Härkälintu ja sen esiintyminen Suomen Lapissa

HÄRKÄLINTU (Podicep grisegena, Red-necked grebe) on tunnettu paitsi möreästä äänestään myös siitä,
että ainoana meikäläisenä uikkulajina sillä on musta päälaki, harmaanvalkeat
posket ja kastanjanruskea kaula. Laji on silkkiuikkua vähän pienempi, mutta
mustakurkku-uikkua suurempi; aika lailla molempien välimaastossa. Ruumiin
pituus on 45 cm, paino 860 g.

Härkälintu (WP Commons )

Härkälintu pesii
runsasravinteisilla järvillä, joissa on pesimäpaikaksi soveltuvia
ilmaruohostoja. Se esiintyy
etupäässä sisämaan järvissä, joskin maamme Itämeren rannikolla pesii myös
harvalukuinen kanta. Laji suosii pieniä ( alle 3 ha ) ja matalia ( alle 2 m
syviä ) järviä, joissa on runsas ilmaversokasvillisuus, mutta myös riittävästi
avovettä. Härkälintu suosii metsäjärviä, mutta laji esiintyy pohjoisessa myös
pensastundralla. Pesimäajan ulkopuolella laji esiintyy rannikkovesissä tai
jokisuistoissa, joskus myös avomerellä.

Härkälintu syö
Euroopassa enemmän vesiselkärangattomia eläimiä kuin (sudenkorentojen toukkia,
kovakuoriaisia jne.) kuin kaloja. Viimeksi mainitut ovat tärkeällä sijalla ainoastaan
paikallisesti tai erityisinä vuodenaikoina: esimerkiksi IJselmeerillä suuret
talviparvet hyödyntävät kuoretta. Ravinnonhaku tapahtuu etupäässä sukeltamalla,
mutta laji voi saalistaa hyönteisiä myös veden pinnalta tai
vesikasvillisuudelta.


LEVINNEISYYS JA
RUNSAUS.
Härkälinnun maailmanlevinneisyys on kolmijakoinen. Laji esiintyy
Euroopan itäosissa ja Siperian länsiosissa, Kaakkois-Aasiassa ja
Pohjois-Amerikassa. Euroopan kannaksi on arvioitu 20 000–26 000 paria
(Venäjällä lisäksi 10 000–100 000 paria); laji pesii Euroopassa 19 maassa
(EBCC). Suomessa pesii 5 000–7 000 paria (MPL) ja talvehtii 0–20 yksilöä
(Koskimies 1993). Suomi on lajin levinneisyyden luoteisrajalla, eikä laji
esimerkiksi pesi Norjassa. Valtaosa Suomen havainnoista on Oulujoen
eteläpuolelta, pohjoisimmat pesinnät on varmistettu Lokan altaalla ja Kuusamossa
(Atlas). Jokunen havainto on tehty myös Lapin luonnonsuojelualueella, laji on
pesinyt Kantalahden saarilla 1800-luvun lopulta lähtien (Semenov-Tjan-Shanskij
& Giljazov 1991). Finnmarkista Wikan ja Frantzen (1984) luettelevat 9
satunnaishavaintoa.

Härkälinnun
levinneisyys on aukkoisesti holarktinen. Sitä tavataan kolmella alueella: Euroopan
itäosissa ja Siperian länsiosissa; Kaakkois-Aasiassa ja Pohjois-Amerikan
länsiosissa. Laji on muuttolintu, joka talvehtii valtameren rannikoilla, mutta
myös Mustalla merellä ja Araljärvellä. Pohjois-Amerikassa suurilla järvillä
härkälintu on lähinnä läpimuuttaja. Euroopan pesimälinnut voivat talvehtia
etelässä Irlantia ja Välimerta myöten.

Itä-Euroopan
Atlantin rannikolla talvehtivan pesimäkannan suuruudeksi arvio WI 2000-luvun
alussa 14,000 – 20,000 pariksi, Itä-Euroopan ja Länsi-Siperian Välimerellä ja
Mustalla merellä talvehtivan pesimäkannan kooksi vastaavasti 14,000 – 36,000
paria. Koko maailman kannaksi sama lähde arvioi vähintään 193,000 – 277,000
yksilöä. Euroopan puolella härkälintu pesii 19 maassa (EBCC).

Maamme kannaksi
arvioi Koskimies (2005) 8,000 – 12,000 paria, talvehtivaksi kannaksi 10 – 50
yksilöä. Suomi on härkälinnun levinneisyyden luoteisrajalla, eikä laji
esimerkiksi pesi Norjassa. Valtaosa maamme havainnoista on Oulujoen
eteläpuolelta, pohjoisimmat varmistetut pesinnät ovat Lokan tekoaltaalta ja
Kuusamosta ( Atlas, MPL ).

Birdlife
-tietokannoista ja muista lähteistä johdetut kanta-arviot härkälinnulle ovat

Koko maapallon
kanta   260,000 yksilöä
Euroopan
pesimäkanta  44,000 paria
Euroopan
talvikanta       4,400
yksilöä
Suomen
pesimäkanta    10,000 paria
Suomen talvikanta         15
yksilöä
Lapin pesimäkanta        30 paria (muutamia kymmeniä)


ESIINTYMISHISTORIA
LAPISSA
. Härkälinnun ensimmäinen havainto Lapin läänin alueelta on 15.6.1880 Tornion
Karungista. Varhainen havainto, vuodelta 1898, on myös Keminmaan Kallijärveltä.
Härkälinnun kannat ovat luultavasti taantuneet sitten vuosisadan vaihteen.
Finnilä mainitsee yhden yksilöimättömän havainnon Sallasta. Merikallion mukaan
härkälintu on Sallan–Kuusamon alueella katsottava jokavuotiseksi linnuksi, joka
kansan keskuudessa oli useissa paikoissa tunnettu. Hän mainitsee havainnot
Kuolajärven Noukajärveltä, Painotunturijärvellä, Hosijärveltä, Vuosnajärveltä, Vuorijärveltä
ja Kurtista. Merikallio tosin itse näki vain yhden parin pesimäaikana vuonna
1917.

On mahdollista,
että härkälintu oli 1900-luvun alussa Lapissa selvästi yleisempi. Finnilä
mainitsee yhden yksilöimättömän havainnon Sallasta, mutta Merikallion mukaan
härkälintu oli 1910-luvulla Sallan – Kuusamon alueella jokavuotinen lintu,
jonka kansa tunsi monesta paikasta. Merikallio itse tapasi kuitenkin lajin vain
kerran pesimäaikaan vuonna 1917, mutta maallikkohavainnot mainitaan kuudesta
vesistöstä. Inarin Lapista lajista on vanha varma havainto Inarista ja epävarma
Utsjoelta

Itä-Lapissa
härkälintu tavattiin jälleen vuonna 1995, jolloin laji pesi Kemijärven
keskustassa. Vuonna 1997 Kemijärven reviirimääräksi arvioitiin jo 10 ja vuonna
1998 pesiä löytyi viisi ja muita reviirejä 3 – 5 kappaletta . Inarin Lapissa
tavattiin touko – kesäkuussa vuosina 1985 – 1997 yhteensä 12 lintua Inarin
Inarinjärvellä, Menesjärvellä ja Kaamasjoen suistossa, sekä Utsjoen
Pulmankijärvellä.

Lapin
faunistisissa katsauksissa härkälinnusta mainitaan pesintä vuosina 1973 – 1982
Sodankylän Lokan itäosista ja atlashavainnot Pellosta, Ylitorniosta ja
Kittilästä. Lisäksi laji tavattiin Rovaniemen Kuolajoelta vuosina 1977 ja 1981,
sekä Ranuan Roosinkijärvellä 1980. Vuosina 1983 – 1989 ilmoitettiin havainnot
Pellon Pellonjärveltä vuosina 1984 ja 1986, sekä Kaarannekoskelta 1986; Sodankylän
Lokalta 1984 ja Kolarin Takajärveltä 1986. Vuosina 1990 – 1995 lajista tehtiin
13 havaintoa, joista yhdeksän Etelä-Lapista. Ainoa varmistettu pesintä oli jo
aiemmin mainittu Kemijärven pesintä. Kuitenkin Posion ja Kuusamon rajoilla
olevan Kitkajärven pesimäkanta oli tuolloin jo 30 – 40 paria.

Vuonna 2000
tehtiin 16 havaintoa, osa koskien samoja lintuja, 3.5. alkaen. Havainnot
tehtiin Pellon Pellonjärvellä, Enontekiön Sotkajärvellä, Sodankylän
Kelujärvellä ja Ilmakkijärvellä, Kittilän Kivijärvellä, Ylitornion
Portimojoella ja Kemijärven silloilla. Viimeinen nähtiin 9.10.

Vuonna 2005
linnut havaittiin välillä 14.5. – 8.10. Laji pesi Kemijärven Särkikankaalla ja
havaittiin pesimäaikana Kemijärven Isokylän satamassa ja Kuumalammella, Sodankylän
Vuolejärvellä ja Ylitornion Portimojärvellä. Havaintokuntia olivat lisäksi
Pello, Pelkosenniemi ja Rovaniemi.

Lapissa pesinee
siten muutamia kymmeniä pareja painopisteen ollessa läänin itäosissa. Finnmarkissa
laji on hyvin harvinainen, Kuolan niemimaalla härkälintu on havaittu muutaman
kerran lapin luonnonsuojelualueella ja pesinyt Kantalahden saarilla 1800-luvun
lopulta lähtien. Näyttää siltä, että vuosikymmenien taantuman jälkeen
härkälintu alkoi runsastua Lapin sisämaassa 1990-luvulta lähtien.

Lapin
lintutieteellisen yhdistyksen Tiira-tietokannassa kolme varhaisinta havaintoa
ovat 9.7.1997, 10.7.1997 ja 20.6.1999, kaikki Enontekiö Sotkajärven
lintutornista. Vuodesta 2004 lähtien havaintoja on vuosittain

Kemin
lintuharrastajien tietokannassa kolme varhaisinta havaintoa ovat 15.6.1880
Tornion Karungissa, 15.6.1880 Tornion Alatorniolla ja 15.6.1881 Tornion
Karungissa. Havaintoja on vuosittain vasta 2007 lähtien.


HAVAINNOT VÄRRIÖN
LUONNONPUISTOSSA JA LÄHIALUEILLA.
Lähin härkälinnun havainto on 31.5.2001
Sodankylän Lokasta.

Värriön luonnonpuiston alueella härkälintua ei ole tavattu.

Mainokset