Vihervarpunen (Carduelis spinus), sen esiintyminen Suomen Lapissa ja Värriön luonnonpuistossa

VIHERVARPUNEN (Carduelis spinus , engl. Eurasian siskin ) on pienikokoinen peippolintu, jolla on huomiota herättävän terävä nokka; kirkkaan keltainen, mustaviiruinen höyhenpuku, kirkkaankeltaiset siipijuovat, vihreänkeltainen yläperä ja tunnusomainen, sointuva tlyii-ääni. Koiraan päälaki on musta ja se on muutenkin naarasta kirkkaamman värinen. Ruumiin pituus on 12 cm, paino 13 g.

Vihervarpunen (naaras) Kuva Wikipedia Commons

LEVINNEISYYS JA RUNSAUS. Vihervarpunen esiintyy vain yhtenä alalajina, vaikka lajin levinneisyys on kaksiosainen. Vihervarpunen esiintyy suurimmassa osassa Eurooppaa ja euroopanpuoleista Venäjää levinneisyyden jatkuessa kapeana kiilana Siperian puolelle; sekä Turkissa että Iranissa. Erillinen levinneisyysalue on Itä-Aasiassa. Euroopan tuorein parimääräarvio on 10 – 18 milj. paria, ja koska Euroopan levinneisyysalue kattaa yli kolme neljäsosaa lajin koko levinneisyydestä, voidaan maailman kannaksi ekstrapoloida noin 20 milj. paria, mikä tietysti on äärimmäisen epätarkka arvio. Suomen kannaksi on haarukoitu 500 000 – 1,5 milj. paria – suuri haarukka johtuu lajin vaellustaipumuksista. Talvella vihervarpusen kannanvaihtelut ovat tätäkin suurempia.: yksilömäärä vaihtelee rajoissa 10 000 – 200 000 lintua.

Vihervarpusen levinneisyys on katkonaisesti palearktinen. Lajia esiintyy lähinnä Pohjois- ja Keski-Euroopasta Länsi-Siperiaan ulottuvalla vyöhykkeellä ja uudelleen Itä-Aasiassa, lähinnä Japanissa ja Kiinassa. Lajin elinympäristö on etupäässä kuusimetsä tai kuusivaltainen sekametsä. Lajin vuotuiset kannanvaihtelut ovat huomattavat. Pohjoisimmat populaatiot ovat etupäässä muuttolintuja. Euroopan kannaksi arvioidaan 2,2–3,7 milj. paria (34 maassa), minkä lisäksi Venäjällä pesii 1–10 milj. paria (EBCC). Suomessa pesii 500 000–1,5 milj. paria (MPL), talvikanta on 5 000–500 000 yksilöä (Koskimies 1993). Suomessa vihervarpusen levinneisyysraja ulottuu kuusen pohjoisrajalle, mutta jokivarsimänniköissä laji voi pesiä tätä pohjoisempanakin (Atlas), joskin kanta jo Metsä-Lapissa näyttää selvästi harvemmalta. Lajin levinneisyysalue on viime vuosikymmeninä laajentunut pohjoiseen (Atlas). Norjassa vihervarpunen pesii metsäseuduilla aina Finnmarkin lääniä myöten, joskin sieltä on vain neljä havaintoruutua (Gjershaug ym. 1994). Lapin luonnonsuojelualueella on havaintoja 20:nä 44 tutkimusvuodesta, yhteensä 110–120 yksilöstä. Kerran on naaraan nähty rakentavan pesää, kahdesti on tavattu lentopoikue (Semenov-Tjan-Shanskij & Giljazov 1991).

Birdlife -tietokannasta ja muista lähteistä johdetut kanta-arviot vihervarpuselle ovat:

ELINYMPÄRISTÖ JA RAVINTO. Vihervarpunen on esiintymisalueellaan useimmiten yleinen tai melko yleinen. Pesä sijaitsee yleensä vaikeasti löydettävänä havupuun latvassa, useimmiten kuusessa, jonka siemeniä se myös syö. Ravintona ovat myös lepän, lehtikuusen ja koivun siemenet. Vihervarpunen esiintyy kaikkialla missä sopivia puita on saatavilla. Laji on hyvin sosiaalinen ja esiintyy usein sekaparvissa etenkin urpiaisen kanssa. Vihervarpunen on aktiivinen, levottoman oloinen lintu, joka on jatkuvasti liikkeessä. Lentävissä parvissa linnut vaihtavat alinomaa paikkaansa viereisiin lintuihin nähden ja parven tarkan yksilömäärän laskeminen on vähintäänkin haasteellista. Laji ruokailee yleensä puiden latvuksista, oksankärjistä roikkuen, mutta laji voi myös laskeutua maahan syömään sinne varisseita siemeniä. Alkukesästä vihervarpusen näkee usein syömässä voikukan siemeniä. Paikoin laji tulle myös ruokinnalle.

Pääravintona vihervarpusella ovat havupuiden, lepän, koivun ja lehtikuusen siemenet, mutta se syö myös monen muun lehtipuun siemeniä ja silmuja, mm. eukalyptuksen- ja katajanmarjoja, pienissä määrin hyönteisiä, sisältäen myös kovakuoriaisia. Poikasten ravinto koostuu ensimmäisinä päivinä pääosin hyönteisistä, etupäässä kirvoista.

ESIINTYMISHISTORIA LAPISSA. Enwald havaitsi vihervarpusen Nuorttijärvellä 28.7.1883. Finnilä ei tavannut lajia Sodankylästä tai Sallasta. Merikalliokin kuuli lajin vuonna 1917 vain Paanajärveltä, mutta kansalta oli tieto Vuori-järveltä vuodelta 1916. P. Suomalainen tapasi lajin vuosina 1935 ja 1937 Kuusamossa viisi kertaa ja Sallassa kaksi parvea. Lumiala ja H. Suomalainen tekivät lajista Pohjois-Sallassa kaksi havaintoa. Merikallio tunsi Savukoskelta neljä havaintopaikkaa vuonna 1927 ja Hytönen yhden 1930-luvun loppupuolelta (PLV). Vuonna 1957 laji puuttui Itä-Lapista lähes täysin. Linkola ja Räsänen tapasivat yhteensä vain yhden yksilön (PLV). Merikallion (1958) tiheysarvio oli Peräpohjolalle 0,3 ja Metsä-Lapille 0,1 paria/km².

NYKYESIINTYMINEN. Ensimmäisessä atlaskartoituksessa vihervarpunen tavattiin 67 ruudussa, toisessa 63 ruudussa. Asutusprosentit etelästä pohjoiseen olivat 1970-luvulla 39, 45 ja 11; 1980-luvulla 33, 38 ja 22. Uudemmat havainnot Värriön luonnonpuiston tuntumasta viittaavat samansuuruiseen tai hieman pienempään kantaan kuin Merikallion tulokset. Vuosina 1985–1987 vain 4 paria/atlasruutu, mutta vuosina 1989–1993 sentään 17 paria/atlasruutu. Oulangalla sen sijaan tiheys oli peräti 4.0 paria/km² (satakertainen Värriön vuosien 1985–1987 tuloksiin verrattuna), mutta Urho Kekkosen kansallispuistossa puolestaan vain 0.1 paria/km² (Rajasärkkä ym. 1995, Rajasärkkä 1995). Vuotoksen alueen tiheys oli 4,6 paria/km² vuonna 1994 (Pessa ym. 1995).

Itä-Lapista on viime vuosilta hajahavaintoja. Sallan Morottajassa laji tavattiin ensi kerran vuonna 1968 ja laji oli tämän jälkeen yleinen (T. Hietajärvi). Sieltä löytyi pesä 1.6.1971, jossa oli kolme poikasta ja yksi muna. V. Salkion mukaan laji on tavattu Pyhä-tunturin kansallispuistossa epäsäännöllisesti vuosina 1950–1977, eikä pesintää ole todettu. Kesällä 1984 vihervarpunen oli Pelkosenniemellä melko runsas (H. Karhu) ja jälleen vuonna 1996.

Ilmeisesti vihervarpunen on runsastunut ainakin alueen eteläosissa sitten vuosisadan puolivälin (vertaa Merikallion Peräpohjolan tiheysarvoja Oulangan arvoihin 1980- ja 1990-luvulta). Väisäsen (1983) mukaan vihervarpunen on runsastunut Pohjois-Suomessa tilastollisesti merkitsevästi (indeksit 1941–1949, 1952–1963 ja 1973–1977: 71, 33 ja 100; n=518 paria).

HAVAINNOT VÄRRIÖN LUONNONPUISTOSSA JA LÄHIALUEILLA. Vihervarpusen vähyys Värriön tutkimusaseman toiminnan alkuaikoina oli maastossa silmiinpistävä. Lajista on muistiinmerkittyjä havaintoja vuosilta 1970–1974 1–4 kesäkautta kohti, mutta kuitenkin muutama pesintään viittaava havainto: 6.6.1971 naaras pesältä, 1.6.1972 pesänrakennusta ja 16.7.1974 koiras +3 yksilöä (mahdollisesti lentopoikue). Laajoilla Itä-Lapin retkillä kesä–elokuussa 1971 laji tavattiin vain kahdesti, yhteensä 4 lintua. Koko kesänä 1974 merkittiin muistiin havainnot 7 yksilöstä. Vuosilta 1975–1978 ei ole muistiinmerkittyjä havaintoja, vuosilta 1979–1980 yksi kummaltakin. Seuraava havainto tehtiin vuonna 1984, jolloin myös piste- ja reittilaskennat aloitettiin, tosin pienemmällä reittimäärällä kuin vuosina 1985–1997. Reiteille osui sinä vuonna yksi lintu. Vuodesta 1985 on edelleen lähinnä hajahavaintoja, mutta järjestelmällisesti suoritetut laskennat muodostavat käyttökelpoisen vertailuaineiston. Vuonna 1987 tavattiin heinäkuussa aikuinen ja nuori lintu, mikä voi viitata pesintään alueella ja havaintokirjan mukaan laji oli runsas vuosina 1990 ja 1994, jotka näkyvät myös laskentojen huippuvuosina. Pistelaskentareiteille viher-varpunen saatiin vuonna 1985 (1), joka oli laajan linjalaskenta-aineiston (1985–1987) paras vuosi: keskimääräinen tiheys 9 paria/atlasruutu (vuosina 1986 yksi pari ja 1987 viisi paria/atlasruutu). Seuraavat havainnot reittilaskennoissa ja vakiopistereiteillä vuonna 1990 (8+10), saman vuoden linjalaskennoissa tavattiin 14 paria. Vuonna 1992 tavattiin kaksi paria pistelaskennoissa ja kaksi linjoilla, vuonna 1993 yksi pistelaskennoissa. Seuraava huippu osui vuodelle 1994, jolloin reiteillä ja vakiopisteillä tavattiin 8+14 paria ja vuonna 1995 reiteillä yksi pari. Vuonna 1997 tavattiin reittilaskennoissa 19 ja vakiopisteillä 15 paria. Vuosi 1997 oli myös Kemijärvellä hyvä vihervarpusvuosi: 22,4 km:n suovaltaisilla vakiolinjoilla yhteensä 38 paria (vuosina 1996 ja 1998 kumpanakin 7 paria) ja kesällä 1997 yhdellä vanhan metsän linjalla tutkimussaralla 26 paria/6 km (J. Matero). Laskentavuosilta hajahavainnotkin uupuivat vuosina 1988, 1991 ja 1996, vaikka viimeksi mainittu vuosi oli hyvä vihervarpusvuosi jo Pelkosenniemen Saunavaarassa; vuodelta 1989 on vain yksi loppukesän havainto.

Viime vuosina (etenkin 2000-luvulla) vihervarpunen on yleistynyt Värriön luonnonpuistossa kaikkien piste- ja sarkalaskentojen mukaan. Se näkyy esimerkiksi pistelaskennan laajimmassa aineistossa (sisä- ja ulkopisteet yhteensä, vuodet 1985-2008 (kuva). Nousu on merkittävä yli 99 prosentin todennäköisyydellä.

Vihervarpusen havainnot Värriön luonnonpuiston pistelaskennassa.

Myös piste- ja sarkalaskennan yhdistetyssä aineistossa nousu on tilastomatemaattisesti merkitsevä (yli 99 prosentin todennäköisyydellä). Nousu huomioonottaen viherparpusen pesimäkanta (vuoden 2008 taso) luonnonpuistossa on 670 paria.