Kiiruna (Lagopus muta), sen esiintyminen Suomen Lapissa ja Värriön luonnonpuistossa

KIIRUNA (Lagopus muta, Rock ptarmigan) kuuluu vähälukuiseen arktisen faunatyypin linnustoomme.
Talvella lintu on pyrstöään lukuun ottamatta käytännössä kokovalkea, kesällä
harmaankirjava, väritykseltään tunturilaen kiviä muistuttava. Kiirunan ruumiin pituus on
36 cm. Koiraan keskipaino on 610 g ja naaraan naaraan 570 g.

 

Kuva 1. Kiirunapari Värriötunturissa, koiraalla (oik.) tyypillinen musta
ohjainjuova silmäkulmasta nokkaan (kuva Veli Pohjonen)

Talviravintonsa kiiruna
etsii etupäässä maasta, mutta ravinnon koostumus voi vaihdella johtuen
paikkakunnasta ja myös tuulioloista. Alaskassa laji suosii vaivaiskoivua,
seuraavaksi eniten pajuja. Islannissa, mistä riekko puuttuu, ravintona suositaan
pajuja, Alpeilla ravintona ovat lähinnä varvut ja muut marjovat kasvit. Kesällä
ravintovalikoima on laajempi koostuen mm. erilaisista varvuista ja
kukkakasveista.

 

LEVINNEISYYS JA
RUNSAUS
. Kiiruna on levinneisyydeltään sirkumpolaarinen laji, joka esiintyy
arktisilla seuduilla sekä Euraasiassa että Pohjois-Amerikassa. Maailman
kaikista metsäkanalinnuista kiiruna on pohjoisin.  Alalajeja on kuvattu noin 30, joten vaihtelu on melkoista ja systematiikka sekavaa. Kiirunaa tavataan laajalti
esimerkiksi niinkin pohjoisessa kuin Grönlannin rannikoilla, Islannissa ja
Huippuvuorilla. Eteläisiä, todennäköisiä reliktiesiintymiä, on Brittein
saarilla, Pyreneillä ja Alpeilla.

Euroopan kannaksi arvioidaan 400 000–740 000
paria, joiden lisäksi Venäjällä pesii 100 000–600 000 paria. Euroopassa kiiruna
pesii 15 maassa (EBCC). Suomessa pesii vain kannan rippeitä: 3000 – 6000, talvikanta on 15,000 – 35,000 yksilöä (Koskimies 2005). Arviot ovat suuremmat kuin mitä MPL esitti vajaa vuosikymmen varhemmin, mutta pesimäkantaan verrattuna arvio talvikannasta vaikuttaa liian suurelta.  Finnmarkin alueella kiiruna
esiintyy etupäässä rannikon tuntumassa (Gjershaug ym. 1994). Lapin luonnonsuojelualueella
Kuolassa kiirunaa tavataan säännöllisesti, joskin riekkoa paljon
vähälukuisemmin: vuosien 1977–1987 kartoituksissa 335 havaintoa riekon 15,562
havaintoa vastaan (suhde 1:46; Semenov-Tjan-Shanskij & Giljazov 1991).Euroopan
kannaksi arvioidaan 380,000 – 1,3 milj. paria ( BTO BirdFacts), sisältäen
Venäjän ja Grönlannin. Maamme kannaksi arvioidaan vaatimattomat 3000 – 6000
paria, talvikannaksi 15,000 – 35,000 yksilöä (Koskimies 2005). Luvut ovat
kuitenkin selvästi suuremmat kuin MPL:n ilmoittamat.

Kiiruna on
selväpiirteinen paikkalintu. Suurin osa kannasta tekee vain pieniä siirtymiä
vuoristoista laaksoihin, meillä Suomessa lähinnä vain tunturipaljakoilta
tunturikoivuvyöhykkeeseen erityisen runsaslumisina talvina, pohjoisimmat
populaatiot voivat liikkua enemmän, Grönlannissa on todettu jopa 1000 km:n
siirtymiä.

Elinympäristönä
kiirunalla on harvakasvustoinen kivikkoinen tundra tai vuoristojen puuttomat
nummet. Kiiruna on pohjoisin kanalintulaji, joka voi esiintyä jopa 83.
leveyspiirillä Ellesmeren saarella tai Pohjois-Grönlannissa, tai vuoristojen
alpiinisissa osissa. Laji pesii harvoin metsänrajan alapuolella. Etelässä laji
tavataan yleensä yli 2000 metrin korkeudessa, Altailla jopa yli 5000 metrin
korkeudessa. Kiiruna voi viettää talvensakin avotunturissa, missä on lähes aina
tuulen paljastamaa aluskasvillisuutta.

Kiiruna on maamme
arktisimpia lajeja.
Se
viihtyy tunturipaljakalla läpi vuoden ja vierailee vain ajoittain talvisten
olosuhteiden pakottamana tunturikoivikossa. Verraten yleispätevä on korkeuskäyräsääntö: kiirunan tapaa tunturimaastossa 500 metrin korkeuskäyrän yläpuolelta, kun taas riekko viihtyy sen alapuolella. Kiiruna pesii meillä säännöllisesti
Enontekiön käsivarren suurtuntureilla, sekä Utsjoen, Inarin ja Sodankylän
korkeimmilla tuntureilla. Säännöllisen levinneisyyden eteläraja kulkee Saariselän
eteläreunalla. Lisäksi kiirunaa esiintyy Pallas-Ounastuntureilla. Erillinen,
joskaan ei säännöllinen esiintymä, on Värriötunturin alueella.

Kiirunan kannankehitystä
luonnehtivat jyrkät vuosittaiset kannanvaihtelut, mikä tunnetaan erityisen
hyvin Islannissa. Levinneisyytensä etelärajalla esiintyminen on saarekkeista,
lajin esiintyessä kaikilla elinympäristöltään sopivilla huipuilla tai
vuorijonoilla. Pienempien saarekkeiden kannat ovat vaarassa tuhoutua kannan
laskiessa ja olosuhteiden muodostuessa liian epäsuotuisiksi elinvoimaisen
kannan ylläpitämiseksi. Värriötuntureiden ja lähituntureiden esiintymä on juuri
tällainen saareke, jossa elinympäristö on sopiva, mutta etäisyys lajin
säännölliseen asuinalueeseen on niin suuri, että ajoittainen sukupuuttoon
kuoleminen on mahdollista.

Inarin lapissa
suurimmat nähdyt määrät yhdellä paikalla ovat Utsjoen Tsuomasvarrin
kevättalvella 1987 nähdyt 30 koiraan parvi ja 90 yksilön parvi ja kevättalvella
1989 yhteensä 100 yksilöä. Kanta väheni 1990-luvun alkuvuosiin mennessä ankaran
metsästyksen vuoksi eräillä helpoimmin saavutettavilla tuntureilla, mutta
metsästysrajoituksilla on ollut myönteinen vaikutus kiirunakantoihin.

Birdlife
-tietokannasta ja muista lähteistä johdetut kanta-arviot kiirunalle ovat:

 

 Koko maapallon kanta  8.2 milj. yksilöä
 Euroopan pesimäkanta  920,000 paria
 Euroopan talvikanta  3 milj. yksilöä
 Suomen pesimäkanta  4,500 paria
 Suomen talvikanta  14,000 yksilöä
 Lapin pesimäkanta  4,500 paria
 Lapin talvikanta  14,000 yksilöä
 Värriön pesimäkanta  2 paria
 Värriön talvikanta  6 yksilöä

 


ESIINTYMISHISTORIA
LAPISSA.
Lapissa kiiruna on esiintynyt koko ornitologisen historiamme ajan ja epäilemättä vuosisatoja ennen sitäkin.  Itä-Lapin esiintymishistoria tunnettaneen parhaiten: Sallasta, etupäässä kunnan itärajan taakse jääneessä osassa, eivät
Enwald ja von Willebrand tunteneet lajia 1800-luvulla. Viime vuosisadan alussa kiirunan
tapasivat rajantakaisella Sallatunturilla sekä Bützow vuonna 1901 että Weckman
vuonna 1902. Vaeltavia kiirunoita saapui oletettavasti syksyllä 1902
Sallatunturille, koska määrät kasvoivat rajusti keväältä syksylle. Myös
Kellokumpu sai kiirunan saaliiksi 1900-luvun alussa. Vanhala oli tavannut
lajin Sallatunturilla monta kertaa ja Finnilä itse tapasi lajin sieltä vuonna
1914, luonnehtien sitä verraten yleiseksi, samoin kuin Pohjois-Sallan
tuntureilla. Silloisen Sodankylän alueella (nykyisin Savukosken) Forsius tapasi
lajin Nuorttitunturilla 2.7.1913. Finnilä sen sijaan tapasi lajin harvinaisena
Saariselällä vuonna 1913 (ainoastaan Tuiskupäällä 8.6.), mikä on pistetty
huonon kiirunavuoden tiliin (PLV). Sundmanin mukaan kiiruna olisi ammuttu
Tanhuassa ja huhtikuun alussa 1883 saatiin Sodankylän Nattastunturilla lintu
(ks. Finnilä, Merikallio). P. Suomalainen ei tavannut lajia vuosina 1935 ja 1937,
eivätkä liioin Lumiala ja H. Suomalainen vuonna 1938. Sen sijaan Franzilla oli
kiirunan jäljiksi epäilty havainto Wojti-tundralta 15.12.1941. Merikalliolla
(1958) ei ollut tietoa lajin senhetkisestä esiintymisestä Savukoskella tai
nykyisen Sallan alueelta vaikka Waaramäki oli löytänyt pesän Kursuojankurulta
Kutsajoen (66°45′ N) varrelta Sallasta nykyisen itärajamme takana 1930-luvulla. Viime vuosisadan jälkipuoliskolla kiirunoita on tavattu Saariselän
etelä-rajoilta: yleisenä vuonna 1951 Nattastuntureiden–Luirojärven alueella
(Heikkinen ja Kosonen), jossa myös havaittu 1955 (Peussa) ja 1960 (Erikson
& Häyrinen/PLV). Lisäksi Montonen oletti kiirunan pesivän Värriötunturilla
(PLV).

Kiiruna oli
yleinen Saariselällä 1960- ja 1970-lukujen vaihteessa, jolloin Värriön
tutkimusaseman toiminta alkoi. T. Pohjalainen kirjasi lajin muistiin 13 päivänä
23.1.–18.5. välisenä aikana (noin 160 yksilövuorokautta, osittain samoja
yksilöitä; suurin parvi 22 yks.). Vuoden 1971 laskennoissa kiirunoita tavattiin
vain Saariselällä: kaksi poikuetta Vongoivalla ja yksi Vuomapäällä (26
yksilövuorokautta kolmena päivänä, L. Saari). Lintuatlas tuntee yhden
mahdollisen pesinnän Lokan altaan kaakkoispuolelta (752:54). Muualta
Itä-Lapista havaintoja on vähän. Savukosken Ruotsukaisella majaili koiras
kevättalvella 1989 (J. Ahtinen). Pelkosenniemen Pyhätunturilla laji tavattiin
talvella 1970-luvun alkupuolella (E. Perttunen) ja 1960-luvun lopulla tavattiin
2 kiirunaa Tulppion erotusaidan alta (E. Pulliainen).


HAVAINNOT VÄRRIÖN
LUONNONPUISTOSSA JA LÄHIALUEILLA.
Lintuatlas tuntee varmistetun pesinnän
Värriötunturilta (poikue Värriö III:lla noin vuonna 1975). Sautunturilla
tavattiin 4.4.1968 runsaasti todennäköisiä kiirunoita ja Puitsitunturilla laji
tavattiin noin 13.4.1968. Pulkkatunturilta löytyi mahdollisesti kiirunan
höyheniä kesäkuussa 1971. Värriötunturia käveltiin kuitenkin etenkin vuosina
1969–1974 niin tehokkaasti ristiin rastiin keräkurmitsoja etsien, että kiirunan
olisi voinut olettaa löytyvän, mikäli laji olisi paikalla ollut. Lajia
etsittiin varta vasten myös lähituntureilta, ilman varmaa havaintoa.

 

 Kuva 2. Naaraskiiruna Värriötunturissa, silmäkuman ohjainjuova
puuttuu (kuva Veli Pohjonen)

Vuonna 1981
tavattiin Saumuristalla pari toukokuun alussa ja laji nähtiin siellä saman
vuoden syyskuussa. Vuonna 1985 Värriö I:llä nähtiin 2 koirasta ja naaras 21.10.
V.-P. Viklund havaitsi 1 yksilön Värriötunturilla 18.6.1986 (Aureola 13:90) ja
V. Luhta näki kiirunan Sauoivalla samana vuonna. Vuosien 1985–1987 tunturinummen kiirunatiheydeksi
saatiin 0,2 paria/km². Vuonna 1987 Värriö IV:llä nähtiin kaksi aikuista, joilla
mahdollisesti poikue. Vuonna 1990 Värriö V:lla nähtiin koiras kesäkuussa. Vuonna
1992 kesä–heinäkuussa nähtiin Värriö V:lla koiras ja naaras, joista viimeksimainittu
esitti siipirikkoa ja vuonna 1993 nähtiin Saunkurussa pari 11.4., Värriö V:lla
koiras 2.6. ja yksinäinen lintu Värriö V:lla 15.6. Vuonna 1995 tavattiin koiras
Syväkurun eteläpuolella 9.5. sekä 2 koirasta ja naaras Värriötunturi V:lla
13.9. Vuonna 1996 nähtiin Saumuristalla 2 koirasta 9.5., nähtiin koiras Värriö
IV:lla 27.6. ja samana päivänä löytyi 8 munainen pesä Värriö II:n laelta
(poikaset kuoriutuneet 5.–8.7. välisenä aikana), tavattiin koiras Värriö I:llä
6.7. ja Isolla Saumuristalla 27.12. Vuonna 1997 tavattiin pari Värriö V:lla
21.6. Vuonna 1998 nähtiin 3 kiirunaa Sautunturin itäpuolella 13.2. sekä pari
Sauoivalla 4.5., ja  22.6. koiras
Värriö V:lla

2000-luvulla kiiruna on tavattu Värriön luonnonpuistossa 3.6.2004 Värriö I:llä, 6.2.2005 Värriö II:lla, 21.8.2005 Sauoivalla 7 kappaleen pesue ja 5.7.2007 Sauoivalla yksinäinen lintu.

Kiirunaa ei ole
tavattu Värriön piste- tai sarkalaskennoissa, ei myöskään
talvilintulaskennoissa tai lumilinjoilla.

Värriötunturissa pesimäkauden parimäärät lienevät keskimäärin 2 paria ja maksimissaan 5 paria. Keskimääräiseksi talvikannaksi arvioidaan 6 yksilöä.

 

VIITTEET:

BirdLife International 2008. Lagopus muta. In: IUCN 2008. 2008 IUCN Red List of Threatened Species. <www.iucnredlist.org>. Downloaded on 25 January 2009.


Pulliainen, E.
1970: Winter nutrition of the rock ptarmigan, Lagopus mutus (Montin), in the
northern Finland. – Ann. Zool. Fennici 7: 295–302.

*****

Teksti Lennart Saari ja Veli Pohjonen 29.8.2007, päivitys 25.1.2009

Advertisements