Ruokki, sen esiintyminen ja havainnot Suomen Lapissa

RUOKKI (Alca torda, engl. Razorbill, ruotsiksi tormule)on telkänkokoinen, sukkulan mallinen merilintu, joka hävisi Lapin alkuperäisestä lajistosta, Perämeren pohjukasta 1900-luvun lopulla.

LEVINNEISYYS JA RUNSAUS. Ruokki on pohjoisatlanttinen merilintu. Sen tyypillisimmät pesimäalueet ovat Irlannissa, Etelä-Norjassa ja Islannissa. Itämeren piirissä ruokki pesii paikoitellen, ehkä Ruotsin puoleisessä saaristossa hivenen yleisempänä kuin Suomen puolella. Se pesii ulkosaariston yksittäisillä kivi- tai kalliossarilla yhdyskunnissa.

Ruokki on riskilän ohella Perämeren toinen pesivä ruokkilintu. Tunnettuja pesäpaikkoja ovat Iin edustan Krunnit ja Haaparannan Sandskär.

Ruokin kannaksi koko maapallolla arvioidaan 1.5 miljoonaa yksilöä. Niistä noin 70 prosenttia pesii Islannissa, 20 Britanniassa ja Irlannissa ja loput 10 prosenttia jaettuna Itä- (7) ja Länsi-Atlantin (3 prosenttia) välille. Ruokki vähentyi 1900-luvun alusta lähtien johtuen vainosta: munien keruusta ja ylivoimakkasta metsästyksestä. Säätelemätön metsästys on myös nykyään suurin uhkakuva, mutta myös kalaverkkoihin hukkuminen ja ylikalastus saattavat verottaa kantaa.

Ruokin pesimäkanta Euroopassa on noin 550,000 paria (vaihteluväli 430,000 – 770,00). Talvikanta on vastaavasti yli 500,000 yksilöä. Pääosa talvehtii Islannin vesillä.

Birdlife- ja muista lähteistä johdetut kanta-arviot ruokille ovat:

Maapallon kanta 1.5 milj. yksilöä
Euroopan pesimäkanta 600,000 paria
Euroopan talvikanta 500,000 yksilöä
Suomen pesimäkanta 7,250 paria
Suomen talvikanta 55 yksilöä
Lapin pesimäkanta 0 paria
Lapin talvikanta 0 yksilöä
Värriön pesimäkanta 0 paria
Värriön talvikanta 0 yksilöä

Huolimatta ruokin 1900-luvun vähenemisestä, sen kanta on 2000-luvun alussa vakaa tai jopa nouseva sekä koko maapallolla että Euroopassa. Ruokin suojeluluokitus on siksi elinvoimainen.

Suomessa ruokkikantojen nousu- ja laskukausien vaihtelu on tunnettuna aikana ollut jyrkempää kuin minkään muun merilinnun. Alkujaan runsas ruokki vähentyi 1900-luvun alussa selvästi, mutta lisääntyi taas 1930-luvulla. Lähes täydellinen tuho kohtasi Itämeren ruokkikantaa ankarina talvina 1940-luvun alussa, jolloin koko Itämeri jäätyi ja ruokit menehtyivät jäihin ja sotatoimissa uponneista laivoista valuneeseen öljyyn. Sen jälkeen Itämeren alueen ruokkikanta on kasvanut hitaasti, ilmeisesti lähes entiselleen. Maamme pesiväksi ruokkikannaksi arvioidaan 2000-luvun alussa 6000 – 8500 paria, talvikannaksi vastaavasti 10 – 100 yksilöä.

ELINYMPÄRISTÖ JA RAVINTO.Ruokki on merellinen laji, joka pesii rannikoilla sekä boreaalisella että matala-arktisella vyöhykkeellä. Laji pesii jyrkillä kalliorinteillä sekä rannikolla että saarilla. Laji talvehtii avomerellä, joskus kaukanakin pesimäpaikoiltaan. Laji pesii myös Itämeren piirissä, missä se on kuitenkin riskilää merellisempi. Suomea lähinnä sen yleinen esiintymisalue on Norjan rannikolla.

Ruokki pyydystää avomerellä ja ulkosaaristossa ulapan parvikaloja. Lajin ravintona ovat ympäri vuoden sekä kalat että äyriäiset

ESIINTYMISHISTORIA LAPISSA.Ruokkikantojen palautuminen on jäänyt toteutumatta Perämerellä. Suuria yhdyskuntia, monissa yli 100 paria, pesi 1800-luvun lopussa ja 1900-luvun alussa Hailuodon kareilla, Haukiputaan Kellossa, Iin Krunneilla sekä Simon ja Tornion saaristoissa.1930-luvulla Perämeren kokonaiskanta tuskin oli enää muutamaa kymmentä paria.

Perämeren pohjukan ruokkikanta ei ottanut toipuakseen. Krunnien pienehkö yhdyskunta tosin kasvoi vuoden 1948 2 parista 20 pariin 1963 ja 40:een1985, mutta oli taas 1991 supistunut 17 pariin. Muualla Perämereltä viimeisetkin rippeet näyttivät lähes hävinneen. Simon mahtavasta koloniasta, jossa 1912 laskettiin 400 yksilöä, oli 1957 – 1958 jäljellä enää 2 paria, sen jälkeen todettiin (Leipäreen luodolla) 1979 yksi pesivä pari.

Kemin edustalla, Sarven saariston Pitkäletossa ruokkeja pesi 8 paria vuonna 1969 ja 9 paria vuonna 1960. Ruokki pesi siellä ilmeisesti vielä 1965, jolloin nähtiin 5 yksilöä, muttei enää 1971. Perämeren kansallispuiston perustaminen ei ole ainakaan vielä houkutellut ruokkeja takaisin entisille pesimäpaikoilleen.

NYKYESIINTYMINEN.Vaikka ruokki pesi Perämeren pohjukassa viimeksi 1979, siitä on harhailevien tai vaeltelevien lintujen havaintoja myöhemminkin. Se on nähty taas vuodesta 1987 lähtien yhteensä 23 kertaa. Vuodelta 2009 havaintoja on kaksi ja vuodelta 2010 seitsemän kappaletta, mikä viittaisi siihen, että kanta olisi palautumaan päin. Pesintää Perämeren pohjukassa ei ole kuitenkaan vielä todettu..

Lapin sisämaahan ruokki harhautuu muista sukulaislinnuistaan poiketen harvoin. Havaintoja tunnetaan vain kolme: Savukoskella maaliskuussa 1933, Inarin Törmäsessa 18.1.1976 ja tieltä Inarin kirkonkylässä 5.1.1987.

Vaikka ruokki on pesivänä hävinnyt Suomen puoleisen Perämeren pohjukan ja samalla Suomen Lapin linnustosta, se pesii silti säännöllisenä rajan takana Ruotsin puolella. Sandskärin lintuaseman havainnoissa, Haaparannan saariston kansallispuistossa ruokki on ollut vuosina 1963 – 2005 ollut pesivä maininnalla Hf3 (häckande, ses de flesta år).

MUUTTO.

Kuva: Ruokki lentää suoraviivaisesti, nopein siiveniskuin (Wikipedia Commons)

RUOKILLAon poikkeuksellinen asema Lapin linnuston suojelussa, ja Lapin luonnonsuojelussa ylipäänsä. Ruokki on ainoita lajeja, joka on pääosaksi ihmisen toimesta hävitetty Lapin eläimistöstä. Ehkä lähin verrattava laji on kiljuhanhi tai nisäkkäiden osalta naali. Linnuista myös tunturikiuru on Lapissa häviön partaalla, mutta syypää ei tässä tapauksessa liene ihminen, ei ainakaan Lapin ihminen.

Perämeren kansallispuisto perustettiin (1991) ruokin kannalta noin 25 vuotta liian myöhään, sillä ruokki oli ehditty jo menettää. Viimeaikaiset havainnot kiertelevistä ruokeista ja vakinainen ruokkikanta Haaparannan saaristossa antavat kuitenkin aiheen toivoon, että ruokki palaisi entisille pesimäseuduilleen. Kun näin käy, Perämeren Kansallispuisto on täyttänyt erään tärkeistä tavoitteistaan Lapin linnuston suojelussa.

****

Viitteet:

Hario, M. 1999. Haahkan, ruokkilintujen, kalatiiran ja lapintiiran runsaus Suomen rannikolla 1999. . Linnut-vuosikirja 1999, s. 40-50.

Hildén, O. & Hario, M. 1993: Muuttuva saaristolinnusto. . Omakustanne. Forssa. 317 s.

del Hoyo, J., Elliott, A. & Sargatal, J. (toim.) 1996: Handbook of the Birds of the World. Vol. 1. Ostrich to ducks. . Lynx Edicions, Barcelona. Myös video.

Karhu & Osmonen

Perämeri Life 2005. Perämeren toimintasuunnitelma. 57 s.

PLV – Haartman, L., Hildén, O., Linkola, P., Suomalainen, P. & Tenovuo, R. (toim.) 1963 – 1972. Pohjolan linnut värikuvin. Otava.

Solonen, T. 1985: Suomen linnusto. – Lintutieto, 280 s.

*****

Teksti: Veli Pohjonen ja Lennart Saari 21.12.2006, päivitys 16.9.2010

*****

Advertisements