JALOHAIKARA (Ardea alba, myös synonyymeinä Egretta alba ja Casmerodius albus engl. Great egret ), on isokokoinen, nokkaa ja jalkoja lukuun ottamatta valkoinen haikaralaji. Pitkä kaula on lajilla lajityypillisesti S-muotoinen. Ruumiin pituus jalohaikaralla on 92 cm, paino 1100 g ja siipien kärkiväli 160 cm.
LEVINNEISYYS JA RUNSAUS. Laji on laajalle levinnyt, Antarktista lukuun ottamatta se pesii kaikilla mantereilla. Nimialalaji pesii Keski-Euroopasta Keski-Aasiaan ja Etelä-Iraniin. Se talvehtii Pohjois- ja Keski-Afrikasta sekä Persianlahdelta Etelä-Kiinaan ja Etelä-Koreaan. Lisäksi lajista tunnetaan kolme muuta alalajia.
Pesimäajan jälkeen jalohaikarat liikkuvat laajalti. Pohjois-Amerikan ja Euraasian kannat ovat osittaismuuttajia, trooppiset kannat taas paikkalintuja. Palearktiksen linnut muuttavat Välimeren maihin, Lähi-Itään, Persianlahdelle ja Pakistaniin.
Laji ei ole maailmanlaajuisesti uhanalainen. Tehostunut pyynti sulkien vuoksi 1800-luvulla ja 1900-luvun alussa johti kannanromahdukseen ja levinneisyysalueen supistumiseen, josta nyt on toivuttu miltei romahdusta edeltävälle tasolle. Pohjois-Amerikassa laji on nykyisin runsas. Euroopassa pesi 1990-luvulla 2500 – 5100 paria, Venäjällä tämän lisäksi 10,000 – 11,500 paria (EBCC).
Meillä Suomessa jalohaikara on satunnainen, joskin runsastumassa oleva laji. Ensihavainto tehtiin meillä vuonna 1966. Tämän jälkeen on kolme RK:n käsittelemätöntä havaintoa vuosilta 1968, 1970 ja 1972. Vuosien 1975 – 1996 havainnot on tarkistettu, sen jälkeen havaintoja ei ole valtakunnallisesti tarkistettu. Tuona aikana tavattiin maassamme 87 jalohaikaraa, joista seitsemän Lapin läänissä. Varhaisin näistä havaittiin Lågskärillä 26.3. 1996 ja myöhäisin Koski Hl:ssa 17.12.1984.
Birdlife -tietokannasta ja muista lähteistä johdetut kanta-arviot jalohaikaralle ovat:
| Koko maapallon kanta | 1.2 milj. yksilöä |
| Euroopan pesimäkanta | 18,000 paria |
| Euroopan talvikanta | 8600 yksilöä |
| Suomen pesimäkanta | 0 paria |
| Suomen talvikanta | 0 yksilöä |
| Lapin pesimäkanta | 0 paria |
| Lapin talvikanta | 0 yksilöä |
| Värriön pesimäkanta | 0 paria |
| Värriön talvikanta | 0 yksilöä |
ELINYMPÄRISTÖ JA RAVINTO. Jalohaikara suosii kaikenlaisia kosteikkoja, sekä sisämaassa että rannikoilla, sisältäen suot, jokilaaksot, joenvarret, järvenrannat, suola-altaat, jokisuistot, mangrovekasvillisuuden ym. Laji suosii alavia maita, mutta esimerkiksi Etelä-Amerikan Andeilla pesintää on todettu yli 4000 metrissä.
Ravintona ovat kalat, sammakkoeläimet, käärmeet, vesihyönteiset, linnut ja pikkunisäkkäät. Kaloista suositaan kokoluokkaa 5 – 10 g. Jos ravintoa on saatavilla runsaasti, jalohaikaran kerääntymät voivat nousta yli 1000 yksilön.
HAVAINNOT LAPISSA. Jalohaikara tavattiin Lapin alueella ensimmäisen kerran 21.6.1979, Inarin Menesjärvellä, ja seuraavan kerran Tornion Karungissa 17.5.1980. Tiira-tietokannassa jalohaikaran havaintoja alueelta on yhteensä 10 kappaletta, verraten tasaisesti välillä 1980-2010. Havainnoista neljä on Kemin Lintutieteellisen Yhdistyksen alueella ja kuusi Lapin Lintutieteellisen Yhdistyksen alueella.
Värriön luonnonpuistossa jalohaikaraa ei ole tavattu. Lähin havainto on Sodankylän Tammakkosuvannosta 25.8.2006.
VIITE:
BirdLife International 2008. Casmerodius albus. In: IUCN 2008. 2008 IUCN Red List of Threatened Species. <www.iucnredlist.org>. Downloaded on 21 April 2009.
VÄRRIÖN JA MUUN LAPIN LINTUJA KOSKEVAA KIRJALLISUUTTA:
*****
Teksti: Veli Pohjonen ja Lennart Saari 27.11.2007, päivitys 16.2.2010
Veli Pohjonen 