Pula puusta puhuttaa

Nyt kun metsäteollisuus suunnittelee miljardiluokan uusia tehtaita Äänekoskelle ja Kuopioon, puun riittävyys puhuttaa taas. Puheen voi odottaa kiihtyvän myös Kemijärven uuden biotuotetehtaan myötä.

Lapin laajoilla selkosilla puun kasvu kyllä koko ajan paranee. Tämä on tiedetty Helsingin yliopiston Värriön tutkimusaseman mittausten perusteella jo vuosikausia.

Teollisuuden nykyhuoli puusta on syvä, mutta se ei ole uusi. Jo sotien jälkeen sellun raaka-aine huoletti. Vuonna 1953 vuorineuvos Ralph Erik Serlachius ja professori Risto Sarvas toivat Tanskasta 5000 kappaletta nopeakasvuisen sellupajun pistokkaita. Sarvas istutti ne Metsäntutkimuslaitoksen (Metla) maille Uudenmaan Ruotsinkylään ja Lapinjärvelle. Uuden tyyppisten metsäviljelmien koekasvatus kesti parikymmentä vuotta.

Puuvajeen pelko kasvoi 1970-luvun alussa niin, että Suomen Itsenäisyyden Juhlavuoden Rahasto Sitra rahoitti viisivuotisen lyhytkiertopuun kasvatus- ja käyttöprojektin. Viljelykokeita perustettiin eri puolille maatamme, pohjoisin Perä-Pohjolan koeasemalle Rovaniemen Apukkaan.

Hankkeen näkyvin saavutus oli Tervolan keksijä Kyösti Pallarin rakentama hakepuimuri. Metsäviljelmillä siirryttiin ensimmäisen kerran yksin puin keräilystä kasvuston puimiseen suoraan hakemassaksi, hieman säilörehun tapaan.

Pisimmälle Sitran kokeista näki MTK:n puheenjohtaja Veikko Ihamuotila, itsekin maineikas metsänkasvattaja. Hän ehdotti 1977, että maa- ja metsätaloustuottajat reivaisivat suuntaa ja alkaisivat viljellä sopivilla pelloillaan puuta biomassaksi.

Lisämaata oli tulossa turvetuotannolta. Limingan Hirvineva oli ensimmäisiä vapautuvia suopohjia. Sinnekin suunniteltiin ensimmäistä metsäviljelmien koetta jo 1977.

Sellun menekki maailmalla heikkeni 1970-luvun öljykriisien ja niitä seuranneen talouslaman seurauksena. Huoli puun riittävyydestä selluksi poistui, mutta tilalle tuli huoli energiasta. Metsäviljelmiä tarjottiin energiametsiksi. Metsäviljelmien jatkotutkimusta ohjaamaan perustettiin 1978 energiametsätoimikunta, jonka johtoon tuli haapavetinen professori Olavi Huikari. Toimikunnan merkittävin saavutus oli Kannukseen 1979 perustettu Energiametsäkoeasema.

Sitten energiametsätoimikunnan aikojen metsäviljelmiä on tutkittu maassamme hajanaisesti, ilman selvää tavoitetta. Viimeisen suopohjalla lyhyen kierron puulajeja (rauduskoivu, hieskoivu, harmaaleppä ja Salix-pajut) vertailevan kokeen viljeli Haapaveden Piipsannevalle Kannuksen tohtori Jyrki Hytönen vuonna 1986.

Nykyinen puuvarojen riittääpi – eipä riitä väittely muistuttaa aikaisempien vuosikymmenten metsäkohuja. Tutkimuksella on ollut tapana vastata kohuihin kehittämällä uutta metsänviljelyä. Niin soisi tapahtuvan nytkin.

Tilanne on kuitenkin päinvastainen. Metsäntutkimuslaitos sulautettiin vuoden 2015 alussa valtakunnalliseen Luonnonvarakeskukseen. Alueellisia koeasemia uhkaa lakkautus. Huolissaan on myös Kolarin metsäkoeasema.

Metla tunnettiin alun perin nimellä Metsätieteellinen koelaitos. Se pohjautui alueellisten koeasemien verkkoon. Niiden yhteinen tavoite oli selvittää koeviljelyllä miten metsänkasvattajien olisi kannattavin tuottaa lisää suomalaista puuta teollisuudelle. Tavoite on edelleen tarpeen.

Metsäteollisuus tarvitsee tuekseen 2010-luvun metsäviljelmiä. Puuta on viljeltävä lisää myös, koska vanhojen metsien suojelun tarve vähentää luonnonmetsistä myyntiin tulevaa puuta. Nopeasti kasvavalla metsäviljelmien lisäpuulla voisimme karistaa riittävyyden ongelman, mikä uusia biotuotetehtaita huolettaa.

VELI POHJONEN

Lappilainen. Lukijalta. 25.3.2015

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s