LEPPÄLINTU (Phoenicurus phoenicurus , engl. Common redstart). Kesäpukuinen leppälintukoiras on helppo tuntea mustasta naamastaan ja kurkustaan, punaisesta vatsapuolestaan, lyijynharmaasta selästään sekä alati vipattavasta punaisesta pyrstöstään; tuntomerkistä, jonka laji Euroopassa jakaa ainoastaan mustaleppälinnun kanssa. Naaras on paljon tasaisemman värinen, yleisväritykseltään ruskeanharmaa, mutta myös punapyrstöinen. Leppälinnun ruumiin pituus on 14 cm ja normaalipaino 17 g.
 |
| Leppälintu (Phoenicurus phoenicurus) Kuva Wikipedia Commons |
LEVINNEISYYS JA RUNSAUS. Leppälinnun nimialalaji phoenicurus on levinnyt Länsi-Euroopasta ja Luoteis-Afrikasta Etelä- ja Keski-Siperiaan sekä Pohjois-Mongoliaan. Alalaji samamisicus on puolestaan levinnyt Balkanilta Iraniin ja on harhautunut myös meidän maahamme. Talvehtimisalueet ovat Saharan etelänpuoleisessa Afrikassa (nimialalajilla varsinkin), mutta myös Pohjois-Afrikassa ja Arabian niemimaalla. Satunnaisesti leppälintuja on havaittu Färsaaria, Islantia, Ruandaa, Seyshellejä, Tansaniaa ja Zimbabwea myöten.
Leppälinnun levinneisyys on palearktinen. Pesimäalue ulottuu Atlantin ja Välimeren rannikoilta Keski-Siperiaan, ja Luoteis-Afrikasta Jäämerelle. Laji on laajalle levinnyt ja puuttuu ainoastaan valtameren saarilta ja puuttomista elinympäristöistä, kuten aroilta ja tundralta. Laji on pitkänmatkan muuttaja, joka talvehtii Afrikassa Sahel-vyöhykkeessä ja Lounais-Arabiassa. Euroopan leppälintukannat ovat viime vuosikymmeninä suuresti taantuneet johtuen etupäässä elinympäristön huononemisesta, mikä lähinnä tarkoittaa ikimetsien häviämistä ja vanhojen kolopuiden katoamista hoitometsistä. Myös Sahelin aluetta koetelleen kuivuuden on osoitettu vaikuttaneen eurooppalaisiin leppälintukantoihin (Tucker & Heath 1994). Euroopan kannaksi arvioidaan tätä nykyä 2,0–3,6 milj. paria (34 maassa), johon on lisättävä Venäjän 100 000–1 milj. paria (EBCC). Suomessa pesii 500 000–700 000 paria leppälintuja (MPL). Suomessa leppälintu pesii Merikallion (1958) mukaan koko maassa, tihein kanta on Perä-pohjolassa (4,8) ja Metsä-Lapissa (3,5 patria/km²). Atlaksen mukaan levinneisyysalue ei ole muuttunut, mutta kanta on taantunut. Finnmarkin alueella leppälintua esiintyy siellä missä metsääkin (ks. Gjershaug ym. 1994) ja Kuolan niemimaalle tiheydeksi on ilmoitettu “2–6 pesintää 100 pöntössä 10 km:n linjassa” (Semenov-Tjan-Shanskij & Giljazov 1991).
Leppälinnun Euroopan kannaksi arvioidaan 6.8 – 16 milj. paria ja viime aikoina kanta on pysynyt vakaana. Suurimpia todettuja luonnontilaisia tiheyksiä on Walesin tammimetsissä 67 paria/km2. Kulttuuribiotoopeissa on Saksassa ylletty 266 pariin ja Sveitsissä 120 pariin/km2. Pohjois-Euroopassa taantuminen oli voimakasta 1960-luvulta lähtien, erityisesti vuoden 1968 jälkeen, johtuen sahelin alueen kuivuudesta. Metsien luonnontilan muuttuminen, eli kolopuiden väheneminen, on myös ollut eräs syy kantojen taantumiseen. Pöntötyksellä tätä pystytään osittain korjaamaan. Lievä elpyminen kannoissa lienee tapahtunut viime vuosina. Suomessa pesinee 500,000 – 800,000 leppälintuparia.
Näistä ja arvioista ja Birdlife-tietokannasta johdetut kanta-arviot leppälinnulle ovat:
| Koko maapallon kanta | ?? milj. yksilöä |
| Euroopan pesimäkanta | 11 milj. paria |
| Euroopan talvikanta | ??? yksilöä |
| Suomen pesimäkanta | 650,000 paria |
| Suomen talvikanta | ??? yksilöä |
| Lapin pesimäkanta | ??? paria |
| Lapin talvikanta | 0 yksilöä |
| Värriön pesimäkanta | 306 paria |
| Värriön talvikanta | 0 yksilöä |
ELINYMPÄRISTÖ. Leppälintu asuttaa avoimia ja valoisia metsiä sisältäen vanhat puistot ja puistomaiset puutarhat, sekä mm. metsän aukot ja metsän reunat. Pohjois-Euroopassa leppälintuja tapaa myös tunturikoivuvyöhykkeessä ja karuissa männiköissä; Keski-Euroopassa lehtimetsissä. Venäjällä laji suosii lehti- ja sekametsiä; Pohjois-Afrikassa lajin voi tavata 1500 – 2200 metrin korkeudella m.p.y. vanhoissa tammi- tai havumetsissä. Leppälintu talvehtii yleensä puolikuivilla aroilla tai avoimissa kuivissa metsissä aina 2000 metriin meren pinnasta. Talvella leppälintu esiintyy Sahelin runsaspuustoisimmilla alueilla ja muuttomatkoilla sen tapaa myös pensaikkoisilla mailla.
Leppälinnun ravinnon muodostavat selkärangattomat eläimet ja marjat. Eläinravinto koostuu mm. kovakuoriaisista ja niiden toukista, kärpäsistä, pistiäisistä ja niiden toukista, perhosista ja niiden toukista, heinäsirkoista, hämähäkeistä, kirvoista, tuhatjalkaisista, nilviäisistä ja kastemadoista. Kasviravinto koostuu mm. katajan, pihlajan, vadelman, herukan, variksenmarjan, seljan, paatsaman, tuomen ja päärynän hedelmistä tai marjoista.
ESIINTYMISHISTORIA LAPISSA. Enwaldin mukaan leppälintu ei ollut harvinainen mm. Kemijärvellä ja Kuolajärvellä 1880-luvulla. Sodankylässä vuonna 1913 leppälintu oli Finnilän mu-kaan havumetsissä paikoitellen melko yleinen ja Sallassa vuonna 1914 yleinen laajoilla jäkäläkankailla. Oulangan alueella leppälintu oli vuonna 1917 yleinen tai jotensakin yleinen kaikkialla (Merikallio) ja P. Suomalaisella on 1930-luvulta samalta seudulta havaintoja “yli alueen”. Pohjois-Sallassa Lumiala ja H. Suomalainen tapasivat heinäkuussa 1938 14 yksilöä. Pohjolan lintujen mukaan leppälintu on Peräpohjolassa ja Metsä-Lapissa runsaimpien lintujen joukossa. Väisäsen (1983) mukaan Pohjois-Suomen leppälintukannat ovat puolittuneet 1940-luvulta 1970-luvulle: indeksit 1941–1949, 1952–1963 ja 1973–1977 190, 240 ja 100 (n=1 355 paria).
Leppälintu on edelleen alueen yleisimpiä lintuja. Atlaslaskennoissa 1970-luvulla laji tavattiin 139 ruudussa, 1980-luvulla 124 ruudussa. Asutusprosentit etelästä pohjoiseen olivat 1970-luvulla 72, 76 ja 63, 1980-luvulla 64, 61 ja 70. Ottaen huomioon havainnointitehokkuuden voidaan olettaa leppälinnun levinneen tasaisesti yli alueen. Laajoissa linjalaskenta-aineistoissa tiheydeksi on saatu Värriöllä vuosina 1985–1987 2,28 paria/km² ja vuosina 1989–1993 2,56 paria/km². Oulangan alueella Rajasärkkä ym. (1995) saivat tiheydeksi 4,7 ja Urho Kekkosen kansallispuistossa Rajasärkkä (1995) 1,6 paria/km². Itäkairan alueella kesällä 1971 Saari (1973) sai koealojen leppälintutiheydeksi 1,9 paria/km². Kanta siis lienee selvästi taantunut Merikallion (1958) ajoista: Oulangan tiheydet vastaavat Peräpohjolan keskitiheyksiä vuosisadan puolivälissä, mutta elinympäristöt ovat alueella leppälinnulle ihanteellisia, eivätkä koko Peräpohjolalle sovitettavissa. Vuotoksen alueella saatiin vuonna 1994 tiheydeksi 1,1 paria/km² (Pessa ym. 1995).
Leppälintu on siis vanhojen metsien laji, joka karttaa taimikkoja. Kuitenkin kaistalehakkuun tuoma avaruus maisemassa tuntuu viehättävän leppälintuja. Laji saattaa siis luontaisesti viihtyä metsänreunassa, mikäli metsässä on kyllin vanhoja puita. Leppälintu on saattanut ollakin melko runsaslukuinen metsäpaloalueilla.
Vuosittaiset kannanvaihtelut käyvät ilmi Värriön tutkimusaseman pönttöaineistosta, jossa munapesien määriä pidetään kannan koon indikaattorina. Alkuvuosina 1973–1974 kanta oli verraten runsas (varsinkin vuoden 1973 pienempi pönttömäärä huomioon ottaen), vuosina 1975–1978 elettiin taantumavaihetta, vuosina 1979–1988 leppä-lintu oli verrattain runsas, vuosina 1989–1997 kanta kävi pohjilla, mutta runsastui hieman vuosina 1992–1997. Tämän perusteella kanta on pysynyt kutakuinkin vakaana koko pönttö-tutkimusjakson. Vuosien 1985–1997 piste- ja reittilaskenta-aineisto ei kuitenkaan ole sopusoinnussa pesälöytöaineiston kanssa: aineistot eivät vaihtele samansuuntaisesti. Syytä tähän emme tiedä.
HAVAINNOT VÄRRIÖN LUONNONPUISTOSSA JA LÄHIALUEILLA. Leppälinnun kanta runsastuu Värriön luonnonpuistossa. Erityisesti tämä havainto tulee ilmi pistelaskentalinjojen yhdistetyssä aineistossa (kuva oikealla), johon lasketaan mukaan sekä sisäpisteet että ulkopisteet (ulkopisteiltä hyväksytään myös lauluäänet). Havaintojen nouseva suunta on tilastomatemaattisesti merkitsevä yli 99 prosentin todennäköisyydellä (kuva 2).
 |
| Kuva 2. Leppälinnun kannanvaihtelu Värriön luonnonpuiston pistelaskennoissa (sisä- ja ulkopisteet 1985-2008) |
Jos mukaan otetaan vain sisäpisteeltä (ympyrän säde 25 metriä) tehdyt näköhavainnot, tilstollinen merkitsevyys on alempi 93.5 prosenttia.
Sen sijaan vuosien 1989-2008 yhdistetyssä piste- ja sarkalaskennan aineistossa leppälinnun kanta on pysynyt keskimäärin samana, mutta vuotuinen vaihtelu on suurta. Värriön luonnonpuiston alueella on keskimäärin 306 pesivää leppälintuparia.
PESINTÄ VÄRRIÖN LUONNONPUISTOSSA. Leppälinnut pesivät alueella sekä luonnonkoloissa, etupäässä pohjantikan alun-perin kaivertamissa koloissa, että pöntöissä (Pulliainen 1977a, 1982 ). Pesyekoko oli vuosina 1971–1997 keskimäärin 6,63 ± 0,97 (n=223), vuosivaihtelun ollessa 5,78–7,50. Vuotuisten keskimääräisten pesyekokojen keskiarvo oli 6,60 ± 0,47 (CV%=7,1, n=25 vuotta). Värriön tutkimusalueen pönttöihin munituista 1058 munasta selvisi 784 poikasta lentoon (74,1 %). Muninta alkoi 22.5.–8.7. välisenä aikana, mediaanina 6.6.
MUUTTO. Leppälintu on pitkänmatkan muuttaja. Syksyllä Keski- ja Pohjois-Euroopan populaatiot muuttavat elokuun lopulta marraskuun alkuun Iberian niemimaan kautta Luoteis-Afrikkaan ja sieltä Saharan yli. Valtaosa linnuista talvehtii Saharan eteläpuolella olevalla Sahel-vyöhykkeellä. Paluumuutto alkaa maalis-huhtikuussa. Kemin-Tornion alue saavutetaan 30.4. – 14.5. keskimäärin 7.5. (n=26). Vastaavasti laji saapuu Itä-Lappiin 1.5. – 18.5., mediaanina 12.5. (n=29). Kemin-Tornion viimeiset on nähty 3.9. – 11.10., keskimäärin 21.9, (n=24); poikkeuksellisen myöhäinen vielä 28.10.1972.
Saapumisajat Itä-Lappiin ovat tiedossa 30 vuodelta väliltä 1.5.(1991)– 18.5.(1972 ja 1995), mediaani on 11./12.5. Etelä-Sallan myöhäisin leppälintu tavattiin 12.9.1970 (T. Hietajärvi). Värriön tutkimus-aseman viimeiset on nähty 21.9.1979, 4.9.1981, 18.9.1983 ja 10.9.1997.
VIITTEET.
Pulliainen, E. 1977a: Habitat selection and breeding biology of box-nesting birds in northeastern Finnish Forest Lapland. – Aquilo, Ser. Zool. 17: 7–22.
Pulliainen, E., Balát. F., Ojanen, M. & Orell, M. 1982: Breeding strategies of Redstarts (Phoenicurus phoenicurus) nesting in Finland and Czechoslovakia. – Ekológia (CSSR) 4: 345–352.
*****
Teksti Veli Pohjonen ja Lennart Saari 5.2.2009, päivitys 14.3.2009.
Veli Pohjonen 
