Niittykirvinen (Anthus pratensis), sen esiintyminen Lapissa ja Värriön luonnonpuistossa

NIITTYKIRVINEN
(Anthus pratensis , engl. Meadow pipit ) on ulkonäöltään varsin vähän huomiota
herättävä harmahtava, vähän vihreään vivahtava, viiruinen pikkulintu. Sen
tuntomerkkeinä hyppivä lentotyyli ja toistuva isst, isst ääntely ovat parhaat.
Niittykirvisen ruumiin pituus on 15 cm ja paino koiraalla keskimäärin 19 g,
naaraalla puolestaan 20 g.

Kuva 1. Niittykirvinen (kuva Wikipedia Commons )

Niittykirvinen
suosii nimensä mukaisesti erilaisia avomaita kuten niittyjä, soita, tundraa,
tunturinummia, dyynejä ja hakkuuaukeita. Pohjois-Euroopassa laji suosii soita,
mutta esimerkiksi Brittein saarilla kanervanummien, ruohikoiden ja soiden
mosaiikkia. Talvinen elinympäristö on samanlainen, mutta laji asuttaa silloin
myös merenrannikoita. Laji pesii merenpinnan tasolta aina 3000 metrin
korkeuteen.

Ravintona niittykirvisellä
on yleensä alle 5 mm:n mittaiset hyönteiset tai muut selkärangattomat eläimet,
mutta myös siemenet. Selkärangattomien eläinten kirjo on laaja, sisältäen mm.
hyppyhäntäiset, heinäsirkat, sudenkorennot, aikuiset perhoset ja niiden toukat,
kärpäset, muurahaiset, hämähäkit, punkit, kotilot ja madot. Kasviravinto
koostuu mm. heinien, sarojen ja vihvilöiden siemenistä; syksyllä ja talvella
kanervat ja variksenmarjat ovat tärkeitä ravintokohteita. Niittykirvinen
ruokailee mieluiten matalassa ruohikossa (alle 10 cm), pesimäajan ulkopuolella
usein parvissa.


LEVINNEISYYS JA
RUNSAUS.
Niittykirvisiä tavataan Euroopassa Alpeilta pohjoiseen ja sieltä itään
Objoelle Siperiassa. Laji pesii myös Islannissa ja Kaakkois-Grönlannissa.
Suomessa laji pesii koko maassa, joskin aukkoja esiintyy Lounais- ja
Järvi-Suomessa. Meillä voidaan esiintymiskuvaa kuitenkin luonnehtia selvästi
pohjoiseksi. Suomessa laji pesii harvoin kahdesti kesässä, mikä etelämpänä on
melko yleistä.

Länsi-Euroopassa
niittykirvinen on lähinnä paikkalintu tai lyhyen matkan muuttaja, jonka muutto
tapahtuu lähinnä korkeussuunnassa; vuoristoista rannikoille. Grönlannin ja
Islannin linnut muuttavat Länsi-Eurooppaan. Pohjoiset ja itäiset kannat ovat
lyhyen matkan muuttajia, jotka talvehtivat Länsi-, Keski- tai Etelä-Euroopassa,
mutta jotkut muuttavat Pohjois-Afrikkaan tai Lähi-Itään. Länsi-Siperian linnut
muuttavat Lounais-Aasiaan. Syysmuutto tapahtuu yleensä syys- marraskuussa,
kevätmuutto maalis- huhtikuussa. Niittykirvinen on tavattu satunnaisena Huippuvuorilla,
Madeiralla, Azoreilla ja jopa Japanissa asti.

Niittykirvisen
levinneisyys koko maapallolla on laaja, välillä 1 – 10 milj. km². Koko
maapallon kantaa ei ole arvioitu kansainvälisissä tietokannoissa, mutta se on luokkaa kymmeniä miljoonia
pareja.

Niittykirvisen
Euroopan kannaksi arvioitiin 1990-luvulla 7,4 – 11, 6 milj. paria 28 maassa,
johon lukuun on lisättävä Venäjän 1 – 10 milj. paria. IUCN:n tuoreempi arvio
antaa haarukaksi 7 – 16 milj. paria.

Laji on
laajentanut asuinaluettaan jonkin verran Ranskassa, Suomessa ja Tsekin
tasavallassa; mutta kanta on vastaavasti taantunut Alankomaissa, Tanskassa ja
Keski-Euroopassa. Suurimpana syynä tähän lienee maatalouden tehostumisessa ja
paikoin hapan laskeuma on tuottanut uutta biotooppia tappamalla metsät.

Suomessa
niittykivisiä pesii 1 – 1,5 milj. paria niittykirvisiä. Talvikantamme on 0 – 30
yksilöä. Niittykirvisen runsastumiseen viittaa kannanarvio 1950-luvulta: vain
230,000 paria. Laajat avohakkuut ovat luoneet niittykiriviselle uutta
elinympäristöä.

Lapissa
niittykirvinen on runsaimpia pesimälintuja; nevoilla kaikista lajeista
runsaslukuisin. Itä-Lapin nevojen keskitiheydeksi saatiin 1980-luvulla 40 paria
neliökilometrillä, tunturipaljakallakin 15 paria neliökilometrillä.
Avohakkuualueilla tiheydet olivat 18 – 27 paria neliökilometrillä, mistä
päätellen laji on voimakaasti runsastunut Lapissa 1900-luvun jälkipuoliskolla.
Taimikoissa tiheydet pienenevät hyvin nopeasti taimien kasvaessa. Parhailla
Itä-Lapin nevoilla tavattiin 1970-luvun alussa jopa 64 paria neliökilometrillä.
Itä-Lapin keskimääräiseksi tiheydeksi saatiin noin 785 paria/altasruutu.
Värriön luonnonpuistossa tiheys on noin reilut puolet tästä: puiston
kokonaiskannaksi arvioitiin 433 paria (puiston laajuus 125 neliökilometriä). Lapin soilla on
saatu jopa 80 parin tiheyksiä neliökilometrillä, etelämpänä on tyydyttavä
tiheyksiin 5 – 20 paria neliökilometrillä. Pelloilla tiheydet ovat noin yksi
pari neliökilometrillä.


Birdlife-tietokannasta ja muista lähteistä johdetut kanta-arviot niittykirviselle ovat:

 

 

 Koko maapallon kanta  40 milj. yksilöä
 Euroopan pesimäkanta  12 milj. paria
 Euroopan talvikanta  ??? yksilöä
 Suomen pesimäkanta  1.3 milj. paria
 Suomen talvikanta  15 yksilöä
 Lapin pesimäkanta  ??? paria
 Lapin talvikanta  0 yksilöä
 Värriön pesimäkanta  433 paria
 Värriön talvikanta  0 yksilöä

 


ESIINTYMISHISTORIA
LAPISSA
. Niittykirvinen on alueen kuulunut Lapin peruslinnustoon niin kauan
taaksepäin kuin ornitologinen historiamme ulottuu.

Enwaldin arvion
mukaan niittykirvinen oli Kemin Lapissa yleinen. Finnilä arvioi lajin melko
yleiseksi Sodankylässä kesällä 1913 ja Sundmanin mukaan laji oli ollut runsas
kirkolla 5.9.1882. Sallassa niittykirvinen oli 1914 melko vähälukuinen
suoseuduilla, mutta esiintyi jotensakin yleisenä tunturien
paljakkavyöhykkeelle asti. Merikallion mukaan niittykirvinen on aukeiden
soisten seutujen varmasti tavattava asukas ja siellä täydellinen valtalintu;
tuntureilla runsaus taas vaihtelee. P. Suomalaisella oli niittykirvisestä vain
pari suohavaintoa, sekä Sallatunturilta muutama pari. Lumiala ja H. Suomalainen
tapasivat lajin kahdeksana päivänä. Pohjolan lintujen mukaan niittykirvinen
esiintyy Tuntsajoen latvoilla jopa harvoissa soistuvissa kuusikoissa ja
Metsä-Lapin yksittäistuntureilla tavataan vähintään yksi pari jos tunturilla on
lakipaljastumaa.

Itä-Lapin alueen niittykirvistiheydeksi vuosien 1985–1987 linjoilla saatiin
tutkimussaran perusteella 785 paria/100 km² (pääsaran perusteella 775 paria/100
km²). Vuosina 1989–1993 vastaava tutkimussarkatiheys oli 499 paria/100 km²,
mutta näillä linjoilla avomaan osuus oli vähäisempi. Vuosien 1985–1987 tulosten
perusteellaLapin pesimäkannaksi tulisi 750 000 paria, mikä kuitenkin tuntuu liian suurelta.

.Oulangan alueella
niittykirvistiheydeksi 1980- ja 1990-luvuilla saatiin 1,6 paria/km² (Rajasärkkä
1995), Urho Kekkosen kansallispuiston vastaavasti 7,2 paria/km² (Rajasärkkä
1995). Vuoden 1971 koealoilla (yht. 431 ha) niittykirvisen keskitiheydeksi
Itäkairassa saatiin 14,1 paria/km² (Saari 1973). Parhaimmilla suokoealoilla
tiheys nousi jopa 64 pariin/km², mutta todennäköisesti laskennat tehtiin poikkeuksellisen
hyvissä niittykirvisbiotoopeissa. Vuosien 1985–1987  suurimmat tiheydet todettiin
luonnontilaisissa biotoopeissa nevoilla (40 paria/km²) ja tunturipaljakalla (15
paria/km²); hoidetuilla biotoopeilla suurimmat tiheydet todettiin hakkuuaukoissa
(auratussa 27 ja normaalissa 18 paria/km²). Vielä nuoressa taimikossa tiheys
oli lähes 12 paria/km² mutta tiheys laski nopeasti taimikon iän myötä.
Varttuneissa kangasmetsissä lajin tapaa lähinnä pienissä soistuneissa osissa.
Vuotoksen alueen niittykirvistiheydeksi saatiin 15,2 paria/km² (Pessa ym.
1995).

Merikallio (1958)
arvioi niittykirvisen tiheydeksi Peräpohjolassa 0,9, Metsä-Lapissa 1,3
ja Tunturi-Lapissa 3,0 paria/km². Koko maan kannaksi Merikallio sai 230 000 paria, MPL jo
huomattavasti enemmän: 700 000–1,3 milj. paria. Euroopan pesimäkannaksi
arvioidaan 7,4–11,6 milj. paria (28 maassa), johon on lisättävä Venäjän 1–10
milj. paria (EBCC). Niittykirvinen esiintyy runsaana Finnmarkin alueella
(Gjershaug ym. 1994). Lapin luonnonsuojelualueella ilmoittavat
Semenov-Tjan-Shanskij & Giljazov (1991) tunturista 7–11 paria/km², soisilla
jokilaaksoilla 2–4 paria/km².

Niittykirviskannat
ovat näiden tulosten perusteella selvästi runsastuneet Itä-Lapissa. Eräänä
varteenotettavana syynä ovat laajat avohakkuut ja nuoret taimikot, joissa niittykirviset
tuntuvan viihtyvän varsin hyvin. Väisäsen (1983) mukaan Pohjois-Suomen
niittykirviskannat olivat vain kaksinkertaistuneet 1940-luvulta 1970-luvulle
(indeksit 1941–1949, 1952–1963 ja 1973–1977: 52, 78 ja 100). Merikallion (1958)
ja omat tiheysarviomme Metsä-Lapille antavat viitteitä selvästi voimakkaammasta
kannankasvusta.


HAVAINNOT VÄRRIÖN
LUONNONPUISTOSSA JA LÄHIALUEILLA.
 Niittykirvinen on puiston viidenneksi runsain
lintulaji pajulinnun, järripeipon, urpiaisen ja vihervarpusen jälkeen, mutta
asuttujen atlasruutujen perusteella sijoitus oli vasta 13. Tämä johtuu siitä,
että laji karttaa yhtenäisiä metsiä.

Kuva 2. Niittykirvisen havainnot Väriön luonnonpuiston
pistelaskentalinjoilla (sisä- ja ulkopisteet yht.) 1985-2008.

 

Yhdistetyn piste- ja sarkalaskennan (6 linjaa, 17 vuotta) laskettu niittykivisen pesimäkanta luonnonpuiston alueella on 433 paria.

Niittykirvinen on tavattu 24 vuotta havaituilla pistelaskentalinjoilla noin 25 kerta vuodessa (kuva 2). Havaintojen hivenen aleneva suunta ei ole tilastotieteellisesti merkittävä.

PESINTÄ. Värriön
tutkimusaseman kortistossa on tiedot 271 niittykirvisen pesästä, joista muutama
Lokan tekoaltaalta. Pesät sijaitsivat maassa – useimmiten mättäässä, kiven alla
ja puun tai pensaan tyvessä. Pesimäbiotoopit olivat seuraavat (ilman yhtä
pesimähavaintoa jäkäläkankaalta, jossa väärä lajimääritys on todennäköinen).

Keskimääräinen pesyekoko oli 5,4
± 0,8, vaihteluväli 3–7, mutta yksi kahdeksan munainenkin pesä tunnetaan (löydetty
21.6.1989). Lentopoikasia selvisi onnistuneissa pesissä keskimäärin 4,6 ± 1,4; mukaan
lukien epäonnistuneet pesät 2,7 ± 2,5. Pesistä hylättiin 10 (yhteensä 45 munaa,
usein ilmeisesti sään takia), ryöstettiin 15 (yhteensä 82 munaa) ja kaikki
poikaset kuolivat neljässä pesässä (yhteensä 22 munaa; kahdessa pesässä syynä
loiset). Lisäksi kahdessa pesässä oli kolme niittykirvisen ja yksi käen muna
(eivät sisälly taulukon tappioihin). Onnistuneissa pesissä löytyi
kuoriutumattomia munia 16 kpl (12 pesässä), katosi munia tai poikasia 26 kpl
(18) ja löytyi kuolleita poikasia 10 kpl (viisi pesää; kahdessa kärpäset tai
loiset). Kun kaikissa löydetyissä pesissä oli yhteenlaskettuna 1394 munaa tai
poikasta, tuhoutui niistä varmuudella 209 (15,0 %; tässä mukana käen ”pesät”,
vaikka niiden lopputulos ei ollutkaan tiedossa). Tällä tavalla laskettuna tulos
on kuitenkin liian hyvä, koska pesiä on ehtinyt tuhoutua ennen löytymistään ja
kaikkia pesiä ei seurattu loppuun asti.

Mayfieldin
menetelmällä pesimämenestyksen arviointi sujuu paremmin. Pesiä tuhoutui haudonta-
tai pesäpoikasvaiheessa 1571,5 havaintopäivän aikana yhteensä 26 (tarkkailtuja pesiä
123). Päivittäinen säilyvyys oli täten 0,983 ja yhteenlasketulle 25 vrk:n
haudonta- ja pesäpoikasajalle 65,9 %. Kun 32 pesästä, joiden menestymistä
seurattiin aina poikasten lähtöön asti, 174 munasta kuoriutui 164 ja selvisi
lentoon 156 poikasta, saadaan osittaisiksi tappioiksi 89,7 %. Tämän perusteella
59,1 % haudotuista munista tuottaa lentopoikasen (0,659 x 0,897).
Haudonta-aikana tuhoutui 16 pesää 788,5 vuorokaudessa (säilyvyys 0,979, 13
vrk:n haudonta-ajan yli 76,6 %; n=111); pesäpoikasaikana tuhoutui 10 pesää 783 vuorokaudessa
(säilyvyys 0,987, 12 vrk:n pesä-poikasajan yli 85,7 %; n=96).

Muninta alkoi
26.5.–5.7. välisenä aikana 70 pesässä, joissa muninnan alku oli tiedossa ± 1
vrk:n tarkkuudella (pesät löydetty muninta-vaiheessa, kuoriutumis- tai
pesästälähtöpäivä tiedossa). Mediaanina oli 9.6. Myöhäisimmissä pesissä oli
vielä emo hautomassa kolmea munaansa 27.7.1971 (muninta alkanut aikaisintaan
12.7.). Ennen muninnan mediaania pesyekoko oli keskimäärin 5,55 ± 0,72 (n=31),
sen jälkeen 5,18 ± 0,94 (n=28). Haudonta-aika oli 11 tapauksessa 12–13 vrk (keskimäärin
12,6 ± 0,5 vrk, mutta koska yhdeksässä tapauksessa kyseessä oli jakson vähimmäispituus
aika lienee todellisuudessa pitempi). Pesäpoikasaika oli 18 tapauksessa 11–13
vrk (keskimäärin 12 ± 0,5, mutta kerran mahdollisesti vähintään 16 vrk).

VIITTEET:

del Hoyo, J.,
Elliot, A. & Christie, D. (eds) 2004: Handbook of the Birds of the World. Vol.
9. – Lynx, Barcelona.

Pulliainen, E.
1977b: Habitat selection and clutch-size in the Meadow pipit, Anthus pratensis,
in Finland, especially in Lapland. – Aquilo, Ser. Zool. 17: 1–6.

*****

Teksti Veli Pohjonen ja Lennart Saari 26.10.2008, päivitys 31.1.2009

Mainokset