Kaakkuri (Gavia stellata) ja sen esiintyminen Suomen Lapissa

KAAKKURI
(Gavia stellata, Red-throated loon) on kuikkalinnuista pienin. Kesäpuvussa lajilla on muista kuikkalajeista
poiketen punaruskea kaula. Selkäpuoli on lähes yksivärinen, nokka on
hento ja se näyttää suuntautuvan ylöspäin. Ruumiin pituus on 61
cm, paino 1700 g ja siipien kärkiväli 111 cm.

Kaakkuri
pesii etupäässä makeassa vedessä, useimmiten suolammissa. Kaakkurille
kelpaavat hyvinkin pienikokoiset lampareet. Kaakkuri talvehtii
etupäässä merenrannikon tuntumassa suojaisilla lahdilla. Se on muuttolintu,
joka pesimäajan jälkeen muuttaa etelään ja merelle talvehtimaan. Kaakkuri karttaa vesiä, jotka saattavat talvella jäätyä.

Kaakkuri  WP Commons)

Kaakkurin ravintoa ovat etenkin kalat, muuttovesillä turskat ja
silakat. Ajoittain se voi saalistaa äyriäisiä, nilviäisiä, sammakoita,
kalan kutua ja hyönteisiä. Saaliin
se etsii sukeltamalla: sukellussyvyys on yleensä 2 – 9 metriä ja
sukellusten kesto keskimäärin noin 1 min. 
Pesimävesillä kaakkuri voi myös syödä kasviksia.

 

Kaakkuri voi kärsiä pesimäaikana sekä ihmisen häirinnästä että
vesistöjen happamoitumisesta ja raskasmetallikuormituksesta. Talviset
öljypäästöt ovat lajille vakava uhka.

LEVINNEISYYS JA RUNSAUS. Kaakkurin levinneisyys on holarktinen.
Pesimäalue ulottuu yleensä 50. leveyspiiriltä pohjoiseen kauas
korkea-arktiselle alueelle, Grönlannissa aina 83. leveyspiirille
saakka. Talvehtimisalueet ovat Atlantin ja Tyynen meren alueelle, mutta
laji talvehtii myös Pohjois-Amerikan suurilla järvillä, Kaspianmerellä,
Mustalla merellä ja Välimerellä. Satunnaisesti lajin voi tavata Kravun
kääntöpiirille asti etelässä. Tunturi-Lapissa on kannan tihentymä. Pohjois-Norjassa kaakkuri on yleinen (Gjershaug ym. 1994). Laji tavataan Lapin luonnonsuojelualueella (Kuolassa) lähe joka vuosi (Semenov-Tjan-Shanskij & Giljazov 1991).

Suomessa kaakkurin levinneisyys kattaa koko maan. Koillismaan ja Itä-Lapin erämaaseuduilla kaakkurilla on eräissä levinneisyyskartoissa on merkillinen aukko, joka ulottuu myös Venäjän Karjalan puolelle.

Vuonna 2002 kaakkurin maailman kannaksi arvioitiin 0,49 – 1,5 mil. yksilöä. Euroopassa pesinee 32,000 – 92,000 paria, joista Venäjän puolella 20,000 – 50,000 paria. Tämä merkitsee noin 96,000 – 276,000 yksilöä yksilöä.
Kaspianmeren – Välimeren talvehtiva kanta on vain 50 – 100 yksilöä.
Arktisen Itä-Aasian ja Alaskan kannasta ei ole tarkkaa tietoa, mutta se
lienee suurusluokkaa 100,000 yksilöä. Pohjois-Amerikassa talvehtiva
kanta on noin 40,000 yksilöä. Kannat taantuivat voimakkaasti
vuosina 1970 – 1990, 1990-luvulta lähtien kannan lasku näyttää
pysähtyneen. Koska kaakkurin kanta on ollut viimeiset 10 vuotta verraten
vakio, sen kansainvälinen suojeluluokitus on elinvoimainen (LC).

pesimättömät linnut mukaan lukien. Paikallisesti kaakkuri on kuitenkin taantunut ja siksi se luetaan Suomessa uhanalaisiin lajeihin (Komiteanmietintö 1991 / Seppänen 2000).

Mikäli Länsi-Siperian kanta on saman
suuruinen kuin Venäjän Euroopan puoleisella alueella on
Luoteis-Euroopan talvikannan koko 150,000 – 426,000.

Suomessa kaakkuri pesii käytännöllisesti katsoen koko maassa, mutta
Tunturi-Lapissa on kannan tiheytymä (Atlas). Laji on yleinen myös
Pohjois-Norjassa. Maamme kannaksi arvioidaan nykyään noin 900 – 1100
paria, talvikannaksemme 20 – 100 yksilöä ja maamme kautta muuttanee 50,000 – 70,000 yksilöä (Koskimies 2005).

Koko Lapin pesimäkannan suuruudeksi arvioitiin vuosien 1972 – 1982 pyöreästi 100 paria. Painopiste oli Inarin kunnan alueella, jossa
parhailla kaakkurisoilla voi pesiä 4 – 5 paria. Itä-Lapin kannaksi
arvioitiin 10 – 20 paria, mikä oli ennakoitua suurempi parimäärä.

Birdlife -tietokannoista ja muista lähteistä johdetut kaakkurin kanta-arviot ovat

Koko maapallon kanta    1.0 milj. yksilöä
Euroopan pesimäkanta   62,000 paria
Euroopan talvikanta        51,000 yksilöä
Suomen pesimäkanta     1,000 paria
Suomen talvikanta          60 yksilöä
Lapin pesimäkanta         100 paria

 

ESIINTYMISHISTORIA LAPISSA.  Lapissa laji lienee esiintynyt koko ornitologisen historiamme ajan.  Inarin Lapin lajiluettelossa vuosilta 1820 – 1831 laji mainitaan (Fellman), ja vuonna 1841 se  luonnehditaan siellä yleiseksi (Malm).  Vanhin kirjattu havainto
kaakkurista Itä-Lapissa on  Sallasta 4.–5. ja 10.7.1882 (Enwald).
Finnilän mukaan kaakkuri esiintyi Sallassa kuikkaan verrattuna hyvin
runsaslukuisena koko alueella, varsinkin sen pohjoisosissa. Pesä löytyi sekä Tenniöjärveltä
että Hassarinkoskelta, Kuivasuvannonkoskella ammutulla naaraalla oli 11.6.1914
täysin kehittynyt muna munajohtimessa. Sodankylässä kaakkuri oli vuonna 1913
puolestaan kuikkaa selvästi harvinaisempi, Finnilä tapasi lajin vain kahdesti. Myös
Oulangan alueella kuikka oli vuonna 1917 kaakkuria runsaampi (Merikallio). P.
Suomalainen tapasi muutamia kaakkureita Sallan Pyhäjärvellä ja Nivajärvellä
12.–17.7.1935. Lumiala ja H. Suomalainen havaitsivat lajin kolmasti Sotkajärven
ja Tenniönjärven välillä 16.–28.7.1938.

Kuusamon alueen havaintojen perusteella kaakkuri on harvinaistunut 1980-luvulta lähtien voimakkaasti. Taantuminen on kuitenkin mahdollisesti pysähtynyt 2000-luvun puolella.

Lapin
lintutieteellisen yhdistyksen Tiira-tietokannassa kaakkurista on säännöllinen
havainnointi vuodesta 1994. Kolme varhaisinta havaintoa ovat 5.8., 6.8. ja
7.8.1976, kaikki Utsjoen Sevettijärveltä.

Kemin
lintuharrastajien Tiira-tietokannassa kaakkurista on säännöllinen havainnointi
vuodesta 1989. Kolme varhaisinta havaintoa ovat 9.5.1989 Simon Tiironahiedassa,
28.4.1990 Tornion Karunginjärvellä ja 29.4.1991 Tornion Putaalla.


MUUTTO LAPISSA
. Kaakkuri saapuu Lappiin toukokuun alusta
lähtien. Muuton huippu on noin 28. toukokuuta. Vuosina 2000 ja 2005 ensimmäiset kaakkurit nähtiin Lapin
sisämaassa kumpanakin vuotena 4.5. Lähtö tapahtuu yleensä lokakuussa,
mutta myöhäisempiäkin havaintoja tunnetaan: marraskuussa noin vuonna
1989 Kemijärven Soppelassa kaakkuri kaljamajäällä, Sodankylän Vuotsossa
31.12.(vuosi?) kanavan jäällä ja jopa 24.2.1958 Kemijärven jäällä.

HAVAINNOT VÄRRIÖN LUONNONPUISTOSSA JA LÄHIALUEILLA. Kaakkuri on Ainijärvellä uinut verkkoon
ja hukkunut alkukesästä 1980- ja 1990-lukujen vaihteessa (rv. Viljo
Koskenniemi). Kaakkuri tavattiin 21.6.1998 lennossa Ainijärven laskentareitillä.

Kaakkurista ei ole havaintoa Värriön luonnonpuistossa

*****
Teksti Veli Pohjonen ja Lennart Saari 6.4.2008, päivitys 20.1.2009
Mainokset

One Reply to “Kaakkuri (Gavia stellata) ja sen esiintyminen Suomen Lapissa”

Kommentointi on suljettu.