Harmaasieppo (Muscicapa striata), sen esiintyminen Lapissa ja Värriön luonnonpuistossa

Yleensä vaatimattoman ulkonäön omaavat linnut laulavat monipuolisesti, mutta harmaasieppo (Muscicapa striata, engl. Spotted flycatcher) on tästä säännöstä poikkeus. Laji on väritykseltään huomaamattoman harmaa. Päältä se on harmaanruskea ja alta vaalea, rinnasta viiruinen. Nokka on leveä. Laji pyrähtää nopeasti lentävien hyönteisten perään, laskeutuu uuteen istumapaikkaan, nykii siipiään ja napsauttelee nokkaansa. Laulu on vaatimatonta sirahtelua, joka jää lintulaskennoissakin helposti huomaamatta. Harmaasiepon ruumiin pituus 14 cm ja paino 18 g.

Harmaasieppo
(Muscicapa striata)
Kuva Wikipedia Commons

LEVINNEISYYS JA RUNSAUS. Harmaasieposta tunnetaan seitsemän alalajia. Laji pesii Länsi-Euroopasta Uralin kautta Keski-Siperiaan ja Mongoliaan asti, sekä Pohjois-Afrikassa. Talvensa harmaasiepot viettävät trooppisessa Afrikasta aina Etelä-Afrikkaan saakka, mutta myös monessa. Satunnaisena harmaasieppo on tavattu Islannissa.

Suomessa harmaasieppo esiintyy pesivänä kaikkialla, missä on metsää ja se kuuluu meillä kymmenen runsaslukuisimman lajin joukkoon (Atlas). Pohjois-Norjassa harmaasieppo on runsastunut vuosisadanvaihteen jälkeen (Gjershaug ym. 1994). Venäjän Lapin luonnonsuojelualueella tiheydet vaihtelevat sekametsien 1 parista/km² jokivarsien enimmillään 28 pariin/km² (Semenov-Tjan-Shanskij & Giljazov 1991).

Harmaasieppo on runsaslukuisin ja laajimmalle levinnyt palearktisen alueen siepoista. Euroopan kannaksi arvioidaan 18 milj. paria, mutta lajin kannankehitys on monin paikoin ollut taantuva 1960-luvulta lähtien. Näin varsinkin Britanniassa, mutta myös monessa muussa Länsi-Euroopan maassa. Luoteis-Euroopan kantojen taantumisen arvellaan johtuvan kylmistä kesistä, hyönteiskantojen taantumisesta torjunta-aineiden johtuen tai ympäristömuutoksista, kuten vanhojen metsien häviämisestä. Afrikkalaisilla talvehtimisalueilla ei taantumista ole todettu.

Maamme kannaksi arvioidaan 1.5 milj. paria. Harmaasieppoa tavataan koko maassa ulkosaaristoa ja tunturiylänköjä lukuun ottamatta. Meillä laji on täysi muuttolintu, joka saapuu toukokuun puolenvälistä kesäkuun alkuun ja lähtee heinäkuun lopulta syyskuun lopulle Maastamme ei tunneta yhtään talvihavaintoa.

Itä-Lapissa linjalaskentojen tutkimussarkatiheys oli 1,4 paria neliökilometrillä. Mikäli tätä tiheyttä pidetään edustavana, merkitsee se Lapille 140 000 paria, noin kymmenettä osaa maamme kannasta, mikä lienee suuruusluokaltaan oikea.

Birdlife -tietokannasta ja muista lähteistä johdetut kanta-arviot harmaasiepolle ovat:

 Koko maapallon kanta  100 milj. yksilöä
 Euroopan pesimäkanta  18 milj. paria
 Euroopan talvikanta  ?? milj. yksilöä
 Suomen pesimäkanta  1.5 milj. paria
 Suomen talvikanta  0 yksilöä
 Lapin pesimäkanta  140,000 paria
 Lapin talvikanta  0 yksilöä
 Värriön pesimäkanta  152 paria
 Värriön talvikanta  0 yksilöä



ELINYMPÄRISTÖ.
Harmaasieppo viihtyy kaikenlaisissa avoimissa metsissä tai puistoissa, joissa on saatavilla korkeita tähystyspaikkoja. Pesimäympäristönä suositaan vanhoja metsiä nuorten kustannuksella. Täten lajia tavataan esimerkiksi puistoissa, puutarhoissa, puukujilla, karuissa kalliomänniköissä ja jopa keskikaupungilla. Pesimäympäristönä lajille kelpaavat sekä havu- että sekametsät, mutta laji pesii myös metsänreunoissa, sekä puronvarsi- että järvenrantametsissä. Harmaasieppo pesii merenpinnan korkeudelta aina 2000 metriin m.p.y. , mutta talvehtimisalueilla lajin voi tavata vielä 3000 metrissä m.p.y. ainakin Itä-Afrikassa – yleensä kuitenkin alle 2000 metrissä.

Ravintona harmaasiepolla ovat etupäässä lentävät hyönteiset, kuten kärpäset, pistiäiset (mm. mehiläiset, ampiaiset ja muurahaiset), perhoset, vesiperhoset, heinäsirkat ja kovakuoriaiset. Laji syö myös jonkin verran kotiloita tai kastematoja. Kasviravinto koostuu pienistä marjoista ja hedelmistä: mm. kuusaman, paatsaman, tuomen ja vadelman. Hyönteisravintoa etsitään tähystämällä matalalta oksalta tai aidan tolpalta, usein 1 – 2 metrin korkeudella maan pinnasta. Pistiäisiä hakataan tai hangataan oksaa vastaan pistimen poistamiseksi.


ESIINTYMISHISTORIA LAPISSA. Enwaldin ainoa havainto oli Kuusamosta 23.6.1882. Sodankylässä vuonna 1913 harmaasieppo pesi Finnilän mukaan harvinaisena alueen suurissa havumetsissä, mutta Sallassa laji oli vuonna 1914 melko yleinen. Oulangan alueella harmaasieppo oli 1917 Merikallion mukaan jäkäläkankailla jotensakin yleinen ja samoilla seuduilla P. Suomalainen 1930-luvulla tapasi lajia “yli alueen”. Lumiala ja H. Suomalainen tapasivat heinäkuussa 1938 noin 15 erillistä yksilöä ja neljä pientä parvea. Merikallion (1958) mukaan Peräpohjolan keskitiheys oli 2,7 paria/km², mutta Metsä-Lapin vain 0,6 paria/km². Väisäsen (1983) mukaan harmaasieppo on runsastunut Pohjois-Suomessa 1940-luvulta lähtien indeksit 1941–1949, 1952–1963 ja 1973–1977 43, 65 ja 100 (n=660 paria).


NYKYESIINTYMINEN. Atlaskartoituksessa 1970-luvulla harmaasieppo tavattiin 129 atlasruudussa, 1980-luvulla 95 ruudussa. Asutusprosentit etelästä pohjoiseen olivat 1970-luvulla 68, 71 ja 57, 1980-luvulla 47, 50 ja 50. Värriön tutkimusaseman laskennoissa vuosina 1985–1987 harmaasiepon keskitiheydeksi saatiin 142 paria/atlasruutu, vuosina 1989–1993 90 paria/atlasruutu. Sen sijaan vuonna 1971 tiheydeksi saatiin lähinnä Kemi- ja Nuorttijoen varsilla 4,4 paria/km² (Saari 1973). Oulangan alueella tiheys oli vuosina 1987–1994 peräti 8,7 paria/km², Urho Kekkosen kansallispuistossa 1982–1987 ja 1995 1,3 paria/km² (Rajasärkkä ym. 1995, Rajasärkkä 1995). Nämä luvut ovat suuremmat kuin Merikallion arviot ja osoittavat, että edelleenkin tiheys Lapissa putoaa nopeasti Peräpohjolasta Metsä-Lappiin, josta Pohjolan linnutkin mainitsee. Näyttää myös siltä, että laji käy harvalukuisemmaksi ylänköalueille tultaessa. Vuotoksen alueen harmaasieppotiheys oli 7,6 paria/km² (Pessa ym. 1995).


HAVAINNOT VÄRRIÖN LUONNONPUISTOSSA JA LÄHIALUEILLA. Harmaasieppo kuuluun Värriön luonnonpuiston kymmenen yleisimmän lajin joukkoon. Vuoden 2008 laskentojen jälkeen sen pesimäkannaksi on määritetty 152 paria ja sijaluvuksi 9, ennen kirjosieppoa (138 paria) ja keltavästäräkin jälkeen (282 paria).

 

Harmaasiepon havainnot Värriön luonnonpuiston pistelaskennassa
vuosina 1985-2008. Sisä- ja ulkopisteet yhteensä.

Harmaasieppo näyttää runsastuvan Värriön luonnonpuistossa lintulinjojen laskentojen mukaan. Runsastumisella ei ole kuitenkaan tilastomatermaattista merkitsevyyttä. Esimerkiksi vuosien 1985-2008 pistelinjojen kokonaishavaintojen mukaan todennäköisyys taso on vain 93 prosenttia (siis alle 95 %).


PESINTÄ VÄRRIÖN LUONNONPUISTOSSA. Aseman kortistossa on tiedot 92 harmaasiepon pesästä, joista muutamissa saatavissa oleva tieto on perin niukkaa. Pesistä suurin osa sijaitsi kuivalla kankaalla (33/90), erilaisissa sekametsissä 27, koivikossa 15, pihassa 7, kuusimetsässä 7 ja kedolla yksi. Eniten pesiä löytyi koivusta tai koivupökkelöstä (40/90), männyssä tai kelossa 28, räystään alla 9, kuusessa tai kuusipökkelössä 7, juurakossa tai kaatuneella puulla 2 sekä pihlajassa, raidassa ja halkopinossa kussakin yksi.

Valtaosa pesistä sijaitsi korkeintaan 3 metrin korkeudella maanpinnasta (76/89), useimmiten 1,1–2,0 metrin korkeudella, mediaania 2,0 metriä. Korkein pesäpaikka oli 10 metriä maanpinnan yläpuolella. Kerran pesä sijaitsi vanhassa räkättirastaan pesässä. Varhaisin muninnan alku oli 31.5.1984 ja myöhäisin 7.7.1984, jolloin se olisi teoriassa voinut olla toinen pesye. “Tarkka” muninnan aloitus saatiin selville 43 tapauksessa, joiden mediaani oli 16.6. Yhdeksän pesää tuhoutui 940 havaintovuorokauden aikana (n=55 pesää). Päivittäiseksi säilyvyydeksi saadaan tällöin 0,990 ja yhteensä 26 vrk:n haudonta- ja pesäpoikasajalle 77,0 %. Pesistä ilmeisesti ryöstettiin seitsemän ja hylättiin kaksi (toinen näistä vuoden 1977 takatalvessa). Haudonta-aika oli 11 tapauksessa 11–15 vrk, keskimäärin 13,1 ± 0,9 (mediaani 13 vrk); pesäpoikasaika 17 tapauksessa 11–14 vrk, keskimäärin 12,2 ± 1,0, mutta jotkut pesäpoikasajat ovat häirinnästä johtuen voineet olla liian lyhyet. Keskimääräinen pesyekoko oli 4,3; ja onnistuneista pesistä selvisi lentoon 3,7 poikasta.


MUUTTO. Harmaasieppo on puhtaasti muuttolintu. Kaikki kannat talvehtivat Afrikassa Saharan eteläpuolella mutta alkaen hieman päiväntasaajalta pohjoiseen (10. leveyspiiriltä). Euroopassa muuton jakaja kulkee 12. pituuspiirillä. Täältä länteen linnut muuttavat aluksi lounaaseen; sieltä itään aluksi kaakkoon. Länsi-Euroopassa muutto alkaa elokuussa, Afrikka saavutetaan elokuun puolestavälistä lähtien, Länsi-Afrikka ohitetaan loka-marraskuussa ja Etelä-Afrikkaan saavutaan lokakuun lopulta joulukuuhun. Paluu talvehtimisalueilta alkaa helmikuun lopussa, Välimeri ylitetään huhtikuun puolestavälistä toukokuun loppuun.


VIITTEET.

del Hoyo, J., Elliot, A., & Christie, D. (eds) 2006: Handbook of the Birds of he World. Vol. 11.

*****

Teksti Lennart Saari ja Veli Pohjonen 25.3.2009, päivitys 28.3.2009

Mainokset