Metsäviljelmiltä saa lisää puuta

Nyt kun metsäteollisuus suunnittelee miljardiluokan uusia tehtaita sekä Äänekoskelle että Kuopioon, puun riittävyys on alkanut taas puhuttaa. Teollisuuden huoli puusta on syvä, mutta se ei ole uusi.

Jo sotien jälkeen häämötti sellun raaka-aineen pula. Vuonna 1953 vuorineuvos Ralph Erik Serlachius ja professori Risto Sarvas toivat Tanskasta 5000 kappaletta nopeakasvuisen sellupajun pistokkaita. Sarvas istutti ne Luonnonvarakeskuksen (entisen Metsäntutkimuslaitoksen) maille Uudenmaan Ruotsinkylään ja Lapinjärvelle. Uuden tyyppisten metsäviljelmien koekasvatus kesti parikymmentä vuotta.

Puuvajeen uhka kasvoi 1970-luvun alussa niin, että Suomen Itsenäisyyden Juhlavuoden Rahasto (Sitra) rahoitti viisivuotisen lyhytkiertopuun kasvatus- ja käyttöprojektin. Sen näkyvin saavutus oli tervolalaisen Kyösti Pallarin keksimä hakepuimuri. Metsäviljelmillä siirryttiin ensimmäisen kerran yksin puin keräilystä kasvuston puimiseen suoraan hakemassaksi, hieman viljojen tapaan.

Sitran kokeista näki pisimmälle MTK:n puheenjohtaja Veikko Ihamuotila, itsekin maineikas metsänkasvattaja. Hän ehdotti 1977, että maa- ja metsätaloustuottajat reivaisivat suuntaa ja alkaisivat viljellä sopivilla pelloillaan lyhytkiertopuuta.

Sellun menekki maailmalla heikkeni 1970-luvun öljykriisien seurauksena. Huoli puun riittävyydestä selluksi poistui, mutta tilalle tuli huoli energiasta. Metsäviljelmiä tarjottiin ensimmäisen kerran kotimaiseksi energiaksi.

Metsäviljelmien jatkotutkimusta ohjaamaan perustettiin 1978 energiametsätoimikunta, jonka johtoon tuli suoprofessori Olavi Huikari. Toimikunnan merkittävin saavutus oli Kannukseen 1979 perustettu Energiametsäkoeasema.

Sitten energiametsätoimikunnan aikojen metsäviljelmiä on tutkittu maassamme hajanaisesti, ilman selvää tavoitetta. Viimeisen lyhyen kierron puulajeja (rauduskoivu, hieskoivu, harmaaleppä ja Salix-pajut) vertailevan kokeen viljeli tohtori Jyrki Hytönen Haapaveden Piipsannevalle vuonna 1986.

Nykyinen huoli puun riittävyydestä teollisuudelle muistuttaa 1950- ja 1970-lukuja. Silloin tutkimus vastasi nopeasti kehittämällä uutta metsänviljelyä. Niin soisi tapahtuvan nytkin.

Tilanne on kuitenkin päinvastainen. Metsäntutkimuslaitos (Metla) sulautettiin vuoden 2015 alussa valtakunnalliseen Luonnonvarakeskukseen. Alueellisia koeasemia uhkaa lakkautus.

Metla tunnettiin alun perin nimellä Metsätieteellinen koelaitos. Se pohjautui alueellisten koeasemien verkkoon. Niiden yhteinen tavoite oli selvittää koeviljelyllä miten metsänkasvattajien olisi kannattavin tuottaa lisää suomalaista puuta teollisuudelle. Tavoite on edelleen tarpeen.

Metsäteollisuus tarvitsee tuekseen 2010-luvun metsäviljelmiä. Puuta tulisi viljellä lisää myös, koska vanhojen metsien suojelun tarve vähentää luonnonmetsistä myyntiin tulevaa puuta. Nopeasti kasvavalla metsäviljelmien lisäpuulla voisimme karistaa riittävyyden ongelman, mikä uusia biotuotetehtaita huolettaa.

VELI POHJONEN

Ilkka. Mielipide. 21.2.2015.

Advertisements

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s