METSO (Tetrao urogallus, Capercaillie) on suurin metsäkanalintumme. Koiras on iso ja tumma, pääväreinä musta ja tiilenruskea. Pyrstö on pyöreäpäinen. Naaras eli koppelo on kirjavampi, ja rinnassa sillä on
 |
| Kuva 1. Metso Värriön luonnonpuistossa (kuva Veli Pohjonen) |
oranssinpunertava alue. Koiraan ja naaraan kokoerot ovat suurimmat, mitä lintumaailmassa tunnetaan: koiras painaa koko levinneisyysalueellaan keskimäärin 4.1 kg, naaras 1.9 kg (del Hoyo et al. 2004). Koiras on siis runsaat kaksi kertaa naarasta painavampi. Vastaavasti koiraan pituus on keskimäärin 98 cm, naaras puolestaan on lyhyempi.
Lapin metsot ovat keskimääräistä pienempiä. Esimerkiksi koirasmetson keskipituus on ollut Värriön tutkimusaseman mittauksissa vain noin 90 cm.
LEVINNEISYYS JA RUNSAUS. Metson levinneisyys on palearktinen. Se kattaa Pohjois-Euroopan ja osan Siperiaa aina Lena-joelle ja Baikal-järvelle saakka. Idempänä siperianmetso (Tetrao parvirostris) korvaa kotoisen metsomme. Metso esiintyy myös Keski- ja Etelä-Euroopan vuoristoseuduilla. Skotlannista laji hävisi sukupuuttoon noin 1770-luvulla, mutta se on istutettu sinne uudelleen vuonna 1837, ja kanta on sittemmin vakiintunut (Cramp & Simmons 1980). Metso pesii kaikkiaan 34 maassa (UNEP), joskin Irlanti ja Portugal ovat epävarmoja pesintämaita.
Suomessa metso esiintyy lähes koko maassa, männytöntä Tunturi-Lappia ja ulkosaaristoa lukuun ottamatta. Norjan Finnmarkin alueella metsoa tavataan paikoin, yleensä Suomen rajan tuntumassa, etenkin Paatsjoen varrella (Gjershaug ym. 1994). Muurmannin alueen kannaksi on arvioitu 33,000 paria (Semenov-Tjan-Shanskij & Giljazov 1991).
Suomessa metsoja pesii 200,000 – 300,000 paria, talvikannan ollessa 700,000 – 1.5 milj. yksilöä (Koskimies 2005). Kuitenkin mielestämme yllämainittu Suomen talvikanta on liian suuri, annetuilla parimäärillä talvikanta lienee rajoissa 600,000 – 900,000 yksilöä. Määrät ovat selvästi korkeammat kuin mitä MPL (1998) esittää, mutta tämä ei johtune kannan kasvusta, vaan tarkennetuista kannan arviointimenetelmistä. Pitkällä aikavälillä metsokannat ovat Suomessa lähes kaikkialla taantuneet, alla mainittua Värriön luonnonpuiston havaintosarjaa lukuunottamatta.
Vuonna 2006 elokuinen metsotiheys oli Lapin läänissä 5.5 yks./km² metsäalaa, koko maan tiheyden ollessa keskimäärin 4.7 yks./km² (vaihteluväli Etelä-Hämeen 1.8:sta Kymen 6.0:aan). Vuoden 2005 metsosaalis maassamme oli 42,000 lintua (teerellä 162,700, riekolla 102,900 ja pyyllä 87,700 yksilöä).
Birdlife -tietokannasta ja muista lähteistä johdetut kanta-arviot metsolle ovat:
| Koko maapallon kanta | 4 milj. yksilöä |
| Euroopan pesimäkanta | 850,000 paria |
| Euroopan talvikanta | 2.5 milj. yksilöä |
| Suomen pesimäkanta | 250,000 paria |
| Suomen talvikanta | 750,000 yksilöä |
| Lapin pesimäkanta | 70,000 paria |
| Lapin talvikanta | 200,000 yksilöä |
| Värriön pesimäkanta | 24 paria |
| Värriön talvikanta | 70 yksilöä |
ELINYMPÄRISTÖ JA RAVINTO. Metso on kliimaksimetsien lintu, ja se suosii havumetsiä, varsinkin männiköitä, mutta se esiintyy myös sekametsissä. Pohjois-Espanjassa ja Etelä-Uralilla metsoa tavataan paikoin eristyneissä lehtimetsäsaarekkeissa. Pohjois-Suomessa metso suosii laajoja vanhoja, varjoisia tuoreita metsiä, jotka vuorottelevat soiden kanssa ja joissa on tiheä varpukasvillisuus.
Metson ravinto koostuu talvella lähes yksinomaan männynneulasista. Talviravintokausi voi paikoin kestää jopa viisi kuukautta, kunnes lumen sulaminen mahdollistaa maassa ruokailun. Kesäkauden ravinto on puolestaan varsin monipuolista.
Metso on etupäässä paikkalintu, mutta se liikehtii paikallisen ravintotilanteen mukaan. Esimerkiksi Siperiassa metso muuttaa talveksi lehtimetsistä havumetsiin. Myös epäsäännöllisiä vaelluksia tunnetaan. Vaeltavat metsot ovat tuppautuneet kyliin ja jopa törmänneet taloihin.
Vastaavanlaisia metsovaelluksia on todettu Kuusamossa vielä 1970-luvullakin: idästä on tullut syksyisin useana vuotena 50 – 100 yksilön koirasmetsojen ja koppeloiden sekaparvia, jotka liikkuvat laajana, 2 – 3 kilometrin levyisenä, rintamana (U. Turunen/Seppänen 1999).
ESIINTYMISHISTORIA LAPISSA. Metson pohjoisessa levinneisyydessä ei maassamme liene tapahtunut muutoksia vuosisatoihin. Esimerkiksi Lagus mainitsee lajin Kuusamon lintujen lajiluettelossa vuonna 1772 (Seppänen 1999).
Itä-Lapin metsokantojen historia tunnetaan keskimääräistä paremmin. Enwald ei kuitenkaan mainitse metsoa Lapin alueelta 1880-luvun retkiltään. Von Willebrandin (Finnilä 1914) mukaan metso esiintyy yleisenä koko silloisessa Kuolajärven pitäjässä, runsaimmin sen täysin asumattomassa pohjoisosassa. Finnilä itse tapasi metson neljä kertaa ja löysi tämän lisäksi pesän. Sodankylässä metso oli melko yleinen Tankajoella, ja muualta kunnan alueelta Finnilällä (1913) oli neljä havaintoa. Merikallion (1921) keräämien tietojen mukaan metsojen “suurenmoinen” vaellus oli sattunut 1860-luvun paikkeilla: parissa tunnissa saatiin ammuttua jopa 20 yksilöä (Weckman). Toinen suuri vaellus oli vuonna 1902. Merikallio itse tapasi metsoja etupäässä Oulangan alueella. P. Suomalainen (1952) tapasi metson yhteensä kolme kertaa (kaksi poikuetta) Sallan puolella vuosina 1935 ja 1937, Lumiala ja H. Suomalainen (1941) näkivät kesällä 1938 yhteensä 13 yksilöä. Franz (1942) tapasi muutamia metsoja Alakurtissa talvella 1941/42. Kemijärvellä Nyberg ja Niemi (1956) tapasivat metsoja korvissa 3.8, kuivilla kankailla 7.4 ja rämeillä 8.8 km:n välein (33 havaintoa). Merikallion (1958) mukaan saatiin keskitiheydeksi Metsä-Lapissa ja Peräpohjolassa kummassakin 0.8 paria/km².
Nykyisin metso on Itä-Lapissa vielä melko runsaslukuinen. Vuosien 1985–1987 laskentojen perusteella määrät atlasruutua kohti ovat 71 paria (pääsaran perusteella 54 paria/atlasruutu). Vuosina 1989–1993 vastaava luku oli tutkimussaralla 32 paria/atlasruutu. Tämän perusteella Itä-Lapin populaatiohaarukka olisi 5,600–12,400 paria. Vuonna 1971 Itä-Lapin koealoilla saatiin tiheydeksi 23 paria/atlasruutu (otanta-ala 431 ha.). Määrät ovat kenties hieman pienemmät kuin Merikallion (1958) esittämät, mutta sattuma voi vaikuttaa pieniin otoksiin. Oulangan alueen metsotiheydeksi ilmoittivat Rajasärkkä ym. (1995) 1.0 paria/km², Urho Kekkosen kansallispuiston vastaavaksi 0.5 paria/km² (Rajasärkkä 1995). Vuotoksen alueen tiheydeksi ilmoitetaan peräti 2.5 paria/km² ja koko alueen kannaksi 651 paria (Pessa ym. 1995). Väisäsen (1983) mukaan metsokannat eivät ole Pohjois-Suomessa vähentyneet tilastollisesti merkitsevästi 1940-luvulta lähtien: indeksi on 1940-luvulla 210, 1950-luvulla 100 ja 1970-luvulla 100 (n=53). Kemin-Tornion alueen kannaksi arvioi Rauhala (1994) 3000 ”paria”, mikä vastaisi tiheyttä 40 paria/atlasruutu.
HAVAINNOT VÄRRIÖN LUONNONPUISTOSSA JA LÄHIALUEILLA. Metso on Värriön luonnonpuiston vakituinen asukas. Tämä etäinen erämaa oli 1900-luvulla maineikasta metson
 |
| Kuva 2. Metson jälkihavainnot Värriön pitkällä lumilinjalla 1968-2008. |
metsästysaluetta. Värriön luonnonpuiston rauhoitus vaikutti alueen eläimistössä ehkä merkittävimmin juuri metsoon. Rauhoitus oli kaksivaiheinen. Laki Värriön luonnonpuistosta on vuodelta 1981. Se salli kuitenkin vielä osittaisen metsästyksen (oman kuntansa asukkaille). Täysrauhoitus tuli voimaan 1995.
Värriön luonnonpuiston tarkimmat ja pitkäaikaisimmat metsohavainnot on tehty pitkän lumilinjan hiihdossa. Niiden perusteella metsokanta on kääntynyt Värriössä pitkäaikaiseen nousuun. Nousu on tilastotieteellisesti merkittävä (96 prosentin todennäköisyydellä).
Piste- ja sarkalaskentojen yhdistetyssä 15 vuoden havaintoaineistossa metso on havaittu yhteensä 12 kertaa. Siitä johdettu arvio metson keskimääräiseksi pesimäkannaksi Värriön luonnonpuistossa on 24 paria. Keskimääräinen talvikanta on puolestaan 70 yksilöä.
PESINTÄÄ on tutkittu Värriön luonnonpuistossa ja läheisillä Itä-Lapin alueilla Värriön tutkimusaseman perustamisesta asti. Vuosina 1968 – 1997 keskimääräinen pesyekoko oli 40 pesän aineiston perusteella oli 5.9 munaa. Pesistä joiden lopputulos oli tiedossa kuoritui keskimäärin 4.6 poikasta. Mayfieldin menetelmällä laskettuna 59 prosenttia pesistä selvisi haudonta-ajan yli ja kuoriutumattomat munat mukaanlukien sadasta munitusta munasta kuoriutui 56 poikasta. Muninta alkoi 27 tapauksessa 11.5. – 6.6. välisenä aikana, keskimäärin 22.5., ja poikaset kuoriutuivat 32 pesässä 15.6. – 4.7. välisenä aikana, keskimäärin 24.6. Haudonta-aika oli kahdeksassa tapauksessa 24 – 27 vrk, mediaanina 24.5 vrk. Itä-Lapin metsojen pesyekoko on pienin mitä lajilta tunnetaan.
VIITE:
BirdLife International 2008. Tetrao urogallus. In: IUCN 2008. 2008 IUCN Red List of Threatened Species. <www.iucnredlist.org>. Downloaded on 26 January 2009.
*****
Teksti Veli Pohjonen ja Lennart Saari 17.9.2007, päivitys 12.4.2009
Veli Pohjonen 