PIKKU-UIKKU
(Tachybabtus ruficollis, Little grebe) on uikkulajeistamme pienin. Väritys on
tasaisen tumma, kurkussa on ruosteenruskeaa väriä. Talvella väritys on tasaisen
harmaa. Huomio kiinnittyy pieneen kokoon. Lajin tapaa useimmiten talvella, kun
tämä nyrkinkokoinen uikku tulee ruovikoistaan ulos. Pikku-uikun ruumiin pituus
on 27 cm, paino 180 g.
 |
| Pikku-uikku (WP Commons) |
Pikku-uikku
asustaa erilaisia vesistöjä, jotka yleensä ovat pieniä ja matalia, esimerkiksi
pieniä järviä, lampia tai kanavia, muta myös suojaisia lahtia tai suurempien
järvien tai tekoaltaiden runsaskasvustoisia rantoja.
Ravintona ovat
etupäässä hyönteiset ja niiden toukat, mutta myös nilviäiset, äyriäiset,
sammakkoeläimet ja pienet kalat (enintään 11 cm:n pituiset) kelpaavat. Ravinto
etsitään sukeltamalla etupäässä 1 – 2 metrin syvyyteen. Pikku-uikku voi myös
etsiä ravintoa ainoastaan pää veden alla tai se voi saalistaa veden pinnalta
tai kasvillisuudelta.
LEVINNEISYYS JA
RUNSAUS. Pikku-uikun levinneisyys on hyvin laaja. Euroopan lisäksi laji pesii
laajalti Afrikassa ja Aasiassa, jopa Uudessa Guineassa saakka. Euroopan
kannaksi on arvioitu 76,000–92,000 paria (Venäjällä lisäksi 500–5000 paria);
Euroopassa laji pesii 35 maassa (EBCC). Suomessa pikku-uikku on harvalukuinen. Pesiväksi
kannaksi arvioidaan 5–20 paria (MPL), talvikannaksi 20–100 yksilöä (Koskimies
1993). Pohjois-Suomessa pikku-uikku on satunnainen (PLV, Solonen 1985).
Finnmarkista tunnetaan kaksi havaintoa (Wikan & Frantzen 1984).
Laji pesii
Euroopassa, Aasiassa ja Afrikassa, mutta läheisiä lajeja tavataan Australiassa
sekä Pohjois- että Etelä-Amerikassa. Nämä muodot luokitellaan joskus
pikku-uikkuun kuuluviksi, amerikkalaiset lajit tosin harvemmin. Euroopassa laji
pesii 35 maassa, mutta meiltä päin katsoen laji on eteläinen
Pikku-uikku on
joko paikka- tai muuttolintu riippuen pesimäalueen talvilämpötiloista. Jotkut
yksilöt talvehtivat vuorovesirannoilla, mutta paljon vähäisimmässä määrin kuin
muut uikut. Lajinvoi tavata kaukana levinneisyysalueensa ulkopuolella jopa
oudoissa elinympäristöissä, mikä viittaa huomattavaan levittäytymiskykyyn.
Pikku-uikun
Euroopan pesimäkannaksi arvioidaan 99,000 – 170,000 paria ( 300,000 – 510,000
yksilöä). Maamme pesimäkannaksi
arvioidaan 10 – 30 paria, talvikannaksi 70 – 200 yksilöä. Näiden lukujen
valossa pikku-uikku vaikuttaisi paikkalinnulta, ellei meille tule täydennystä
muualta. Vuosina 1961 – 1982 maastamme ilmoitettiin 205 yksilöä. Pesinnät on
1900-luvun lopulla varmistettu Lappeenrannassa (1974), Espoossa ja Raahessa (1975) ja Karjaalla (1982). Pesimäaikaiset havainnot keskittyvät
Kaakkois-Suomeen, etelä- ja lounaisrannikolle sekä Perämeren rannikolle.
Birdlife
tietokannoista johdetut kanta-arviot ovat
Koko maapallon
kanta 1.5 milj. yksilöä
Euroopan
pesimäkanta 140,000 paria
Euroopan
talvikanta 72,000 yksilöä
Suomen pesimäkanta
20 paria
ESIINTYMISHISTORIA
LAPISSA. Ensimmäinen havainto on vuodelta 1962. Savukosken Ala-Arajoessa olevassa
sulassa talvehti pikku-uikku talvella 1962/63 (A. Värriö). Savukoskelta
tunnetaan toinen havainto vuodelta 1974.
Lapissa
pikku-uikku on satunnainen laji. Itä-Lapin alueelta tunnetaan varhaiset
havainnot Savukosken lisäksi Sallasta huhtikuussa 1991 ja Kemijärveltä
lokakuussa 1993. Inarin Lapin ensimmäinen havainto tehtiin Inarissa elokuussa
1986. Muut havainnot ovat Inarista marraskuussa vuosina 1989 ja 1990, sekä
Utsjoelta marraskuussa 1989.
Faunistisissa
katsauksissa vuosilta 1973 – 1995 mainitaan lisäksi havainnot marraskuussa 1981
Enontekiöllä, joulukuussa 1982 Ylitorniossa, marraskuussa 1985 ja lokakuussa
1986 Sodankylässä, joulu- maaliskuussa 1991/92 Pellossa, lokakuussa 1995
Sodankylässä ja mahdollisesti toinen marraskuussa samana vuonna, sekä
joulukuussa 1995 Kolarissa.
Vuoden 2000 ainoa
yksilö tavattiin marras- joulukuussa Kolarissa ja vuoden 2005 ainoa lintu
joulukuussa Ylitorniossa.
Tiedossamme
olevat Lapin havainnot ovat siis valtakunnallisen suuntauksen mukaan
talvikaudelta. On ilmeistä, että Lapissa talvikautena havaitut linnut ovat
saapuneet sinne etelämpää. Havaintomäärät ovat jonkin verran kasvaneet
1970-luvulta, osittain ilmeisesti tehostuneesta havainnoinnista johtuen.
Lapin
lintutieteellisen yhdistyksen Tiira -tietokannassa kolme ensimmäistä havaintoa
ovat 7.8.1986 Inarin Suprussa, 23.2.1991 Muonion Kutunivassa ja 5.8.1996
Enontekiön Sotkajärvellä. Pikku-uikkua ei havaita vuosittain.
Kemin
lintuharrastajien Tiira -tietokannassa kolme ensimmäistä havaintoa ovat:
31.10.1987 Tornion Kirkonmäen sulassa, 25.11.1978 Keminmaan Laurilassa ja
10.10.1982 Tornion Ala-Raumolla. Pikku-uikkua ei havaita vuosittain.
HAVAINNOT VÄRRIÖN
LUONNONPUISTOSSA JA LÄHIALUEILLA. Lähin havainto on Savukoskelta, jossa nähtiin
yksinäinen lintu 16.–17.11.1974 Värriöjoen luusuassa (A. Värriö/Jokimäki &
Punnonen 1985). Lisäksi Sallan Kursussa nähtiin pikku-uikku 5.4.1991 (J.
Soppela/Rahko & Jokimäki 1998).
Värriön luonnonpuiston alueella pikku-uikkua ei ole tavattu.
Veli Pohjonen 
