PIKKUKÄPYLINTU (Loxia curvirostra, engl. Red crossbill) on käpylintulajeistamme yleisin. Käpylintuja luonnehtii ristinokka, joka on hyvä työkalu siementen irrottamiseen kävyistä. Käpylintukoiraat ovat punaisia, naaraat vihreitä ja nuoret linnut vihreän viiruisia. Nokan muoto erottaa pikkukäpylinnun isommasta ”serkustaan”. Pikkukäpylinnun nokka on pitkänomainen, pidempi kuin korkea; isokäpylinnun nokka on taas yhtä korkea kuin on pitkäkin. Äänissä on päällekkäisyyttä, mutta pikkukäpylinnun ääntelyssä kuuluu usein selvä L-äänne: ”pLit, pLit”. Pikkukäpylinnun keskipituus on 17 cm ja keskipaino 45 g.
 |
| Pikkukäpylintu (Loxia curvirostra) Värriön luonnonpuistossa Kuva: Veli Pohjonen |
LEVINNEISYYS JA RUNSAUS. Pikkukäpylintu on laajentanut asuinaluettaan etelään 1900-luvulla, ilmeisesti vaellusten seurauksena. Nimialalaji curvirostra esiintyy Länsi- ja Keski-Euroopasta Brittein saarilta Fennoskandiaan ja Kuolan niemimaan kautta Itä-Siperiaan 66. leveyspiirille, sekä Mongoliaan että Amurille. Etelässä sitä tavataan Espanjassa, Ranskassa, Balkanilla, Kreikassa, sekä paikoin Turkissa, Kaukasuksella ja Etelä-Uralilla. Pikkukäpylintu on pesinyt 1970-luvun lopulta lähtien myös Israelissa. Muita alalajeja tunnetaan yhteensä 19 kappaletta, Pohjois- ja Keski-Amerikkaa ja jopa Filippiinejä myöten. Jotkut ”ääripopulaatiot” ovat pitkälle ulottuneiden vaellusten seurausta.Pikkukäpylintu on levinnyt laajalle sekä Euraasiassa että Pohjois-Amerikassa. Päärotu esiintyy laajalla yhtenäisellä alueella Euraasiassa, erillisiä rotuja tavataan saarekkeina jopa Filippiinejä myöten. Näiden arvellaan syntyneen pitkälle ulottuneiden vaellusten seurauksena. Havupuiden, etenkin kuusen, siemensato ratkaisee kulloisenkin pesimäalueen valinnan. Euroopan kannaksi arvioidaan 1–1.6 milj. paria (34 maassa), johon on lisättävä Venäjän 100,000–1 milj. paria (EBCC). Suomessa pesii 50,000–400,000 paria (MPL) ja talvi-kanta on 10,000–1 milj. yksilöä (Koskimies 1993).
Norjan Finnmarkin säännöllisestä pesimälinnustosta pikkukäpylintu puuttuu (Gjershaug ym. 1994). Kuolan niemimaalla se taas esiintyy. Siellä hyviä käpylintuvuosia olivat 1935, 1938–1939, 1947, 1951, 1958–1959, 1961, 1968, 1970–1972, 1974, 1977–1979 ja 1987. Alueelta on löydetty kolme pesää (Semenov-Tjan-Shanskij & Giljazov 1991).
Satunnaisesti pikkukäpylintuja on tavattu mm. Färsaaria, Libanonia, Syyriaa ja Afganistania myöten, poikkeuksellisesti jopa Bermudalla, Grönlannissa, Islannissa, Karhusaarilla, Jan Mayenilla, Gibraltarilla, Kanarian saarilla ja Madeiralla.
Suomessa pikkukäpylintuja tavataan etelärannikolta Tunturi-Lapin rajoille. Laji on tavattu pesivänä lähes kaikista tutkituista atlasruuduista, pohjoisinta Lappia lukuun ottamatta (Atlas). Koska pikkukäpylintu ruokkii poikasensa erityisesti kuusensiemenillä (Atlas), kuusen pohjoisraja on lajin levinneisyyden luontainen levinneisyysraja. Esiintyminen on kuitenkin oikullista: hyvinä käpyvuosina pikkukäpylintu on metsiemme näkyvimpiä ja kuuluvimpia lajeja, kun taas katovuosina se tuntuu olevan täysin kateissa laajoiltakin alueilta. Koska lajin pesintä lisäksi on hyvin varhainen, poikaset ovat jo lähteneet liikkeelle normaaliin lintulaskenta-aikaan. Niitä tavataan siksi myös laskentaseuduilla, missä linnut eivät sinä pesimäkautena ole lainkaan pesineet. Kesäiset käpylintuhavainnot eivät siis ole todiste pesinnästä alueella.
Pikkukäpylinnun kanta vaihtelee havupuiden vuotuisen siemensadon mukaan. Joinakin vuosina laji saattaa puuttua, ilmestyäkseen jälleen kun ravintoa on riittävästi saatavilla. Euroopan kannaksi arvioidaan 1 – 1.6 milj. paria 34 maassa, johon on lisättävä Venäjän 100,000 – 1 milj. paria. Suomen kannaksi arvioidaan 50,000 – 400,000 paria ja talvikannaksi 20,000 – 1 milj. yksilöä.
Birdlife -tietokannasta ja muista lähteistä johdetut kanta-arviot pikkukäpylinnulle ovat:
| Koko maapallon kanta | 50 milj. yksilöä |
| Euroopan pesimäkanta | 940,000 paria |
| Euroopan talvikanta | 3 milj. yksilöä |
| Suomen pesimäkanta | 230,000 paria |
| Suomen talvikanta | 500,000 yksilöä |
| Lapin pesimäkanta | ??,000 paria |
| Lapin talvikanta | ???,000 yksilöä |
| Värriön pesimäkanta | 131 paria |
| Värriön talvikanta | ?? yksilöä |
ELINYMPÄRISTÖ. Yleismaailmallisesti pikkukäpylintu on yleinen tai paikoitellen yleinen. Esiintyminen ja runsaus ovat kuitenkin varsin oikullisia, havupuiden siemensadon mukaan. Pikkukäpylintu asustaa havumetsiä, ja se on erikoistunut syömään kuusen siemeniä. Yleensä lajin tapaa metsistä, mutta vaelluksilla lajia voi tavata jopa keskikaupunkien männiköissä. Pikkukäpylintu esiintyy yleensä pienehköissä parvissa, jotka vaellusvuosina voivat kasvaa suuriksikin. Pesintä tapahtuu löyhissä yhdyskunnissa.
Pikkukäpylinnun pääravintoa ovat kuuset siemenet, mutta myös männyn siemenet kelpaavat sille hyvin. Laji syö myös mm. vaahteran ja pajujen siemeniä, silmuja ja marjoja (orapihlajan ja pihlajan), pieniä hyönteisiä, toukkia ja pieniä kovakuoriaisia. Pikkukäpylintu voi pesiä miltei keskellä talvea ja ruokkia poikasiaan ainoalla sille saatavilla olevalla ravinnolla: havupuiden siemenillä. Kuusen normaalina siemenvuonna pesäpoikasaika keskittyy kevättalveen, jolloin käpyjen suomut alkavat avautua ja jolloin ravintoa on helposti saatavilla.
ESIINTYMISHISTORIA LAPISSA. Enwaldin mukaan pikkukäpylintu oli 1880-luvulla yleinen Sallassa ja Kuusamossa. Finnilä ei lajia Sodankylässä vuonna 1913 tavannut, sen sijaan laji oli runsas Sallassa kesällä 1914. Merikallio havaitsi verrattain paljon käpylintuja vuonna 1917, samoin P. Suomalainen määrittämättömiä käpylintuja vuosina 1935 ja 1937. Lumiala ja H. Suomalainen näkivät pikkukäpylintuja verraten runsaasti kesällä 1938. Franz tapasi pieniä parvia läpi talven 1941/42.
NYKYESIINTYMINEN. Urho Kekkosen kansallispuistossa pikkukäpylinnun tiheydeksi saatiin 0.2 paria/km² (Rajasärkkä 1995), sen sijaan Oulangalla tiheys oli vastaavasti 2.0 paria/km² (Rajasärkkä ym. 1995). Oulangan tiheydet merkitsisivät koko Itä-Lapille noin 50,000 paria, Urho Kekkosen kansallispuiston noin 5000. Vuotoksella pikkukäpylinnun esiintymistiheys oli 1.1 paria/km² vuonna 1994 (Pessa ym. 1995). Värriön tutkimusaseman havainnoissa vastaavat tiheydet merkitsisivät vuosina 1985–1987 Itä-Lapille noin 3000 paria ja 11,000 paria vuosina 1989–1993. Edellä mainitut arvot ovat useiden vuosien keskiarvoja, joten vuosittainen vaihtelu lienee vielä tätäkin suurempaa, haarukkana lienee alle 1000 parista (voi ehkä joinain vuosina puuttua kokonaan) useisiin kymmeniin tuhansiin pareihin (mahdollisesti 100,000).
Atlas-havaintojen mukaan Itä-Lapin pikkukäpylinnun kanta on suhteellisen harva: 1970-luvulla pikkukäpylintuja tavattiin 65 ruudussa, 1980-luvulla vastaavasti 50:ssä. Alueellista vaihtelua ei juuri ollut: asutusprosentit etelästä pohjoiseen olivat 1970-luvulla 28, 45 ja 24, 1980-luvulla 17, 28 ja 37.
HAVAINNOT VÄRRIÖN LUONNONPUISTOSSA JA LÄHIALUEILLA. Kanta Värriön luonnonpuistossa on vahvistumaan päin. Erityisesti tämä on havaittu pistelaskentalinjonen sisäpisteillä (kuva), joilla nousevan suunnan tilastomatemaattinen todennäköisyys 98 prosenttia.
 |
| Pikkukäpylinnun havainnot Värriön tutkimusaseman pistelaskentalinjojen sisäpisteillä 1985-2008. |
Piste- ja sarkalaskennan yhteenlasketuista havainnoista (1989-2008, 17 vuotta) laskien vastaava prosentti on 90 % ja pistelaskennan sisä- ja ulkopisteet yhteenlaskien samoin 90 prosenttia. Alhaisempi prosentti johtunee osaksi siitä, että näille havaintolinjoille sattuu useammin, mutta epäsäännöllisesti myös ylilentävien pikkukäpylintuparvien havaintoja.
Piste- ja sarkalaskennan aineistosta laskettu pikkukäpylinnun pesimäkanta Värriön luonnonpuistossa on 131 paria.
Värriön tutkimusaseman havaintopäiväkirjat eivät anna selkeää kuvaa vuosittaisista kannanvaihteluista. Kuitenkin vuonna 1971 tavattiin 10.7. mennessä tutkituilla metsäbiotoopeilla (Saari 1973, 1977) 55 käpylintua 2.97 km²:lla (18.5 yksilöä/km²; olettaen keskimääräiseksi perhekooksi 5 yksilöä saadaan parimääräksi 3.7 paria/km², mutta lukuun sisältyvät kaikki kolme käpylintulajia). Lisäksi talvella 1980/81 käpylinnut esiintyivät runsaina, mutta muuten havainnot vuoteen 1984 asti ovat melko ylimalkaisia. Vuosina 1985–1997 antavat vakiopiste- ja reittilaskennat vertailukelpoisia tuloksia lajin kannanvaihteluista (valtaosa määritetyistä oli pikkukäpylintuja). Reiteillä tai pisteissä havaitut parvet on muutettu pareiksi siten, että yksilömäärät on jaettu viidellä ja kaikki murtoluvut on pyöristetty ylöspäin (esimerkiksi 7 yksilöä on kaksi paria). Parhaat vuodet olivat 1990, 1993 ja 1997.
Värriön tutkimusaseman laajoissa lintulaskennoissa pikkukäpylintu oli vuosina 1985–1987 selvästi kirjosiipikäpylintua harvalukuisempi: 8 paria/atlasruutu (lisäksi lajilleen määrittämättömiä käpylintuja 9 paria/atlasruutu), mutta vuosina 1989–1993 selvästi runsaampi: 62 paria/atlasruutu (määrittämättömät käpylinnut). Lähialueilta saadut tulokset vaihtelevat suuresti riippuen siitä, kuinka hyviä vuosia on saatu mukaan laskentoihin.
PESINTÄ VÄRRIÖN LUONNONPUISTOSSA. Käpylintujen pesiä ei ole helppo löytää. Tutkimusaseman kortistossa on tiedot vain kolmesta pikkukäpylinnun pesästä. Kaikki pesät olivat kuusessa 5,5 ja 11 metriä maanpinnan yläpuolella kuusivaltaisessa sekametsässä. Pesien ilmansuunta rungosta oli SE, SW ja NE. Vuonna 1990 naaras hautoi 8.–9.4. ja pesä oli tyhjä 19.4.; vuonna 1995 naaras hautoi 3 munaa 2.4. (ja vielä 6.4.), mutta 30.4. mennessä poikaset olivat jättäneet pesänsä. Toisessa saman vuoden pesässä naaras oli hautomassa 5.4. ja poikaset olivat lähteneet 29.4. mennessä. Vuonna 1971 T. Hietajärvi löysi Sallasta seitsemän käpylinnun pesää (yhden pesän männystä 3 metriä maanpinnasta ja kuusi pesää kuusesta 7–14 metrin korkeudelta, mediaani=11 m).
MUUTTO. Pikkukäpylintu on paikkalintu tai osittaismuuttaja, lähinnä kuitenkin vaelluslintu. Pohjoiset kannat muuttavat epäsäännöllisesti ja oikullisesti (ja usein myös jäävät pesimään) varsinaisen levinneisyysalueensa eteläpuolelle. Muutto määräytyy ravinnon saatavilla olon ja kannan koon perusteella. Suuri kanta ja havupuiden siemenkato laukaisevat liikehdinnän. Keski- ja Etelä-Eurooppaan asti vaellukset ulottuvat epäsäännöllisesti 3 – 10 vuoden välein. Poikasia voidaan ruokkia satojakin kilometrejä pesimäseudultaan, joten poikasia ruokkivan emon tapaaminen ei välttämättä ole todiste lajin pesimisestä alueella. Saaripopulaatioita lukuun ottamatta muut kannat ovat lähinnä vaelluslintuja. Aasialaiset ja pohjoisamerikkalaiset linnut siirtyvät kauemmaksi pesimäalueiltaan kuin muut lajitoverit.
Vaellukset alkavat pesimäajan jälkeen huhti- toukokuussa (Pohjois-Amerikassa) tai touko-elokuussa (Euroopassa). Syksyinen liikehdintä huipentuu meillä lokakuussa. Paluu voi tapahtua minä aikana tahansa lopputalvesta tai alkukeväästä, riippuen suotuisista säistä.
Pikkukäpylinnun vaeltaminen on yhteydessä männyn ja erityisesti kuusen siemensatoon ja sen saatavuuteen talvella. Ristinokkainen lintu (kuva, engl. crossbill) aukoo talvisin nokallaan etenkin kuusenkäpyjä ja syö niiden siemeniä pääravintonaan. Vaikka ristinokka on järeä työkalu, sekään ei riitä jäätyneiden männynkäpyjen keskitalviseen murtamiseen. Siksi pikkukäpylintu vaeltaa Värriön Lapista etelään hyvinä vaikka sattuisi hyvä männyn siemenvuosi. Hyvinä kuusen siemenvuosina pikkukäpylintuja sen sijaan näkee pitempään.
VIITE:
Clement, P., Harris, A. & Davis, J. 1993: Finches and Sparrows. – Christopher Helm, London.
VÄRRIÖN JA MUUN LAPIN LINTUJA KOSKEVAA KIRJALLISUUTTA:
*****
Teksti Lennart Saari ja Veli Pohjonen 13.2.2009, päivitys 9.2.2010
Veli Pohjonen 