MUSTARASTAS (Turdus merula, engl. Eurasian blackbird) on helppo tuntea joko kokomustasta (koiras) tai tummanruskeasta höyhenpuvustaan (naaras). Vanhalla koiraalla on kuitenkin kirkaankeltainen nokka ja silmärengas. Mustarastaan laulu on kirkkaan huilumainen säe, jota kaupungeissa voi kuulla talvesta lähtien. Laulukausi kestää heinäkuun lopulle. Ruumiin pituus mustarastaalla on 26 cm ja paino 90 g.
LEVINNEISYYS JA RUNSAUS. Mustarastas on etupäässä eurooppalainen laji, joka puuttuu maanosan pohjoisimmista kolkista. Lajina se on sekä verraten yleinen että runsaslukuinen. Euroopan lisäksi mustarastasta tavataan pesivänä Pohjois-Afrikassa, jossa se on yleinen Tunisian pohjoisosissa. Israelissa se on yleinen, ja se on runsastunut 1940-luvulta alkaen; Turkissa se on paikoin yleinen, samoin Kiinassa. Maantieteellisesti väliin jää kuitenkin muutamia levinneisyysaukkoja.
Vuonna 2000 Euroopan kannaksi arvioitiin 40 – 82 milj. paria ja kantaa pidettiin vakaana. Mustarastaan yleistyminen kaupungeissa alkoi Euroopassa 1850-luvulla. Suurimmilaan lajin tiheys voi pienissä kaupunkipuistoissa puistoissa nousta nykyään 400 pariin neliökilometrillä, mutta normaaliarvot ovat 150 – 250 paria neliökilometrillä. Maaseudulla tiheydet jäävät 3 – 10 pariin neliökilometrillä. Mustarastas on istutettu Australiaan, Tasmaniaan ja Uuteen Seelantiin, josta se on levinnyt muutamille lähisaarille.
Suomen pesimäkanta on 200,000 – 300,000 paria ja talvikantamme 10,000 – 50,000 yksilöä. Mustarastas on runsastunut nopeasti maassamme 1900-luvun alusta, jolloin se oli jo vakiinuttanut asemansa Ahvenanmaan ja Lounais-Suomen linnustossa. Lehikoisen ym. (2003) mukaan laji olisi esiinyt Suomessa jo 1700-luvun lämpimällä jaksolla, mutta se olisi lämpöjakson päätyttyä joutunut vetäytymään.
ELINYMPÄRISTÖ. Mustarastaan elinympäristövaatimukset ovat hyvin väljät kaukaisista vuoristoista ruuhkaisiin keskikaupunkeihin. Alkuperäiset elinympäristöt olivat kohtuullisen avoimia havu-, lehti- ja sekametsiä, mutta lajin voi tavata myös taimikoissa, puutarhoissa, viljelymaisemissa, puistoissa, ja edelleen ruohikoissa, jotka ovat lähellä suojaavaa kasvillisuutta. Asutuksen lähellä mustarastas vaatii yleensä kehittynyttä pensaskasvillisuutta, aviointa tilaa ja suhteellisen väljää rakennuskantaa. Urbaanit mustarastaat suosivat kaupunkien laitaosia kesällä, niiden keskustoja talvella. Pohjois-Afrikassa mustarastasta tavataan vielä 2300 metrissä meren pinnan yläpuolella, poikkeuksellisesti 2700 metrissä. Mustarastas asustaa alueita, joissa vuoden sademäärä on vähintään 300 mm.
RAVINTO. Mustarastaan ravintoa ovat etupäässä selkärangattomat eläimet – etenkin kastemadot, hyönteiset ja niiden toukat, mutta myös hedelmät, siemenet ja satunnaisesti pienet selkärankaiset eläimet. Ravinnon valinnassaan laji on hyvin sopeutuvainen, mutta pelkällä marjaravinnolla se ei tule kovin pitkään toimeen.
Eläinravinto koostuu kovakuoriaisista ja niiden toukista, perhosista ja niiden toukista, samoin kärpäsistä, pistiäisistä, heinäsirkoista, sudenkorennoista, hyppyhäntäisistä, hämähäkeistä, tuhatjalkaisista, pienistä niviäisistä, kastemadoista, pikkukaloista, pienistä sammakoista, liskoista, käärmeistä ja linnunpoikasista.
Kasviravintoon kuuluvat hedelmät, marjat ja siemenet, mm. happomarjapensaasta, orapihlajasta, mansikasta, paatsamasta, katajasta, kuusamasta, omenasta, oliivista, kirsikasta, päärynästä, herukasta, pihlajasta, vadelmasta, mustikasta, mistelistä ja viiniköynnöksestä.
Britanniassa ravinto koostuu viidestä pääryhmästä: (1) kastemadot läpi vuoden, mutta erityisesti loppukesästä ja syksystä, (2) karikkeessa elävät eläimet läpi vuoden, (3) toukat ja täysikasvuiset hyönteiset keväällä ja alkukesästä, (4) hedelmät heinäkuusta joulukuuhun, etenkin loka- marraskuussa ja (5) erilaiset ihmisten käyttämät ravintokohteet. Ravintonsa mustarastas hakee etupäässä maan pinnalta kariketta tai sammalta käännellen; ruohikossa se juoksee välillä pysähtyen ja saaliin liikkeitä tarkkaillen ja lopulta sen nokallaan keihästäen. Ravintoa haetaan myös puista ja pensaista.
PESINTÄ. Euroopan mittakaavassa mustarastas pesii maaliskuun puolivälistä syyskuun alkuun; Suomessa yleensä huhtikuun lopulta alkaen. Pesyekoko on yleensä 2 – 6, tavallisimmin 3 – 4´munaa. Suomessakin mustarastas saattaa pesiä kolmesti kesässä. Sukupuolikypsyyden se saavuttaa 1-vuotiaana.
MUUTTO. Mustarastas on leveysasteesta riippuen joko paikkalintu, osittaismuuttaja tai muuttolintu. Pohjois-Euroopassa laji on selväpiirteinen muuttolintu, joka alkaa syyskuun lopulla ja saavuttaa huippunsa lokakuussa tai marraskuun alussa. Hyvinä marjavuosina meille jää suurempi osa talvehtimaan kuin muulloin. Muuttolintujen vähimmäisosuudeksi on Tanskassa arvioitu 16 %, Norjassa 61 %, Ruotsissa 76 5 ja Suomessa 89 %. Talvehtimisalueet ovat etupäässä Länsi-Euroopassa. Keväinen liikehditä alkaa Euroopassa helmikuun lopulla. Skandinavian linnut muuttavat Länsi-Euroopan läpi etupäässä maaliskuussa ja huhtikuun alussa Harhailijoita on tavattu Grönlannissa, Pohjois-Amerikan kaakkoisosissa, Japanissa, Intiassa ja Thaimaassa.
ESIINTYMISHISTORIA LAPISSA. Lapissa varhaisimmat tiedossamme olevat havainnot ovat Alatorniosta vuodelta 1908 ja Rovaniemeltä vuodelta 1909, molemmat syyskuulta. Kemissä laji tavattiin marraskuussa 1931, Pelkosenniemellä toukokuussa 1952, Rovaniemeltä on keväthavaintoja vuosilta 1953, 1954 ja 1956 ja Enontekiöltä heinäkuulta 1957. Inarin Lapin ensimmäiset tavattiin Utsjoella vuonna 1961. Vuodesta 1960 alkoivat Lapin havainnot yleistyä (useita havaintoja Rovaniemeltä, Pellosta ja Kemijärveltä). Itä-Lapin havainnot kuvastanevat hyvin lajin levittäytymistä Lappiin: levittäytyminen oli voimkasta 1970-luvulla taantuen 1980-luvulla.
HAVAINNOT VÄRRIÖN LUONNONPUISTOSSA. Mustarastas on havaittu luonnonpuiston alueella kaksi kertaa: 2.6.1977 Syväkurussa ja 20.6.2002 pistelaskentareillä 3.
VIITTEET:
del Hoyo ym. 2005
von Haartman ym. 1963 – 1972
Iso-Iivari, L. 1986: Birds of Inari Lapland (published observations). – Mimeo.
Veli Pohjonen 