Mistä energiapuun tuotannossa on kysymys?

 

Kauppa- ja teollisuusministeriön viimeisimmän ener­gia­ti­laston mu­kaan, vuodelta 1990, Suomen ener­giankulutuk­sesta ka­tetaan 14 pro­senttia puulla.  Puuvoima kuuluu maas­samme edel­leen ener­giata­louden raskaaseen sarjaan, sillä se jättää taak­seen sekä vesivoi­man (9 pro­senttia kulutuk­sesta), turve­voiman (4 %), kivi­hiilen (11 %) että maa­kaasun (7 %) (kuva).  Lähin puuvoiman kil­pai­li­ja on ydinvoima 15 pro­sentin ener­giaosuudel­laan.

Mistä saamme tämän päivän puuvoiman?  Mistä metsä­ener­gia koos­tuu?  Enää vain murto-osa (noin viidennes) siitä saa­daan ta­vano­mai­sesta polt­topoltto­puusta: haloista, pilk­keistä ja hakkees­ta.  Valtaosan metsästä peräisin ole­vaa energiaa tuot­taa nyt metsäte­ol­lisuus.

Teollisuudessa metsäenergiaa saadaan kahta tietä.  En­siksi ero­teltavat kuitupuun kuori ja sa­hauk­sen hylky­palat polte­taan nyky­ään tar­koin.  Niistä saadaan noin vii­dennes puu­ener­gias­ta.  Kuo­ren polton rat­kaise­mi­nen säh­kö- ja läm­pö­ta­loudelli­sesti tarkalla ta­valla oli ener­gian kansallis­ten säästötal­koi­den mer­kit­tä­vin saavutus 1980-luvul­la.

Toinen osa, yli puolet puuvoimaa saadaan sel­lunkei­ton palavista jätteistä: mustalipeästä ja sulfiit­tiliemestä.  Sel­lun­keitonhan voi ajatel­la sarjaksi liuo­tuksia mil­lä pape­rin raa­ka-ai­neek­si mene­väs­tä sel­luloo­sasta ero­tetaan puuso­lu­jen tuki­aines, lig­niini.  Lig­niini on lati­naa ja tar­koit­taa polttopuu­ta.  Lig­nii­ni on puun ener­giapitoisin osa.  Lig­niini antaa jätelie­mille nii­den hyvän poltto­arvon.

Sellun valmistus tarvitsee sähköener­giaa 700 kilo­wat­ti­tun­tia ton­nilta.  Nykyaikaisen sellutehtaan oma, lig­niinipe­räi­nen säh­köntuotanto ylittää tämän.  Ylimääräinen sähkö myydään joko säh­köä tarvitsevalle pa­perikoneel­le tai valta­kun­nan verk­koon.

Raakapuuksi laskien puuvoimaksi muuntuu vuosit­tain va­jaat 20 mil­joonaa kuutiota.  Tai toisin sanoen: metsistämme vuo­sittain korjatta­vasta raakapuun virrasta (noin 50 miljoo­naa kuu­tiota) kaksi kolmasosaa jatkaa jalos­teina aineen vir­rassa: lau­toina, lankkuina, selluna, pape­rina, monen monina myynti­tuottei­na.  Yksi kol­masosa raakapuuta jalos­tetaan energian vir­taan: sähkök­si, prosessihöyryksi ja vas­tapaineläm­möksi.

Energiapuu on runsain käyttämätön luonnonvaramme

Riittääkö puuta sekä paperinvalmistukseen ja sahatta­vaksi että voimatalouteen, kun siitä ruvetaan jau­hamaan sähköä tositar­koi­tuksel­la?  Metsäntut­kimus­laitos sel­vitti 1980-lu­vun alussa paljon­ko vuotui­sissa, tasapainoi­sen raakapuun ky­syn­nän hakkuissa jää korjaa­mat­ta kuitupuuksi kelpaamatonta pien­puu­ta, väärää puula­jia (haapaa, leppää ja pajua) ja hakkuu­täh­dettä.  1980-luvun alun arvio oli 40 mil­joonaa kuutiota vuo­dessa.  Nykypäivän tekniikalla – tai tarkemmin 1980-luvun alun teknii­kalla – siitä on mahdollista korjata 15 miljoonaa kuu­tiometriä.

1990-luvul­la tie­dämme, että Metsäntut­ki­mus­laitoksen arvio oli va­ro­vainen.  Nyt energiapuuksi voi laskea paitsi aiemman 15 miljoonan kuutiota, myös sen 5-7 cm:n läpimitta­luokkaisen ensihar­vennus­puun, mikä ei käy enää kuitupuuna kaupaksi.  Näiden lisäksi energia­puun osuu­deksi on laskettava myös osa metsiemme kasvun lisääntymää.  1990-luvun alun met­säninventoinnit nimittäin kerto­vat, että puustomme kasvaa nyt runko­puuta noin 80 miljoonaa kuu­tiota vuodessa, kun 1980-luvun alussa pu­huttiin vielä runsaasta 60 mil­joonas­ta kuutiosta.

Käyttämätöntä, kestävästi, ja nykymenetelmin myös tekni­sesti kor­jattavaa energiapuuta voi metsistämme hakata vähintään 20 mil­joonaa kuutiota vuodessa.  Suomen met­sissä odottaa korjaajaansa uudistuva luonnonvara, jonka ener­giapo­tentiaali on 3-4 ydinvoima­lan luok­kaa.

Puus­to­pääomaan kajoamatta voisimme 1990-lu­vulla kak­sin­kertaistaa puuvoiman käytön 1980-luvun ta­sosta.  Puu­voiman osuus energiakakus­samme on mahdollista nostaa nykyi­sestä 14-15 prosen­tista 30:een. Siihen päästäisiin 10-20 vuodessa, jos toimeen tartut­taisiin samalla mää­rätietoisuudel­le kuin tur­vevoimaan 1970-luvun alussa.

Energiapuu on runsain käyttämätön luonnon­varamme.  Puu­voima on myös tulevaisuu­dessa­ suomalaista perusvoimaa; määränsä puolesta puu­voiman lisätuotanto ja hal­lit­tu käyttö ratkaisi­sivat energiaon­gelmam­me 1990-luvul­la, ja pit­källe 2000-lu­kua.

Puuvoimasta ei kasvihuoneilmiötä

Fossiilisen kivihiilen, maakaasun ja öljyn yletöntä polttoa pidetään syypäänä ympäristöämme uhkaavaan hallitse­matto­maan lämpöti­lan nousuun.  Sitä seuraava kasvihuoneilmiö on ih­miskunnan suurin ympäristöhaaste jo 1990-luvun loppupuo­lella ja edel­leen 2000-luvulla.

Ympäristön kannalta puuvoiman merkitys on 1990-luvul­le tultaessa koros­tunut uudella tavalla; energiapuulla on ylivoimai­nen ym­päristö­etu.  Puun poltto ei lisää ilma­kehän hiilidioksidia.  Puuta poltetta­essa il­makehään karannut hiili­dioksidi palautuu metsiin pui­den kasva­essa.  Ener­giapuulla ei kiihdytetä kasvi­huoneilmiötä.  Uusim­mat tut­kimukset osoit­tavat, että maapallon puuvartisen biomassan viisas hoito: hyödyn­täminen ja viljely on ihmisen ai­noa toteutettavis­sa oleva keino millä kasvi­huoneilmiöön voi vai­kuttaa vähentäväs­ti, ei vain hidasta­vas­ti kuten esimerkiksi ydinvoiman käyttöönotolla.  –  Sitä­ paitsi puu on polttoaineena rikitön eikä puun savu­kaasuista ei tule metsiä vau­rioit­tavia happosateita.

100’000 työpaikkaa

Puuvoiman käyttö synnyttää työpaikkoja metsään, hake­puun kul­jetukseen ja hakevoimalaan.  Lisäksi tulevat kerran­nais­vaiku­tuk­set, muun muassa etevän tekniikan (high tech) biomassa­voimaloi­den tut­kimus-, kehitys-, rakennus- ja vienti­työhön.

Hakkeen työllistävästä vaikutuksesta parhaita esi­merkkejä on Virtain kaupunki, missä lämpöä on tuotettu hak­keella jo yli 10 vuoden ajan.  Vuotuinen hakkeen poltto on vakiintunut runsaaksi 11’000 hake­kuutiometriksi, mikä vastaa vajaata 5000 kiintokuu­tiomet­riä energia­puuta vuosittain.  Hakkeen korjuu ja kuljetus työllistävät ympärivuo­tisesti 15 miestä.

Haketta myy lämpökeskukseen noin 150 maatilaa.  Hak­keen myynti­tuloja ne saavat vuosittain noin miljoona mark­kaa.

Metsuri-, urakointi- ja maatilatalouden työllistävän vaikutuksen kerrannaisena syntyy lisää työmahdollisuuksia.  Yksi metsu­rityöpaikka kertautuu maassamme kuljetusten, puunja­lostuksen, tuote­kehittelyn, konepajateollisuuden, myynnin ja viennin ansiosta noin 10-kertaisesti.

Jos energian tuotanto puuvoimalla toteutet­taisiin Suomes­sa täysi­mit­taisena (20 milj. kiintokuutiometriä vuo­dessa), Virtain työllistä­vän mallin mukaan syntyisi välittömiä työ­paikkoja 60’000 kap­paletta.  Jos yksi maatila myisi 200 kiin­tokuutiometriä hake­puuta vuodessa, ha­ketta tuottaisi yhteensä 100’000 maatilaa (ja metsätilaa).  Tuloja maa- ja metsätalouden liikevaih­dossa pyörisi 1-2 miljardia markkaa.

Virtain malli ei kuitenkaan liene lopullinen.  Ener­giapuun hyö­tämisen ketju tehos­tunee käytännön myötä nykyi­sestään vähintään kak­sinker­taiseksi.  Siitä huolimatta 20 miljoonan energiapuun kiinto­kuutiometrin vuotuinen korjuu, kuljetus, käyttö ja kerran­nais­vaikutus vastaavat maassamme ainakin 100’000 työ­paikkaa, sekä maa- ja metsäti­loilla että ansiotyönä.

Energiatavoitteiseen metsänkasvatukseen

Nykyisillä metsänkasvatus- ja korjuumenetelmillä noin puolet puu­biomassasta jää korjaamatta.  Energiapuu ei lähde kui­tenkaan liikkeel­le, ennen kuin sillä on houkutteleva hinta ja taatut markkinat.  Ne pa­ranevat jo lähitule­vaisuudessa, kun EY-maiden suunnittelemat hiilidiok­­sidin päästömaksujen tulevat voi­maan myös Suomessa.

Toinen pienpuun menekin käynnistävä tekijä on jo tämä päivänä hal­littava etevä käyttöteknologia (high tech).  Koko­puuna korjattava biomassa kannattaa esikäsitellä ja lajitella kahteen jakeeseen.  Kuo­ripäällinen, tumma jae menee polttoon.  Kuoreton, valkoinen jae kan­nattaa tulevaisuudessakin jalostaa selluksi.  VTT:n kotimaisten poltto­aineiden laboratoriossa Jyväskylässä on jo koekäyttövaiheessa massa­hakkeena korjatun puun värierottelija, mikä jakaa metsästä korjatun kuitupuun kokoisen ja sitä pienemmän puuaineksen sellu- ja polttoja­keiksi.

Huomispäivän hakepuuta ei enää tarvitse kuivata.  Pai­neis­tetussa poltossa energia saadaan talteen kaatotuoreesta hak­keesta.  Paineis­tettua polttoa, kuten myös leijupetiä ja vasta­painemenetelmää käyt­tävien kattiloiden kehittelyssä Suomi on jo nyt maailman eturivin mai­ta.  Eturivin mailla on etu­lyönti vienti­markkinoilla.

Ilmaston muutoksen uhka, metsätalouden suotuisa ympäris­tövaiku­tus, saastuttaville energiamuodoille langetetta­vat ympäris­tömaksut, uusi hakepuun etevä korjuu- ja käyttötek­nologia ja ylivoimaiset työl­lisyysedut ovat puuvoiman valtte­ja.  Huomispäivän suunta käy siksi energiatavoitteiseen met­sänkasvatukseen.

Energiapelin viimeinen kierros

Vallitsevan käsityk­sen mukaan pian käynnistyvällä ener­giapelin viimeisellä kierroksella ovat vastakkain ydin­voima ja kivihiili.  Mutta ovat­ko ne todelliset vaihtoehdot?  Kummallakin on rasitteena ylikäymätön ympäristöongelma: ydinvoimalla ikuiset jätteet, kivihii­lellä ilmaston tukah­duttava hiilidioksidi.

Sekä ydinvoima että kivihiili ovat tuontitavaraa.  Ydin­voiman­kin väitetty kotimaisuus on samaa luokkaa kuin banaa­nin.  Tuote vain kyp­sytetään Suomes­sa, koska raaka-aine on ostettava ulkomailta. Tuonnin varaan rakennettu talous ei ole kestävää, ei velkaantumisen eikä työllisyyden kannalta.

Energiapuun menekki ja puuvoiman lisäkäyttö liitty­vät päätökseen kansantalouden energialinjoista.  Miksi emme tuot­tai­si lisäenergiaamme koti­maisella puulla, kun meillä sitä on, nyt enem­män kuin koskaan ennen aikana, jolloin met­sää on osattu mi­ta­ta?

Kansalliseen energiapeliimme tarvitaan saas­teeton­, uusiu­tuva, pe­rustuotannon taas käynnistävä, työllisyyttä luova ja kansan­taloutta elvyt­tävä vaih­toeh­to.  Se on ener­giapuu.  Ener­giapelin viimeiselle kierrokselle ei tule pääs­tää muita vaih­to­ehtoja kuin ko­timainen puu­voima vas­taan ul­komaiset muut voi­mat.

***

Käsikirjoitus 22.2.1992, lähetetty Liitto-lehteen (linkki), artikkelin julkaisemisesta ei ole varmaa tietoa.

***

Kommentti 14.10.2020

1990-luvun alussa kasvihuoneilmiöstä tai ilmaston lämpenemisestä ei juuri puhuttu. Ajankohtaisempi ongelma olivat happosateet. Ydinvoiman oletettu tarve oli toinen ajankohtainen asia. Energiapuun tuotanto ja ylipäänsä puuvoima tulivat vaihtoehdoksi jo 1980-luvun alussa, paljolti silloin istuneen Energiametsätoimikunnan ansiosta. Toimikunnan teemojen tutkimusta ja käsittelyä jatkettiin Joensuun yliopiston metsätieteellisessä tiedekunnassa.

 

---