Laulurastas (Turdus philomelos), sen esiintyminen Suomen Lapissa ja Värriön luonnonpuistossa

LAULURASTAS (Turdus philomelos , engl. Song ) on pienehkö rastas, joka on selkäpuolelta ruskea ja vatsasta valkea, mustapilkkuinen. Pilkut ovat nuolimaiset ja pienemmät kuin tätä selvästi suuremmalla, kulorastaalla. Lennossa näkyvät oranssit kainalot. Hyvä tuntomerkki on laulu, jonka laulurastas usein esittää puun latvasta. Laulurastas toistaa samaa aihetta 2 – 4 kertaa, siirtyen sitten jälleen uuteen aiheeseen. Ruumiin pituus on 22 cm, paino 80 g.

 

Laulurastas, Turdus philomelos 
Kuva: Wikipedia Commons

LEVINNEISYYS JA RUNSAUS. Laulurastas esiintyy pesivänä suurimmassa osassa Eurooppaa, mutta puuttuu Islannista ja paikoin Välimeren pohjoisrannalta. Levinneisyys jatkuu Siperiassa aina Baikal-järvelle saakka. Euroopan pesimäkannaksi arvioitiin 20 – 36 milj. paria 2000-luvun alussa ja kantaa pidettiin vakaana. Leviämistä pohjoiseen on todettu 1900-luvulla Skandinaviassa, jossa laji on myös aloittanut puistojen valloituksen. Brittein saarten kanta on sen sijaan huolestuttavasti taantunut. Maatalouden ympäristömuutokset saattavat siellä olla eräs selittävä tekijä. Välimeren maissa metsästys on merkittävä kuolleisuustekijä: ainakin Ranskassa, Espanjassa ja Italiassa. Maamme nykykannaksi arvioidaan 800 000 – 1,2 milj. paria, talvikannaksi 10 – 50 yksilöä. Laulurastas on meillä levinnyt kautta koko maamme. 

Idässä lajin levinneisyys ulottuu Baikaljärvelle saakka. Laji on Euroopassa runsaslukuinen, pesivien parien määräksi arvioidaan 14–19 milj. paria (37 maassa), johon on lisättävä Venäjän 100,000–1 milj. paria (EBCC). Suomen kannaksi arvioidaan 600,000–900,000 paria (MPL). Suomessa laulurastasta esiintyy koko maassa, tosin laji on yleensä harvalukuinen jo Metsä-Lapissa; 1930-luvun lämpökaudella laji vakiinnutti asemansa harvinaisena Kilpisjärven ja Utsjoen pohjoisosia myöten, missä sitä esiintyy mäntyä kasvavissa paikoissa (Atlas). Norjassa laji on jo Finnmarkin alueella harvalukuinen ja puuttuu kokonaan läänin pohjoisimmista osista (Gjershaug ym. 1994). Lapin luonnonsuojelualueella laulurastas on melko runsaslukuinen: Tšunan laakson sekametsissä tiheys on kesäkuussa 0,6–2 paria/km²; pesälöytöjä on 45 (Semenov-Tjan-Shanskij & Giljazov 1991).

Suurimmat todetut pesimätiheydet ovat olleet 150 – 340 paria neliökilometrillä ihmisten muokkaamissa paikoissa Länsi-Euroopassa, yleisemmin 10 – 50 paria neliökilometrillä, mutta Suomessa vielä tätäkin vähemmän, vain 5 – 10 paria neliökilometrillä. Laji on talvella runsas Pohjois-Afrikassa ja se on 1800-luvulla istutettu Australiaan ja Uuteen Seelantiin.

Birdlife -tietokannasta ja muista lähteistä johdetut kanta-arviot laulurastaalle ovat:

 

 Koko maapallon kanta  90 milj. yksilöä
 Euroopan pesimäkanta  28 milj. paria
 Euroopan talvikanta  ??? milj. yksilöä
 Suomen pesimäkanta  1 milj. paria
 Suomen talvikanta  30 yksilöä
 Lapin pesimäkanta  ??? paria
 Lapin talvikanta  0 yksilöä
 Värriön pesimäkanta  134 paria
 Värriön talvikanta  0 yksilöä

 

ELINYMPÄRISTÖ JA RAVINTO. Laulurastas pesii lähes kaikenlaisissa lauhkean vyöhykkeen metsissä ja metsiköissä etupäässä alavilla mailla tai vuoristojen laaksoissa, mutta saavuttaa metsänrajan Sveitsissä 1600 – 2200 m m.p.y. ja Venäjällä 1200 m m.p.y. Turkissa lajin tapaa lähinnä 500 – 1900 m m.p.y. välillä. Elinympäristöä luonnehtivat puu- ja pensasryhmät, joiden seassa on kosteita aukkoja, jossa selkärangattomia eläimiä on runsaasti. Nimialalaji philomelos suosii kuusta, saarialalajit suosivat lehtimetsää tai harvaa metsää. Etelämpänä laulurastas on yleinen puistopesijä. Talvella laulurastas esiintyy kuivemmissa elinympäristöissä, Marokossa laji talvehtii jopa 2700 metrin korkeuteen saakka.

Laulurastaan ravintona ovat etupäässä selkärangattomat eläimet ja marjat. Lintujen ravintovalikoimaan on palearktisella alueella kuulunut ainakin 15 eri heimon kovakuoriaiset ja niiden toukat, kärpäset ja niiden toukat (6 heimoa), perhoset ja perhostoukat (6 heimoa), heinäsirkat, pistiäiset, punkit, tuhatjalkaiset ja poikkeuksellisesti selkärankaisia eläimiä kuten liskoja ja kerran ainakin on myös hyökätty päästäisen kimppuun. Kasviravinto koostuu marjoista tai siemenistä: todettuja ravintokohteita ovat mm. happomarja, variksenmarja, tyrni, kataja, oliivi, kirsikka, herukka, selja, pihlaja, villiviini ja viinirypäle. Lajin on kuitenkin havaittu syövän myös kuusen neulasia, apilaa ja turnipsia.

Britanniassa kesäravinto koostuu etupäässä kastemadoista, kotiloista, kovakuoriaisista ja hyönteistoukista. Talviravinto Ranskassa koostuu etupäässä hedelmistä ja marjoista. Poikasille tarjotaan pehmeämpää ravintoa, esimerkiksi paljon toukkia. Laulurastas etsii ravintonsa pääasiassa puiden ja pensaiden alta, sukulaisiaan vähemmän avomaalta. Laulurastaalle ominainen tapa on murskata kotiloita kiviin.


ESIINTYMISHISTORIA LAPISSA. Vanhojen lähteiden perusteella laulurastas oli melko yleinen Itä-Lapissa 1800- ja 1900-lukujen vaihteessa. Niinpä laulurastas oli Enwaldin mukaan eräs Kuusamon ja Kuolajärven yleisimpiä lintuja 1880-luvulla. Sodankylässä Finnilä tapasi kesällä 1913 lajin kaikkialla havumetsä-vyöhykkeessä, mutta ei missään runsaslukuisena (sen sijaan Sundman ei mainitse lajia sieltä 1880-luvulta). Sallassa laulurastas oli kesällä 1914 melko harvalukuinen ja Oulangalla 1917 “harvalukuinen – jotensakin yleinen”. Laji mahdollisesti taantui 1930-luvulle tultaessa, sillä P. Suomalainen tapasi laulurastaita huomattavasti kulorastaita harvemmin, Lumiala ja H. Suomalainen tekivät lajista vain yhden havainnon. Merikallio (1958) ilmoitti Peräpohjolan keskitiheydeksi yli 1,5 ja Metsä-Lapin vastaavaksi 0,5 paria/km². Pohjolan lintujen mukaan laulurastas jää Peräpohjolassa pysyvästi punakylkirastaan jälkeen ja on Metsä-Lapissa vain paikoin runsas.


NYKYESIINTYMINEN. Atlaskartoituksessa 1970-luvulla laulurastas tavattiin 130 ruudussa, 1980-luvulla 105 atlasruudussa. Asutus-prosentit etelästä pohjoiseen olivat 1970-luvulla 63, 71 ja 67, 1980-luvulla 50, 53 ja 63. Laulurastas on siten levinnyt melko tasaisesti yli alueen. Vuosien 1985–1987 linjalaskennoissa laulurastaan pääsarkatiheys oli kaikilla biotoopeilla keskimäärin 56 paria/atlasruutu, tutkimussaralla 85 paria/atlasruutu. Vuosina 1989–1993 tutkimussaralla tiheys oli 45 paria/atlasruutu. Näiden lukujen perusteella Itä-Lapin laulurastaskannaksi saadaan 8,000–15,000 paria, varsin vaatimaton määrä verrattuna Suomen 600,000–900,000 pariin (vajaa 1,5 %). Vuosina 1985–1987 pääsaralla laulu-rastasta tavattiin seuraavasti: kuusikossa 4.4, mänty-kuusi-koivusekametsässä 2.0, kuusi-koivusekametsissä 1.1, sekä mäntykankailla (kuivat ja tuoreet) että kaistalehakkuun metsäosissa 0.7 paria/km². Oulangan kansallispuiston laulurastastiheydeksi saatiin 1.4, Urho Kekkosen kansallispuiston laulurastastiheydeksi 1.1 paria/km² (Rajasärkkä ym. 1995, Rajasärkkä 1995), Itäkairassa sai Saari (1973) keskimääräiseksi laulurastastiheydeksi 1.2 paria/km² vuonna 1971. Vuotoksen alueen tiheydeksi saatiin vuonna 0.5 paria/km² vuonna 1994 (Pessa ym. 1995).

Pesälöytöjen määrät Itä-Lapissa viittaavat kannanhuippuun vuosina 1975–1984 (keskimäärin 46,3 pesää/vuosi); vuosina 1985–1987 pesiä löytyi keskimäärin 12 kpl/vuosi mutta vuosina 1989–1993 hieman vähemmän: 9.4 pesää/vuosi. Vuosina 1994–1997 pesiä on löydetty vain keskimäärin 3.8/vuosi.


HAVAINNOT VÄRRIÖN LUONNONPUISTOSSA JA LÄHIALUEILLA. Laulurastas kuuluu Värriön luonnonpuiston peruslinnustoon. Yhdistetystä piste- ja sarkalaskennan aineistosta laskien sen kanta on 134 pesivää paria.

Laulurastaan kannanvaihtelu käy ilmi parhaiten pistelaskennan aineistosta vuosilta 1985-2008. Kun mukaan otetaan sekä sisäpisteet (etupäässä näköhavaintoja) että ulkopisteet (etupäässä kuulohavaintoja), vuosien välisestä vaihtelusta saadaan verraten tarkka kuva.

 

Laulurastaan havainnot Värriön luonnonpuiston pistelaskentalinjoilla
vuosina 1985-2008. Sisä- ja ulkopisteet yhteensä.

 

Syystä tai toisesta laulurastaalla oli selvä kannan minimi 1990-luvun puolivälissä. Aallonpohjan jälkeen laulurastaan kanta Värriön luonnonpuistossa on vahvistunut vähintään entiselle tasolleen.
PESINTÄ VÄRRIÖN LUONNONPUISTOSSA. Laulurastaan pesimäaika koko levinneisyysalue huomioiden on maaliskuun puolestavälistä elokuun puoleenväliin Länsi-Euroopassa, kuukautta myöhemmin Keski- ja Pohjois-Euroopassa ja Lapissa selvästi tätäkin myöhemmin. Uuteen Seelantiin istutettu kanta munii kesäkuusta joulukuuhun. Munia on pesyettä kohden yleensä 3 – 5 ja pesätappiot ovat joskus suuret

Värriön tutkimusasemalla seuratuista pesistä (n=622 kuvausta) 335 oli kuusimetsässä, 253 sekametsässä, 19 mäntymetsässä, 13 koivikossa ja 2 koivu-katajakankaalla. Pesäpuut (n=625 kuvausta) olivat kuusi 611, mänty 6, koivu 7 (näistäkin 3 kuusen ja koivun välissä), kataja 3 ja kaatuneen puun rungolla 1 (lajia ei ilmoitettu). Pesistä siis yli 98 % oli kuusessa. Pesät olivat 0,4–8,0 metriä maanpinnan yläpuolella, mediaani 2,5 metriä (n=626). Pesistä valtaosa sijaitsi rungon eteläpuolella (SE–W): 73,7 % (n=472).

Muninta alkoi aikavälillä 18.5.–6.7., mediaani 2.6. (n=324) (kuva 11.16.). Pesyekoko oli keskimäärin 4,76 ± 0,71 (n=347), lentopoikasia selvisi onnistunutta pesää kohti 4,22 ± 0,94 (n=152), mukaan luettuna epäonnistuneet pesinnät 1,54 ± 2,11 (n=418) (taulukko 11.10.). Haudonta-aika oli 12,7 ± 0,8 (n= 39; vaihteluväli 11–15 vrk), pesäpoikasaika 11,9 ± 1,2 (n= 68; vaihteluväli 10–17 vrk). Haudonta- ja pesäpoikasaikana tuhoutui 223 pesää 5015 tarkkailuvuorokauden aikana (n=454 pesää). Päivittäiseksi säilyvyydeksi saatiin 0,956 ja laskettuna 25 vrk:n yhdistetylle haudonta- ja pesäpoikasajalle 32,1 % pesistä tuotti ainakin yhden lentopoikasen.
MUUTTO. Laulurastas on etupäässä muuttolintu, mutta jotkut läntiset ja eteläiset populaatiot ovat paikkalintuja, osittaismuuttajia tai lyhyen matkan muuttajia. Skandinavian, Saksan ja Sveitsin populaatiot muuttavat lounaaseen Iberian niemimaalle ja Välimeren länsiosiin. Pohjoisimmat kannat muuttavat laajalti Pohjois-Afrikkaan, nuoret linnut vanhoja herkemmin. Syysliikehdintä tapahtuu elokuusta marraskuuhun. Itäisen Keski-Euroopan linnut muuttavat lähinnä kaakkoon, Venäjän ja Koillis-Siperian kannat talvehtivat Koillis-Afrikassa. Kevätmuutto Länsi- Euroopassa kestää maaliskuusta toukokuun puoleenväliin.

Itä-Lappiin laulurastas saapuu välillä 14.4. – 15.5., mediaanina 7.5. (n=29), Kemi-Tornion alueelle laji saapuu välillä12.4. – 6.5.. keskimäärin 27.4. (n=26). Viimeiset on tavattu siellä 5.10. – 2.11., keskimäärin 20.10. (n=25), mutta kahdesti vielä marraskuun lopussa: 21.11.1993 ja 23.11.1975


Viite:

del Hoyo, ……. 2004:
*****

Teksti: Lennart Saari ja Veli Pohjonen 15.2.2009, päivitys 3.4.2009

Advertisements