LAPASOTKA (Aythya marila , engl. Greater scaup) kuuluu sukeltajasorsiin. Kaukaa katsottuna
juhlapukuinen koiras näyttää keskeltä vaalealta ja molemmista päistä tummalta. Naaras
on tummanruskea. Se eroaa tukkasotkasta laajalti valkean nokantyven
perusteella. Ruumiin pituus on 46 cm, paino 1100 g.
 |
| Lapasotka (WP Commons ) |
Lapasotka pesii
sirkumpolaarisesti Euraasian ja Pohjois-Amerikan taigalla. Nimirotu marila
pesii Islannista Lena-joelle saakka Siperiassa, rotu marilioides Lena-joelta
Beringin merelle Alaskaan ja Kanadan Atlantin rannikolle.
Nilviäiset
muodostavat yleensä lajin pääravinnon. Sinisimpukka tuntuu olevan hyvin
suosittu ravintokohde. Myös hyönteiset, äyriäiset, madot, pikkukalat, juuret,
siemenet, vesikasvit ja sarat kuuluvat ravintovalikoimaan.
LEVINNEISYYS JA
RUNSAUS. Sukunsa edustajista lapasotka on levinneisyydeltään pohjoisin. Laji
esiintyy holarktisella alueella Islannista Fennoskandiaan ja sieltä Venäjän
tundran läpi Tyynelle valtamerelle, Alaskaan ja edelleen läpi Pohjois-Amerikan
tundran. Euroopan pesiväksi kannaksi arvioidaan 8,000–11,000 paria (lisäksi
Venäjällä 40,000–80,000 paria) ja Euroopassa lapasotka pesii 8 maassa
(EBCC). Suomessa pesii 800–1 000 paria (MPL). Lapasotka luetaan Suomessa
vaarantuneeksi lajiksi (Rassi ym. 1992). Suomessa lapasotka pesii sekä Itämeren
piirissä että Lapin sisämaassa (Atlas). Laji pesii myös Pohjois-Norjassa
(Gjershaug ym. 1994). Lapin luonnonsuojelualueella on havaittu 270 yksilöä
vuosina 1933–1979, mutta ei enää vuoden 1980 jälkeen (Semenov-Tjan-Shanskij
& Giljazov 1991).
Lapasotka pesii
pienissä matalissa järvissä ja tundran lampareissa kaukana pohjoisessa. Laji on
muuttolintu, joka talvehtii Pohjois-Amerikan länsi- ja itärannikolla,
Luoteis-Euroopassa, Mustalla merellä, Kaspianmerellä, Japanissa ja Kiinassa. Paikoin
Keski-Euroopassa ja Yhdysvaltain suurilla järvillä laji talvehtii myös
sisämassa.
Talvisin
lapasotkia voi tavata suurina keskittyminä: esimerkiksi yli 100,000 yksilöä
Tokionlahdella. Läntisen Palearktiksen alueella talvehti 1970-luvulla noin
200,000 yksilöä ja Pohjois-Amerikassa 750,000 yksilöä. Maamme pesimäkanta on
noin 800 – 1000 paria, Euroopan 8000 – 11,000 paria ja Venäjän 40,000 – 80,000
paria.
Suomessa lapasotkan
levinneisyys on kaksiosainen: laji pesii sekä Lapin sisämaassa että
Pohjanlahdella.
Birdlife
tietokannoista ja muista lähteistä johdettut kanta-arviot ovat
Koko maapallon
kanta 1.3 milj. yksilöä
Euroopan
pesimäkanta 190,000 paria
Euroopan
talvikanta 120,000 yksilöä
Suomen
pesimäkanta 900 paria
Suomen
talvikanta 30 yksilöä
Lapin
pesimäkanta 50 paria
ESIINTYMISHISTORIA
LAPISSA. Vanhoista tutkijoista Finnilä ei mainitse lajia Sallasta, sen sijaan
Saariselän eteläosissa laji oli melko yleinen ja luultavasti pesi siellä.
Heikkinen havaitsi lajin samoilla seuduilla kahdesti vuonna 1951 (PLV).
Merikallio piti lajia vähälukuisena läpimuuttajana alueella. P. Suomalainen ei
lajia Oulangan alueella tavannut, Lumiala ja H. Suomalainen sen sijaan mainitsevat
heinäkuulta 1938 neljä havaintoa Sallasta, joista kaksi poikuetta (Tuntsan
Portteekoiva ja Tenniöjärven pohjoisosa).
Inarin Lapista on
julkaistu poikuehavainto Utsjoelta vuodelta 1983. Pesimähavaintoja tehtiin myös
Inarin Petsikossa vuonna 1987 ja Muotkatunturilla vuonna 1989. Vuosien 1986 –
1989 atlaksessa tavattiin Inarissa ja Utsjoella todennäköinen pesintä kahdessa,
mahdollinen pesintä yhdeksässä ja epätodennäköinen pesintä yhdessä
havaintoruudussa. Verrattuna edelliseen atlakseen ruutujen määrä väheni Lapissa
puoleen ja laji lähes katosi Metsä-Lapista. Kaldoaivin kannaksi arvioitiin
1990-luvulla 10 – 15 paria.
Lapissa kanta on
hyvin vähäinen ja näyttää entisestäänkin supistuvan. Pesimäalue rajoittuu
lintuatlaksen mukaan lähes pelkästään Tunturi-Lappiin ja sieltäkin havaintoja
on vähän. Ainoat havainnot havumetsäalueelta olivat poikueet Sodankylässä
vuonna 1976 ja Inarissa vuonna 1979. Vuosina 1973 – 1982 laji tavattiin
kevätmuutolla Lapin sisämaassa vain kymmenkunta kertaa ja syksyllä seitsemän. Savukosken
Loitsanassa laji pesi yllättäen vuonna 1987. Vuosina 1990 – 1995 Pohjois-Lapin
eteläpuoleisia havaintoja tehtiin vain vuonna 1994 Vuotoksella (2 paria) ja
Sodankylän Lokalla. Muutonaikaisia havaintoja tehtiin vain viisi, ja
toivomuksena esitettiin, että kaikki havainnot tästä lajista ilmoitettaisiin
vastedes lapin lintutieteelliselle yhdistykselle.
Jokimäen ja Punnosen
(1985) mukaan Lapin kanta on nykyään hyvin vähäinen ja näyttää entisestäänkin supistuvan.
Pesimäalue rajoittuu nykyisin lähes pelkästään Tunturi-Lappiin ja sieltäkin pesimähavaintoja
on vähän (Atlas). Ensimmäisessä lintuatlaksessa on alueelta yksi epätodennäköistä
pesintää koskeva havainto. Pessa ym. (1995) saivat kuitenkin Vuotoksen parimääräksi
2.
Lapin lintutieteellisen yhdistyksen Tiira-tietokannassa ensimmäiset kolme havaintoa ovat 10.8.1976 Utsjoen Juovvoaivissa, 29.7.1978 Inarin Sotkajärvellä ja 13.6.1989 Enontekiön Meekonjärvellä. Vuodesta 2002 lähtien havaintoja on vuosittain. Kemin lintuharrastajien ensimmäinen havainto on 28.5.1970. Vuodesta 2002 lähtien havaintoja on vuosittain.
Lapasotkan
parimäärät Lapin sisämaassa lienevät tätä nykyä muutamia kymmeniä pareja.
HAVAINNOT VÄRRIÖN
LUONNONPUISTOSSA JA LÄHIALUEILLA. Värriötunturin lähialueilla laji on harvalukuinen
vieras. Havaintoja on vain kolme, joista yksi yllättäen pesimishavainto: naaras
ja neljä poikasta Savukosken Loitsanassa 22.7.1987. Lapasotka on nähty myös
Ainijärvellä: yksi pari 1.–10.6.1981 ja 3 koirasta 14.6.1986.
Värriön luonnonpuiston alueella lapasotkaa ei ole tavattu.
Veli Pohjonen 