Räkättirastas, sen esiintyminen Lapissa ja Värriön luonnonpuistossa

RÄKÄTTIRASTAS. Räkättirastas (Turdus pilaris, engl. Fieldfare, ruots. björktrast) on kookas, pitkäpyrstöinen rastas. Sen selkä on punaruskea, pää ja yläperä harmaat. Alta lintu on valkoinen, rinta tummatäpläisen kellertävä. Lennossa näkyvät valkoiset kainalot. Ääni on useimmille tuttu räksätys; laulu on kirskuvaa viserrystä. Räkättirastas esiintyy pesimäajan ulkopuolella suurissa parvissa ja pesii usein yhdyskunnissa. Ruumiin keskipituus on 27 cm ja paino 100 g.

Räkättirastas

Fig. 1: Räkättirastas – Turdus pilaris (Wikimedia commons)


LEVINNEISYYS JA RUNSAUS. Räkättirastaan levinneisyysalue ulottuu Länsi-Euroopasta (jossa se on voimakkaasti levittäytynyt), Islannista ja Brittein saarilta, Pohjois-Euroopan kautta Siperiaan Baikaljärven itäpuolelle ja Luoteis-Kiinaan Tien Shanin alueelle. Pesimäkauden ulkopuolella lajia tavataan Länsi- ja Etelä-Euroopassa, Pohjois-Afrikassa ja Lounais-Aasiassa.

Euroopan kannaksi arvioidaan 5.2–7.4 milj. paria (29 maassa), johon on lisättävä Venäjän 1–10 milj. paria (EBCC), yhteensä keskimäärin 19 milj. paria. Suomessa pesii 800,000–1.5 milj. paria (MPL), talvikanta vaihtelee rajusti pihlajanmarjojen saatavuuden mukaan 1000 ja 300,000 yksilön välillä (Koskimies 1993).

Atlashavaintojen perusteella räkättirastas kuuluu koko Suomen pesimälinnustoon, yleislevinneisyydeltään itäiseen taigalajistoon. Räkättirastas on myös yleinen Finnmarkissa (Gjershaug ym. 1994) ja Kuolan niemimaalla, jossa laji talvehtii mm. Montšegorskissa (Semenov-Tjan-Shanskij & Giljazov 1991).

Räkättirastaan maailmankanta on keskimäärin 73 miljoonaa yksilöä. Euroopassa laji on runsastunut huomattavasti viimeksi kuluneen vuosisadan aikana. Saksan se valtasi 1850 – 1900, Sveitsin 1923, Grönlannin ilmeisesti 1937, Unkarin 1947, Islannin 1950, Ranskan Juran 1953, Tanskan 1960, Romanian 1966, Britannian 1967, Italian ja Belgian 1968, Alankomaat 1972, entisen Jugoslavian 1975, Kreikan 1980-luvun alussa ja Makedonian 1986. Euroopan kokonaiskannaksi on arvioitu 19 miljoonaa paria. Räkättirastas pesii koko Suomessa. Maamme kannaksi arvioidaan 1.3 miljoonaa pesivää paria, talvikannaksi 100,000 yksilöä. Huippu sattuu pihlajanmarjatalviin. Marjattomina talvina räkättirastas on varsin vähälukuinen. Hyvinä talvina räkättejä riittää Lappiinkin satoja yksilöitä, kuten 17.12.2000 havaittu noin 200 linnun parvi Rovaniemen Saarenkylässä.

Birdlife -tietokannasta ja muista lähteistä johdetut kanta-arviot räkättirastaalle ovat:

Koko maapallon kanta 73 milj.yksilöä
Euroopan pesimäkanta 19 milj. paria
Euroopan talvikanta ?? milj. yksilöä
Suomen pesimäkanta 1.3 milj. paria
Suomen talvikanta 100,000 yksilöä
Lapin pesimäkanta ??? paria
Lapin talvikanta ?? yksilöä
Värriön pesimäkanta 18 paria
Värriön talvikanta 0 yksilöä

ELINYMPÄRISTÖ JA RAVINTO. Räkättirastas esiintyy mielellään vanhettumistyypin elinympäristöissä, kuten metsänreunoissa, puistoissa tai vastaavissa. Laji pesii metsän puolella, mutta hakee ravintonsa avomaastosta. Ravinnonhaku tapahtuu mielellään paikoissa, joissa kasvillisuus on pysyvää, kuten heinäpelloilta; vähemmässä määrin oraspelloilta, sängeltä tai paljaalta maalta, ääritilanteessa se voi myös ruokailla rannikolla vesirajassa.

Pesimäympäristönä on lähinnä sekametsä, jossa kasvaa lähinnä mäntyä ja koivua, mutta pesä sijaitsee usein myös kuusessa. Räkättirastas pesii kuitenkin myös puistoissa, hakkuuaukoissa ja puutarhoissa. Laji saattaa joskus myös pesiä vuoristoissa puurajan yläpuolella. Pesintää on todettu vielä 2300 metrin korkeudella. Laji talvehtii etupäässä alavilla mailla avoimessa elinympäristössä, pelloilla pensaikkojen läheisyydessä ja puutarhoissa. Räkättirastas yöpyy parvissa metsiköissä ja pensaikoissa, usein sekaparvissa muiden rastaiden kanssa. Pesimäajan ulkopuolella laji suosii rantoja.

Ravinto koostuu selkärangattomista eläimistä ja marjoista, joita etsitään erityisesti pensaikoista tai pensasaidoista. Selkärangattomat eläimet löytyvät maan pinnalta tai pintakerroksesta. Näitä ovat muun muassa kastemadot, tuhatjalkaiset, hämähäkit, kovakuoriaiset, toukat, muurahaiset, kärpäset, sudenkorennot ja heinäsirkat; hyvin harvoin pikkukalat.

Pesimäajan ulkopuolella etenkin syödään marjoja, hedelmiä ja siemeniä; keväällä myös silmuja. Lajivalikoima on laaja sisältäen omenapuun, happomarjapensaan, mustikan, puolukan, karpalon, tuomen, kirsikan, luumun, variksenmarjan, suomuuraimen, mansikan, paatsaman, herukan, seljan, orapihlajan, katajan, oliivin, päärynän, pihlajan, ruusun, viiniköynnöksen marjoja tai helmiä, sekä ruohoja, että saroja. Tärkeintä on paikallinen saatavuus ja ravintoarvo. Hyvinä pihlajanmarjavuosina laji voi viipyä normaalia pitempään Pohjolassa.

Selkärangattomista eläimistä räkättirastas syö enemmän maan sisällä kuin pinnalla eläviä eläimiä. Kesällä kastemadot ovat etusijalla. Britanniassa tärkeysjärjestys talvella on hyönteiset, hedelmät ja kastemadot. Ravintoa se etsii etupäässä maasta, mutta myös puista ja pensaista, harvemmin hyönteisiä ilmasta.

ESIINTYMINEN LAPISSA. Esiintymishistoria. Räkättirastaan kannat ovat ilmeisesti vaihdelleet huomattavasti ornitologisesti tunnettuna aikana. Enwaldin mukaan räkättirastas oli sekä Kuolajärvellä että Kuusamossa “ei harvinainen”. Sodankylässä laji ei ollut vuonna 1913 yhtä runsaslukuinen kuin punakylkirastas, ja vuonna 1914 laji oli Sallassa “melko yleinen” (Finnilä). Oulangan alueella Merikallio piti lajia harvalukuisena vuonna 1917. Tämän jälkeen kanta tuntuu voimakkaasti taantuneen, koska P. Suomalainen piti lajia Oulangan alueen harvinaisimpana rastaana (vain muutamia havaintoja vuodelta 1935) ja Lumiala ja H. Suomalainen tapasivat lajin vain neljästi kesällä 1938. Sama ilmiö on todettu muuallakin Lapissa. Kannanarviot olivat 1930-luvulta lähtien hyvin varovaisia verrattuna vuosisadan alun vastaaviin (PLV). Merikallio (1958) arvioi räkättirastaan kannan tiheydeksi sekä Peräpohjolassa että Metsä-Lapissa 0.3 paria/km².

Nykyesiintyminen. Atlaskartoituksessa 1970-luvulla räkättirastas tavattiin 86 ruudussa, 1980-luvulla 54 ruudussa. Asutusprosentit etelästä pohjoiseen olivat 1970-luvulla 42, 47 ja 43, 1980-luvulla 28, 33 ja 20. Vuosien 1985–1987 linjalaskentojen perusteella räkättirastaan tiheys oli tutkimussaralla 17 paria/atlasruutu, vuosina 1989–1993 vastaavasti 38 paria/atlasruutu. Näillä luvuilla Itä-Lapin kannaksi saadaan 3000–6700 paria. Vuosina 1985–1987 pääsarkatiheys oli kuitenkin vain kaksi paria/atlasruutu; ainoastaan koivu-katajakankaalla laji tavattiin pääsaralla (0.4 paria/km²).

Oulangan alueen linjoilla tiheydeksi saatiin 1980- ja 1990-luvuilla 0.1 paria/km² (Rajasärkkä ym. 1995). Urho Kekkosen kansallispuiston alueella tiheys oli 0.2 paria/km² (Rajasärkkä 1995). Vuoden 1971 koealalaskennoissa räkättirastasta ei tavattu pesivänä ja laji luokiteltiin harvinaiseksi (Saari 1973). Samoin räkättirastas puuttui pesivänä Pyhätunturin kansallispuistosta vuosina 1950–1977 (V. Salkio). Vuotoksen alueen parimääräksi saatiin 0.3 paria/km² vuonna 1994 (Pessa ym. 1995).

Parhaan kuvan kannanvaihteluista saa löydettyjen pesien perusteella, vaikka räkättirastaan tapaisella yhdyskuntapesijällä yhdyskunnan osuminen retkeilyalueelle on myös sattuman kauppaa. Huippuvuodet osuivat ajanjaksolle 1977–1981, jonka jälkeen kanta on ollut alamaissa. Piste- ja reittilaskentojen tulokset puhuvat myös vähäisen kannan puolesta 1980-luvun puolivälistä alkaen. Ajoittaisten räkättirastaan runsaus-huippujen vuoksi vanhoja tuloksia on tulkittava varoen. Vanhat havainnot perustuvat vain yhden kesän retkille, joissa sattuman vaikutus havaintomääriin voi olla huomattavakin.

Maailmalaajuisesti pesintä on huhtikuun alusta elokuun loppuun, leveysasteesta riippuen. Pohjoisessa lumen sulaminen määrittelee pesimäajan. Sveitsissä räkättirastas pesii yleisesti kahdesti kesässä. Meillä laji vaihtaa pesimäympäristöään kesken pesimiskauden: Etelä-Suomessa ensimmäinen pesye on yleensä yhdyskunnissa asutuksen lähipiirissä, toinen yksittäisenä mm. rehevissä rantalehdoissa. Suurimmissa yhdyskunnissa Norjassa on todettu satoja pesiviä pareja. Norjassa yli 70 % yhdyskunnista on todettu ampuhaukan pesän läheisyydessä, jolloin linnut hyötyvät ampuhaukan agressiivisuudesta pesärosvoja kohtaan.

HAVAINNOT VÄRRIÖN LUONNONPUISTOSSA JA LÄHIALUEILLA. Kesäkanta. Räkättirastas on verraten harvinainen Värriön luonnonpuistossa. Piste- ja sarkalaskennoista johdettu pesimäkanta on vain 18 paria. Pistelaskentalinjojen havaintojen (1985-2008) mukaan luonnonpuiston räkättirastaan kanta on vakio (vähäinen laskeva suunta ei ole tilastollisesti merkitsevä).

Räkättirastas, pesimäkanta Värriössä

Fig. 2: Räkättirastas Värriössä.

Pistelaskentalinjojen havainnot Värriön luonnonpuistossa


Pesintä. Räkättirastaan pesähavaintoja on aseman kortistossa yhteensä 188 (sisältäen muutamia pesiä lähiseuduilta). Pesät (n=187) olivat useimmiten kuusessa (132), koivussa (30) tai männyssä (14). Muutama pesä löytyi lisäksi raidasta, katajasta, kallionkielekkeeltä, maasta tai kahden eri puulajin välistä. Pesistä (n=184) löydettiin 79 sekametsästä, 58 kuusimetsästä, 27 mäntymetsästä (monesti koivua sekapuustona, usein myös suonreunassa) ja 20 koivumetsästä.

Pesän korkeus maasta oli keskimäärin 4.7 metriä maanpinnasta kuusessa (n= 131), 4.4 metriä männyssä (n=14) ja 3.6 metriä koivussa (n=29). Koko aineiston keskiarvo oli 4.3 m (n=187). Vaihteluväli oli 0–13 metriä. Pesistä 77 % (n=111) oli kaakon ja lännen välisissä ilmansuunnissa. Keskimääräinen pesyekoko oli 5.14 (n=102) (taulukko 11.9.).

Onnistuneista pesistä selviytyi keskimäärin 3.87 lentopoikasta (n=39). Pesimämenestys oli verraten heikko. Yhteensä 138 pesää seurattiin 1680 vuorokauden ajan, jona aikana tuhoutui 65 pesää. Päivittäinen säilyvyys oli 0.961 ja 26 vrk:n yhteenlasketulle haudonta- ja pesäpoikasajalle onnistumisprosentiksi saatiin 35.8 (Mayfieldin menetelmä). Pesimämenestys vaihteli suuresti vuosittain 11.8 %:sta (takatalvikesä 1977; ks. Pulliainen 1978b)–100 %:iin (vain ne vuodet mukana, joina pesiä seurattiin vähintään 100 vrk).

Muninnan aloitus tapahtui välillä 18.5.–7.7., mediaani 28.5 (n=92). Haudonta-aika oli 11–16 vrk (keskimäärin 12.5 vrk; n=15), pesä-poikasaika 11–vähintään 14 vrk (keskimäärin 12.3 vrk, n=9, poisluettuna kaksi häirinnästä johtunutta lähtöä 10 ja 11 vrk:n iässä). Kolmessa lisätapauksessa yhteenlaskettu haudonta- ja pesäpoikasaika oli 24, 26 ja vähintään 31 vrk. Arvioimamme haudonta- ja pesäpoikasajat voivat käytetystä menetelmästä johtuen olla liian lyhyet.

Muutto. Räkättirastas on muuttolintu, lähinnä kuitenkin luokiteltava vaelluslinnuksi. Norjassa esimerkiksi syksyn ja talven lämpötilojen sekä pihlajanmarjasadon vaikuttaneen muuttokäyttäytymiseen, niin että joinakin vuosina merkittävä osa maan pesimäkannasta jää talvehtimaan. Pisimmälle ovat lentäneet neljä Siperiasta Ranskaan muuttanutta lintua, 6100 kilometrin matkan. Pohjois-Afrikkaan muutetaan silloin kun talvi Euroopassa on ankara. Keväällä laji saapuu Saksan eteläosiin helmikuun lopulta maaliskuun lopulle, Norjaan huhtikuun toiselta viikolta toukokuun kolmannelle viikolle. Harhailijoita on tavattu Atlantin valtameren saarilla, Arabiassa, Intiassa, Japanissa ja hyvin satunnaisesti Kanadassa. Syksyllä varhaista muuttoa todetaan jo heinä- elokuussa, mutta varsinaisesti vasta syys-marraskuussa. Pihlajanmarjavuosina voi Etelä-Suomessa nähdä vielä kymmenentuhannenkin linnun keskittymiä vuodenvaihteessa.

Värriön tutkimusasemalla on seurattu 2000-luvun puolella räkättirastaan muuttokäyttäytymistä. Useat myöhäissyksyn havainnot viittaavat siihen, että sekä Itä-Lapin että luonnonpuiston yli lentävien Venäjän Itä-Karjalan ja Kuolan alueen räkättirastaiden syysmuuttosuunta on kaakosta luoteeseen. Näin räkättirastaat muuttaisivat ensiksi Norjan kaakkois- ja länsirannikolle ja kääntyvät siellä mahdollisesti etelään.

Saapumisajat Itä-Lappiin ovat 28 keväältä välillä 14.4.–14.5., mediaani 2.5. Värriön asemalla myöhäisin räkättirastas on tavattu 19.11.1997; seitsemänä muuna vuonna myöhäisimmät havainnot on tehty 11.10.–23.10. välisenä aikana (mediaani 21.10.; n=8). Myöhäisimmät yksilöidyt havainnot: Pelkosenniemellä 22.1.1951 (Salkio/PLV), 24.1.1997 Kemijärven Isokylässä (J. Matero), 29.12.1997 Sallan keskustassa, 24.1.1998 Kemijärven Sipovaarassa (J. Jokimäki & M.-L. Kaisanlahti) ja 7.2.1998 Kemijärven Ala-Kallaanvaarassa (J. Matero). Syyslintulaskennoissa räkättirastaita on tavattu yhteensä 24 (1976: 8, 1977: 3 ja 1991:13), talvilintulaskennoissa yhteensä 15 (1984:1, 1986:1, 1987: 6, 1988: 4 ja 1990:3). Syyslaskennassa tiheydeksi saatiin 1,01, talvilaskennassa 0,19 yks./10 km. Laji on kuitenkin talvehtinut Kemijärvellä (T. Hietajärvi ym.).

Viite.

del Hoyo, J., Elliot, A. & Christie, D. (eds) 2005: Handbook of the Birds of the World. Vol. 11.

*****

Teksti Lennart Saari ja Veli Pohjonen 29.3.2009, päivitys 20.5.2012

Advertisements

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s