Joko nyt olisi aika suljetun kierron metsäteollisuudelle?


Metsäteollisuutemme tyrmistyi korkeimman hallinto-oikeuden joulukuun 2019 päätöksestä evätä Kuopioon suunnitellun maailman suurimman Finnpulp-sellutehtaan ympäristölupa. Samoin taisi tyrmistyä myös pääosa suomalaisia metsätilallisia.

Yhteiskunnan linjaus metsäteollisuudelle on vaikuttavimpia puoleen vuosisataan.

Huoli ympäristöstä on suitsinut metsäteollisuuttamme ennenkin. Ennen toista maailmansotaa sulfiittisellun tehtaat olivat varhaisia biotuotetehtaita. Merkittävä tuotepaletin osa oli etanoli. Siitä jalostettu tuote näkyi Alkon tiskillä Karhu-viinana. Kansan keskuudessa se tunnettiin tikkuviinana.

Sulfiittisellun ympäristöongelmat niin jätteenä vesiin kuin rikin oksideina ilmakehään olivat kuitenkin sitä luokkaa, että selluteollisuus päätti 1900-luvun puolivälissä siirtyä sulfiittisellusta vähemmän haitalliseen sulfaattiselluun. Kasvava ympäristöongelma oli metsäteollisuudellemme selvä. Tähän muutokseen ei tarvittu korkeimman hallinto-oikeuden päätöstä.

Vuosisadan loppupuolella ympäristökiistely tiukkeni. 1980- ja 1990-lukujen taitteessa tämän koki kainuulainen Pohjan Sellu -hanke. Uusi tehdas ei toteutunut. Oulujärven puhtauden puolustajat kaatoivat hankkeen. Korkeinta hallinto-oikeutta ei tarvittu tässäkään.

Sulfiittisellusta alkanut ja Pohjan Sellussa vahvistunut ympäristöhuoli laajeni Kuopiossa 2010-luvun jälkipuoliskolla megaluokkaan. Pro Kallavesi -liike käynnisti elokuussa 2018 kansalaisaloitteen, jonka tavoite oli pysäyttää Kallaveteen jätevettä päästävän Finnpulp-yhtiön hanke. Runsaan vuoden kuohunut aloite johti historian saatossa loogisen kielteiseen lopputulokseen.

Metsäteollisuus on ajautunut kiertotalouden kriisiin. Kiertotalous kierrättää kaikkia alkuaineita, myös vetyä ja happea, vetenä. Mikään uusista sellutehtaan hankkeistamme ei tavoittele tätä. Kaikki hankkeet hakevat jätevedelleen päästölupia, järveen tai mereen.

Suljetun veden kierrätyksen ajatus oli esillä metsäteollisuuden (Enso Gutzeit) ja Joensuun yliopiston vuoropuhelussa keväällä 1991, kun Enso Gutzeitin kehitysjohtaja, metsänhoitaja Yrjö Schildt oli saanut keväällä Australiasta, Tipperary Station -yhtymältä erikoisen selvityspyynnön. Australian yrittäjät pyysivät Suomelta neuvoa, miten he voisivat perustaa ympäristöherkälle alueelleen uuden sukupolven sellutehtaan niin, että jätevettä ei menisi paikallisiin vesistöihin ollenkaan.

Mahdolliseksi ratkaisuksi australialaisille esitettiin riittävän laajaa eukalyptuksen lyhytkiertoviljelmää, mihin kaikki sellutehtaan jätevedet johdettaisiin. Kasteltu lyhytkiertometsä tuottaisi samalla entistä tehokkaammin kuitupuuta viereiselle sellutehtaalle.

Suomella oli 1980-luvulta kokemusta samantapaisesta eukalyptuksen kastelumetsätaloudesta Sudanin pääkaupungista Khartumista. Annoimme silloin kehitysapua Sudanin metsähankkeeseen. Sen yhtenä osasena oli Khartumin vihreä vyö. Pääkaupungin jäteveteen perustuvalla kastelulla kasvatettiin eukalyptusta kaupungin tuulisuojan vyöhykkeeksi.

Kesäkuussa 1991 tehtiin esiselvitys Pohjois-Australian Tipperary Stationin selluhankkeelle. Keskeinen kysymys oli analysoida sopivia puulajeja, kasvuolosuhteita ja sopivia viljelymaita. Lopputuloksena laskettiin, montako hehtaaria valittua puulajia on viljeltävä, jotta sellutehtaan kaikki jätevedet haihtuvat viljelypuiden kautta taivaalle.

Tipperary Station -yhtymän yksityinen maatila oli kooltaan 928 000 hehtaaria. Se oli siihen aikaan Australian toiseksi suurin maatila. Luonnonmetsää tilalla kasvoi kohtalaisesti, mutta se ei riittänyt yhdelle sellutehtaalle. Lisää metsää olisi pitänyt joka tapauksessa viljellä.

Suljetun kierron sellutehtaan tavoite olisi toteutunut, kun kastelumetsätalouden eukalyptusta olisi viljelty 3 200 hehtaaria. Kasteluvedestä puolet olisi tullut sellutehtaalta, puolet laimennusvetenä tehtaan viereisestä joesta.

Tipperary-yhtymän hanke ei kuitenkaan edennyt käytäntöön. Yhtymä ajautui muista kuin maatilasyistä taloudellisiin vaikeuksiin ja myi maatilansa vuonna 2003. Sen jälkeen sellutehtaan ajatus ei ole ollut Tipperary-hankkeen tiedonannoissa esillä.

Mullistavilla ajatuksilla on usein tapana muhia yli yhden sukupolven.

Korkeimman hallinto-oikeutemme joulukuussa 2019 antama megaluokan päätös panee ajattelemaan, joko suljetun kierron metsäteollisuuden kohta 30 vuotta muhineelle ajatukselle olisi nyt aika?

VELI POHJONEN

Turun Sanomat. Mielipide. 6.4.2020

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s