Keltavästäräkki ja sen esiintyminen Suomen Lapissa

KELTAVÄSTÄRÄKKI    Motacilla  flava

Keltavästäräkki (Motacilla flava , engl. Yellow wagtail , ruots. Gulärla ) on Lapin soiden tunnusomaisimpia lintuja.  Kesäinen koiras on vatsapuoleltaan kirkkaan keltainen, selkäpuolelta vihertävämpi ja tummempi; pää on yleensä pohjoisella thunbergi-alalajilla tumma.  Naaraat ja nuoret linnut ovat hailakamman värisiä, harmahtavan kellanvihreitä.  Hyvä tuntomerkki kaikissa puvuissa on kuitenkin lajin vsiy-ääni.  Keltavästäräkin systematiikka on kuitenkin varsin sekava ja monimutkainen, tällä hetkellä hyväksyttyjä alalajeja on peräti 17, joista osaa saatetaan tulevaisuudessa pitää omina lajeinaan.

Keltavästäräkin ruumiin pituus on 16,5 cm, paino koiraalla 12,3 – 26,4 g, naaraalla vastaavasti 11,2 – 22,6 g, mutta paino vaihtelee suuresti ajallisesti, paikallisesti ja päivän mittaan.  Keltavästäräkki kuuluu Lapin peruslinnustoon, ja se on ollut siellä yleinen niin kauan kuin sitä lintuhistoriamme valossa on ollut mahdollista seurata.

Elinympäristö.  Keltavästäräkki suosii erilaisia kosteita tai vetisiä elinympäristöjä, joissa kasvaa matalaa kasvillisuutta, kuten kosteita niittyjä, soita, kosteita aroja tai ruohotundraa, levinneisyysalueen pohjoisosissa myös hakkuuaukeita ja taimikoita.  Lapissa tyypillisimpiä pesäpaikkoja ovat aapasoiden jänteet.  Mielenkiintoista kuitenkin on, että heti poikasten lähdettyä pesästä avosuot tyhjenevät keltavästäräkeistä.  Muuttoaikoina keltavästäräkit suosivat samanlaisia elinympäristöjä – etenkin laitumia ja kosteita niittyjä sekä hyvin usein suurten kasvinsyöjänisäkkäiden, meillä varsinkin lehmien seuraa.  Keltavästäräkki yöpyy mielellään ruovikoissa.  Maamme pohjoinen alalaji thunbergi on etupäässä soiden lintu, maamme eteläosien nimialalaji flava taas suosii kosteita rantaniittyjä.  Viimeksimainittu alalaji on meillä vahvasti taantunut.  Keltavästäräkki suosii etupäässä alavia maita, siis alle 1000 m m.p.y., mutta Kaukasuksella lajin voi tavata jopa 2500 metrissä ja etelämpänä laji voi pesiä jopa 3600 – 4500 metrissä (Lahdakissa).

Levinneisyys.
  Keltavästäräkin levinneisyysalue on varsin laaja kattaen suurimman osan palearktista aluetta, sekä Alaskan. Lähes kaikki kannat ovat muuttolintuja.  Paikoin Pohjois-Afrikassa laji kuitenkin on paikkalintu, mm. Egyptissä.  Läntiset kannat talvehtivat Afrikassa Saharan eteläpuolella.  Itäiset populaatiot talvehtivat Etelä-Aasiassa, jotkut jopa Australiassa asti.  Syysmuutto kestää elokuusta lokakuuhun, joskin maassamme nähdään enää hyvin harvoja yksilöitä enää lokakuussa.  Paluumuutto trooppisilta alueilta alkaa helmikuussa, mutta maahamme laji saapuu yleesä vasta vapun tietämissä, Lappiin vielä myöhemmin.  Keltavästäräkki on päivämuuttaja, joka muuttaa suurissa parvissa.

Ravintona on suuri määrä sekä maa- että vesiselkärangattomia eläimiä, jonkin verran myös siemenet.  Laji syö mm. kärpäsiä, kovakuoriaisia, heinäsirkkoja, perhosia, termiittejä, muurahaisia ja äyriäsiä.  Joskus sudenkorennot ovat keskeisellä sijalla ravinnossa.  Afrikassa 3 – 5 mm:n pituiset kovakuoriaiset ovat ravinnossa valllitsevia.  Marjat kelpaavat myös jossain määrin.  Keltavästäräkki hyödyntää karjan ja muiden isojen nisäkkäiden maasta esille paljasmaa hyönteisravintoa.

Pesintä.  Maantieteellisestä sijainnista riippuen pesyeitä on vuodessa 1 – 2.  Keltavästäräkki on yksiavioinen reviirilintu.  Munia on yleisimmin 4 – 6, haudonta-aika 11 – 13 vrk ja pesäpoikasaika 10 – 14 vrk.

Maailman ja Euroopan kanta.  Koko maailman kannalle Birdlife antaa arvion 5 – 50 milj. yksilöä, mutta toisaalta Euroopan pesimäkannasta voi johtaa arvioksi 59 miljoonaa yksilöä.  Euroopan pesiväksi kannaksi arvioidaan yli 7 milj. pesivää paria, Birdlifen arvioista Euroopan kanta on 11 milj. pesivää paria. Suurimmassa yöpymisparvessa Nigeriassa on havaittu yli 50 000 yksilöä.  Euroopan kannat taantuivat 1970- luvulta 1990-luvulle.  Syynä on pidetty maatalouden tehostumista, varsinkin kuivatuksia.  Pohjoisessa laji lienee hyötynyt mesänhakkuista.

Kanta Suomessa ja Lapissa.  Maamme kannaksi arvioidaan 400,000 (300 000 – 500 000) pesivää paria. Talvikantaa maassamme ei ole ollenkaan.  Itä-Lapissa keltavästäräkin tutkimussarkatiheydeksi saatiin 1980-luvulla 11,7 paria neliökilometrillä.  Tämä vastaa vajaata 1200 paria atlasruudulla (100 neliökilometriä) ja tällä tiheydellä Lapin (100 000 neliökilometriä) kannaksi saadaan peräti 1,2 milj. paria, selvästi yli maamme kokonaiskannan.  Vaikkakin Itä-Lappi voi olla keskimäärin edullisempaa maastoa keltavästäräkille kuin koko Lappi tuntuu ero arvioissa aika huikealta.  Valtakunnalliseksi atlasruututiheydeksi esitetään 121 paria/atlasruutu, eli kutakuinkin kymmenettä osaa Itä-Lapin kannasta.  Itä-Lapin linjalaskennoissa keltavästäräkki oli kolmanneksi runsain laji järripeipon ja pajulinnun jälkeen.  Asutuissa atlasruuduissa sija oli viides.

Värriön luonnonpuistossa laji oli runsaudessa kuudes 312 parillaan edellään pajulintu, järripeippo, urpiainen, niittykirvinen ja punakylkirastas.  Itä-Lappiin saapumisen mediaanipäivä on 15.5.

Viitteet:

del Hoyo ym. 2004 HBW. Vol .9
Koskimies 2005
Saari ym. 1999

Lisäykset:
pistelaskentareittien parimäärät

Mainokset