PYY (Tetrastes bonasia, Hazel grouse) on yleisväritykseltään ruskeanharmaa, pyrstö on harmaa
ja poikkijuovainen. Pyy räpsähtää yleensä lentoon havainnoitsijan jaloista
siivet suristen ja liitelee lähimmän kumpareen taakse piiloon. Pyylle jo yli
100 metrin levyisen aukean ylittäminen on kuitenkin lähes mahdoton tehtävä.
Siksi se on tyypillisesti paikkalintu. Venäjällä 88 prosenttia rengaslöydöistä
oli 500 metrin säteellä rengastuspaikasta, enimmillään 1500 m. Suomessa ja
Ruotsissa keskiarvo oli 1.2 km, maksimi 10 km. Pyyn ruumiin pituus on 38 cm,
paino 400 g.
 |
| Pyy Värriön luonnonpuistossa Kuva Teuvo Hietajärvi |
Pyy suosii
etenkin sekametsiä. Se esiintyy sekä alavilla mailla että vuoristoissa,
Alpeilla jopa 1600 – 1800 metrin korkeudella meren pinnasta. Elinympäristö
vaihtelee levinneisyysalueen eri osissa, mutta puhtaitten havumetsien
karttaminen on sääntönä. Pyy voi esiintyä puhtaassa lehtimetsässä. Se suosii
laajoja, tiheitä metsiä, missä on vaihtelevaa aluskasvillisuutta ja paikallisia
aukkoja. Samoin se suosii haapaa, koivuja, leppiä ja pähkinäpensaita suosittuja,
usein purojen varsilla tai aukoissa, olivatpa ne sitten syntyneet
metsäpaloista, lumivyöryistä tai metsänhakkuista.
Pyyn talviravinto
koostuu lähes yksinomaan urvuista, silmuista ja oksanpätkistä; meillä yleisimmin
lepän- ja koivunurvuista, mutta myös haapa ja pähkinä kelpaavat. Keväällä
puiden lehdet kuuluvat pyyn ravintoon samoin kuin kenttäkerroksen lehdet ja
kukat. Marjat ja hedelmät ovat tärkeällä sijalla kesällä ja alkusyksystä.
Mustikka on pyylle erityisen haluttu kasvi. Poikaset syövät selkärangattomia
eläimiä ensimmäisen 10 elinpäivänsä aikana, tämän jälkeen kasviravinnon osuus
kasvaa yhä enemmän. Talvien ravinnontarve on noin 41 g, keväinen 58, kesäinen
28 ja syksyinen 27 g vuorokaudessa.
Pyy on herkkä
ympäristömuutoksille, etenkin nykyaikaiselle metsätaloudelle, vaikkakin
pienimuotoinen metsänkäsittely voi olla sille eduksi. Meillä pyy on merkittävä
riistalintu, esimerkiksi vuoden 2005 saalis oli 95,800 lintua ja vuosien 2001 –
2005 keskisaalis 87,460 lintua ( vaihteluväli 69,800 – 106,300 ).
LEVINNEISYYS JA
RUNSAUS. Pyyn levinneisyys on palearktinen. Lajia tavataan laajalti ko. alueen
pohjoisosissa Länsi-Norjasta Itä-Siperiaan, Pohjois-Koreaan ja Japaniin. Sitä
tavataan myös Keski- ja Etelä-Euroopan vuoristoseuduilla Ranskasta ja Belgiasta
lännessä, Puolaan, Romaniaan ja Kreikkaan idässä.
Pyy on levinnyt
laajalti palearktisen alueen pohjoisosissa. Laji esiintyy taigalla
Länsi-Norjasta Itä-Siperiaan, Pohjois-Koreaan ja Japaniin. Pyy on levinnyt myös
Keski- ja Etelä-Euroopan vuoristoseudulle Ranskasta ja Belgiasta lännessä,
Puolaan, Romaniaan ja Kreikkaan idässä. Euroopan kannaksi arvioidaan 490
000–700 000 paria, joiden lisäksi Venäjällä pesii 1–10 milj. paria. Laji pesii
Euroopassa 26 maassa (EBCC). Suomessa pesinee 200 000–300 000 paria (MPL),
talvikanta on 500 000–1 milj. yksilöä (Koskimies 1993). Lindén ym. (1996)
arvioivat kuitenkin pesimäkannaksemme riistakolmioiden perusteella 400 000
paria. Finnmarkista on ainoastaan kaksi atlashavaintoa, Paatsjoelta Suomen
rajoilta (Gjershaug ym. 1994). Lapin luonnonsuojelualueella tiheydeksi
esitetään 24 yksilöä/1000 ha. (Semenov-Tjan-Shanskij & Giljazov 1991).
Suomessa pyyn
levinneisyyden raja noudattaa karkeasti kuusen pohjoisrajaa, joskin lajin
tiheys laskee nopeasti Peräpohjolan alueella ja Metsä-Lapissa pyykanta on jo
hyvin harva. Itä-Lapissa pyykanta harvenee selvästi Pelkosenniemen korkeudella,
siitä pohjoiseen on harvoja tapaamispaikkoja etupäässä Kemijoen ja sen
sivujokien varsilla. Itärajan tuntuman kurumaastossa sitä tapaa enää
harvakseltaan. Inarinjärven itäpuolen esiintymä on yhteydessä Norjan
esiintymään (Atlas).
Pohjoismaissa pyy
on metsäseutujen laji, ja se puuttuu Pohjois-Norjasta. Euroopan
levinneisyyskartoissa näkyy lievä itäinen painotus.
Pyyn maapallon
kantaa ei ole arvioitu. Euroopan kannaksi arvioidaan 490,000 – 700,000 paria;
Venäjällä pesii tämän lisäksi 1 – 10 milj. paria. Laji pesii Euroopassa 26
maassa (EBCC). Koska pyy kanta on ollut viimeiset 10 vuotta verraten vakio, sen
kansainvälinen suojeluluokitus on elinvoimainen (LC).
Suomessa
pesimäkanta on MPL:n mukaan 150,000 – 300,000 paria, Lindénin ym. (1996) mukaan
riistakolmioiden perusteella kuitenkin 400,000 paria. Koskimies (2005) arvioi
parimääräksi 250,000 – 500,000; talvikannaksi 1 – 2,5 milj. yksilöä. Parimäärät
eivät liene todellisuudessa kasvaneet, vaan lisääntymä johtuu tarkemmista
arviointimenetelmistä.
Suomessa pyyn
levinneisyyden pohjoisraja noudattaa karkeasti kuusen pohjoisrajaa, joskin
lajin esiintymistiheys laskee nopeasti Peräpohjolan alueella, ja Metsä-Lapissa
pyykanta on jo harva. Inarin Lapissa on vakiintunut pyykanta Ivalon
ympäristössä, etenkin koko Ivalon itäpuolisella alueella Kessin ja
Sarmitunturin erämaihin asti, samoin Rahajärven ympäristössä, Inarin
kirkonkylän ympäristössä sekä muutama pari lännessä Menesjärvellä ja
Lemmenjoella, sekä pohjoisessa Kaamasessa asti. Vanhoista havainnoista
pohjoisin on Sevettijärven kaakkoispuolelta, Sevettijärven Järvenpäässä.
Utsjoelta on vain Fellmanin 1906 mainitsema tieto. Tyypillinen ympäristö Inarin
Lapissa on mäntyä kasvava vaara, jossa on ravintoa tarjoava puupainanne.
Pyy puuttuu
kuitenkin Inarin eteläpuoleiselta laajalta kuusimetsävyöhykkeeltä, joka ulottuu
Pohjois-Sallasta Sodankylän ja Kittilän kautta Muonioon. Inarin kunnassa suurin
osa kannasta asustaa täysin kuusettomassa mäntysekametsässä. Norjan
Paatsjokilaakson kanta saattaa nykyään olla hävinnyt.
Yhtenäisen
levinneisyyden pohjoisraja on Sodankylän korkeudella. Sen pohjoispuolella on
erillinen esiintymä Inarin – Ivalon alueella ( ks. yllä ). Enontekiöllä on
1980-luvun lintuatlaksessa vain yksi havainto. Vuonna 2005 laji havaittiin
Ketomellassa, Suaustuntureilla, Ylikyröstä sekä Pallas- Yllästunturin
kansallispuistossa.
Itä-Lapissa
pyykanta harvenee selvästi Pelkosenniemen korkeudella, siitä pohjoiseen on
harvoja tapaamispaikkoja, etupäässä Kemijoen sivujokien varsilta. Itärajan
tuntuman kurumaastossa sitä tapaa enää harvakseltaan. Inarinjärven itäpuolen
esiintymä on yhteydessä Norjan esiintymään. Tiheydet Oulangan alueella ovat 0.8
paria/km², Urho Kekkosen kansallispuistossa alle 0.05 paria/km² ja Vuotoksen
alueella 0.32 paria/km².
Länsi-Lapissa
laji on hieman Itä-Lappia pohjoisempi. Tornionjokilaaksossa laji on
paikoitellen jopa melko runsaslukuinen. Vuonna 2006 lajia tavattiin
Länsi-Lapissa aina Käsivarren tyvelle asti, koko Lapin syksyisen tiheyden
ollessa 3.7 yks/ km² metsäpinta-alaa kohden (suurin Lapissa todettu
riistakolmiolaskentojen 18-vuotisessa historiassa). Koko maan runsaus oli tuolloin
vastaavasti 8.0 yks/km².
Birdlife -tietokannasta ja muista lähteistä johdetut kanta-arviot pyylle ovat:
Koko maapallon kanta ???
Euroopan pesimäkanta 2.8 milj. paria
Euroopan talvikanta 5.7 milj. yksilöä
Suomen pesimäkanta 380,000 paria
Suomen talvikanta 1.8 milj. yksilöä
Lapin pesimäkanta ???
Lapin talvikanta ???
Värriön luonnonpuiston pesimäkanta 13 paria
Värriön luonnonpuiston talvikanta 30 yksilöä
ESIINTYMISHISTORIA
LAPISSA. Vanhat tiedot pyyn esiintymisestä Itä-Lapissa ovat jossain määrin
ristiriitaiset. Enwald ei tavannut pyytä lainkaan Kuolajärvellä. Sen sijaan von
Willebrandin mukaan laji esiintyy Kuolajärvellä “hyvin runsaslukuisena
kaikkialla, tuskin löytyy yhtään tiheämpää kuusi- tai lehti-puusekaista
metsikköä, josta ei löytyisi useita poikueita” (Finnilä). Finnilä itse tapasi
lajin ainoastaan kerran Tuntsajoella ja sallalaiset pitivät lajia harvinaisena.
Sodankylästä Finnilällä ei ollut ainuttakaan omakohtaista havaintoa. Hänen
mukaansa Suomalainen on tavannut lajin Sodankylässä, mutta paikallisten
asukkaiden mukaan laji on pitäjässä hyvin harvinainen. Sundman oli tavannut
lajin Moskuvaarassa 22.8.1882. Merikallion mukaan laji oli Kuusamossa
“jotensakin runsaslukuinen”, mutta Oulangan pohjoispuolella hän tapasi lajin
vain kahdesti. Samalla alueella pyy oli P. Suomalaisen mukaan suhteellisen
runsas vuosina 1935 ja 1937, ja Lumiala ja H. Suomalainen tapasivat lajin
viitisen kertaa Pohjois-Sallassa vuonna 1938. Franzin mukaan pyy oli
Alakurtissa yleinen lokakuun puoliväliin 1941 asti, mutta talvelta hänellä ei
ollut lainkaan havaintoja, minkä hän arveli johtuvan siitä, että pyyt olivat
vajonneet talveksi lumenpinnan alle.
Nyberg ja Niemi
(1956) saivat laskentoihinsa Kemijärveltä 13 pyyhavaintoa kesällä 1955.
Korvissa pyitä tavattiin 3,8, tuoreella kankaalla 6,2 ja kuivalla kankaalla
31,3 km:n välein. Merikallion (1958) mukaan pyytiheys on Peräpohjolassa 0,5 ja
Metsä-Lapissa 0,1 paria/km². Pohjolan lintujen mukaan pyy on Metsä-Lapissa
säännöllinen, mutta erittäin harvinainen pesimälintu.
Atlaskartoitusten
perusteella pyitä tavattiin 1970-luvulla 49 ruudussa, 1980-luvulla vain 27
ruudussa. Asutusprosentit etelästä pohjoiseen olivat 1970-luvulla 43, 18 ja 9;
1980-luvulla 18, 17 ja 2. Pyyn harvalukuisuus alueen pohjoisosissa käy tässäkin
aineistossa hyvin selväksi. Riistakolmiolaskennoissa syksyllä pyytyhjiö kattaa
alueen Lokan altaan itäpuolelta suunnilleen Tenniöjoelta pohjoiseen Saariselän
pohjoisosiin asti, muualla Itä-Lapissa pyytiheydet ovat 0,1–2,0 yks./metsä-km²,
Kemijärven–Pelkosenniemen välillä tosin 2,1–4,0 yks./metsä-km² (Lindén ym.
1997). Itä-Lapin linjalaskennoissa vuosina 1985–1987 pyytä ei tavattu kertaakaan,
eikä liioin vuosina 1989–1993. Oulangan alueen pyytiheydeksi saatiin 1980- ja
1990-luvuilla 0,8 paria/km² (Rajasärkkä ym. 1995), Urho Kekkosen
kansallispuistossa samoihin aikoihin hieman alle 0,05 paria/km² (koko puistossa
120–240 paria; Rajasärkkä 1995). Vuotoksen alueella tiheys oli vuonna 1994 0,32
paria/km² (koko alueella 85 paria; Pessa ym. 1995).
HAVAINNOT VÄRRIÖN
LUONNONPUISTOSSA JA LÄHIALUEILLA. Pyy on Värriön luonnonpuistossa säännöllisesti
esiintyvä, pesivä laji. Se on silti verraten harvalukuinen.
Värriön
luonnonpuistossa ja sen lähiympäristössä poikuehavaintoja on tehty seuraavasti:
6.9.1968 2 nuorta Värriö I:n ja poroaidan välissä, 10.8.1969 6 poikasta
Kuutsjärvellä, kesä 1972 3 rengastettu “Sallassa” (ei tarkempaa tietoa),
2.9.1973 poikue 8 yks., 24.8.1974 3 yks. Nuortinkurussa, 2.7.1976 poikue 7
poikasta Kotovaaralla, 26.8.1992 poikue vähintään 8 yksilöä Kuntasjoella ja
8.7.1993 naaras ja 9–10 noin viikon ikäistä poikasta Kuntashaarassa (“poikue”
vielä paikalla 4.9.).
Muut
muistiinmerkityt havainnot alueelta ovat: 21.9.1968 ammuttu pyy, jolla kasvain
(Pulliainen & Tanhuanpää 1969), 18.5.1969 vihelteli pyy Ainijärvellä,
21.–22.5.1968 pari Kuntashaarassa, 14.6.1973 koiras Hirvasjoen Petäjärinteellä,
1.6.1976 1 Kuntashaarassa, 2.6.1987 1 Kuntasjoella (rajavyöhyke), 6.6.1993 3
Kummalehdon pohjoispuolella 7.11.1994 todennäköisen pyyn viheltelyä Hirvasjoen
takana, 6.6.1995 viheltelevä koiras Kuntaskurussa, 19.10.1995 3 aseman
pohjois-puolella, 27.7.1997 1 Hirvasjoen ja Kuntasjoen risteyksessä, 16.9.1997
2 Kuntaskurussa ja 12.6.1998 pari noin 700 m Kuutsjärveltä itään. Pyy esiintyy
alueella vaikeakulkuisten kurujen pohjilla ja on siten heikosti edustettuna
havaintoaineistossa (ks. Pulliainen 1997a). Vuotoksen allasalueella pyykanta
oli vuonna 1973 todennäköisesti heikko, koska vain kaksi koirasta tavattiin (E.
Nylander & T. Palo). Sallan Kotalankylän–Savukosken Martin ja Värriön
tutkimusaseman käsittävällä tutkimusalueella ammuttiin vuosina 1967–1970
yhteensä 56 pyytä (Salo 1971), joten kanta ei ole voinut olla kovin heikko.
Pikkuojanvaaran
Törmäojalla nähtiin kaksi pyytä 2.6.1993 (S. Saari). Värriön tutkimusaseman
henkilökunta on tavannut pyyn myös kahdesti alueen pohjois-puolella: 4 koirasta
Luton parakilla 21.1.1968 ja pari Luton Hirvasjängän itäpuolella 4.4.1968 (T.
Pohjalainen).
Värriön luonnonpuiston piste- ja sarkalaskennoissa pyy on tavattu yhteensä 7 kertaa. Tästä johdettu pyyn keskimääräinen runsaus luonnonpuiston alueella on 13 paria. Talvikannan koko on arviolta 30 yksilöä.
Värriötunturin
pieni ja eristäytynyt populaatio tuottaa ilmeisesti riittävästi jälkeläisiä
kannan ylläpitämistä varten. Talvikaudella pyy viettää piileskelevää elämää,
laji on laskennoissa tavattu vain kahdesti keskitalvella 1967 2 ja 1979 peräti
11 yksilöä. Keskimääräinen vuodenvaihteen kanta on siten 0,16 yks./10 km.
 |
| Kuva 2. Pyyn jälkihavainnot Värriön tutkimusaseman pitkällä lumilinjalla. |
Pyystä saadaan eniten havaintoja Värriön tutkimusaseman pitkän lumilinjan hiihdosta. Vuosina 1968-2008 pyyn jäljet on kirjattu yhteensä 47 kertaa. Mielenkiintoiseksi jälkihavainnot tekee se, että niiden mukaan pyykanta vahvistuu Värriön luonnonpuistossa (kuva 2). Nouseva trendi on tilastotietellisesti merkitsevä (99 prosentin todennäköisyydellä.
Pyyn kuten muidenkin kanalintujen runsauksia ja niiden muutoksia tarkasteltaessa on muistettava, että Värriön luonnonpuisto rauhoitetttiin kahdessa vaiheessa. Vuonna 1981 tuli voimaan osittainen rauhoitus, joka salli vielä metsästyksen Sallan ja Savukosken kunnan metsästäjille. Täyrauhoitus tuli voimaan 1995. Kaksivaiheinen rauhoitus lienee sysännyt kanalintujen kannat pitkäaikaiseen nousuun.
*****
Teksti Veli
Pohjonen ja Lennart Saari 12.4.2008, päivitys 21.1.2009
Veli Pohjonen 