Puuvoiman valtti on ympäristöetu

Huomisen ja tulevien sukupolvien ympäristö painaa tulevassa perusvoiman valinnassa paljon, enemmän kuin jauhet­tavan sähkön turpiinihinta.  Siksi kevään 1992 energiapelin viimeiselle kierrokselle selviytyneet perusvoiman lähteet ydinvoima (15 prosentin), puuvoima (14) ja maakaasuvoima (8 prosentin nykyosuudellaan) on punnittava ensisijaisesti niiden jättämien saasteiden valossa.  Kun sähkön turpiinihintaan lisätään saasteiden torjunnan kulut, energialähteiden edulli­suus muuttuu aivan toiseksi kuin kansanedustaja Martti Tiurin laskelmassa (HS 12.3.).

Energian tuotannon saasteet jakaantuvat kolmelle eri vakavuuden tasolle: ikuisiin saasteisiin, sukupolvisiin jät­teisiin ja lyhytaikaisiin päästöihin.

Ydinvoimaa rasittavat ikuiset saasteet: sekä käytet­ty, vielä säteilevä ydinpolttoaine että romutettavat voimalat.  Ikuisten saasteiden varastointi maksaa paljon ja kauan.  Tyypillinen ydinjätteen puoliintumisaika on 65’000 vuotta, mutta esimerkiksi uraani-238 vaatii puoliintuakseen 4,47 miljardia vuotta (= maapallollamme ikä).  Ydinjäte, hylätyt voimalat ja niiden varastointi ovat ihmisen almanakassa ikui­sia.

Ihmiskunnalle turvallisinta, ja pitkän päälle halvin­ta, olisi ampua ydinjäte aurinkoon.  Kalliimpi vaihtoehto on muurata sekä ydinjäte että puretun voimalan säteilevät osat peruskallioon.  Kalliovaraston louhinnan kulut tunnetaan, ja ne on jo lisätty sähkön hintaan.  Varaston ylläpitoa ei sen sijaan ole hinnoiteltu.  Varastoin­nin kustannuksen kattaisi huoltomaksu, jota kerätään sähkön hinnassa hoitovastikkeen tavoin.  Vastike olisi tosin vähäi­nen, ja se laskisi puoleen jo 65’000 vuoden päästä.

Tulevat sukupolvet kiittävät meitä, jos maksaisim­me koko hoitovastikkeen etukäteen esimerkiksi sinä 30 vuoden aikana, kun ydinvoimala jauhaa sähköä.  Se tapahtuu diskont­taamalla ydinsähkön hintaan varaston hoitovastike 31. vuodesta eteenpäin – kauas tulevaisuuteen, ja käyvällä korolla.

Diskonttaus puuttuu nyt ydinsähkölle lasketusta hinnasta.  Se ohitetaan menetelmällä, jota yritystaloudessa kutsutaan tappion ulkoistamiseksi kolmannelle osapuolelle.  Ydinjätteen hoitovastiketta ei maksa ydinsähkön tuottaja eikä kuluttaja, vaan kolmas osapuoli: tulevat sukupolvet.

Tappion ulkoistaminen ei onnistu vapaassa, länsimai­sessa markkinataloudessa.  Kun Englanti 1989 yksityisti säh­köyhtiönsä, voimalaitosten todelliset kustannukset tulivat julki.  Yksityistämisen jälkeen sijoittajat laskivat ydinsäh­kön tuotannon kustannukset kaksinkertaisiksi verrattuna ydin­voima-alan omiin laskelmiin.

Puuvoimalla ja maakaasulla ei ole ikuisen jätteen ongelmaa.

Toisen vakavuustason ongelma ovat sukupolviset jät­teet.  Hiilidioksidi on sukupolvinen jäte, sillä sen nykyinen lisääntymä ilmakehässä on kestänyt vasta muutaman sukupolven.  Ylimääräisen hiilioksidin poisto olisi ihmiskunnalle mahdol­lista muutaman tulevan sukupolven aikana, joskin suurin kus­tannuksin.

Maakaasun ja kivihiilen polttaminen lisäävät hiili­dioksidia ilmakehään, mutta korkeamman vetypitoisuutensa ansiosta maakaasun päästöt ovat vähäisemmät.  Yhtä tuotettua mega­joulea kohti maakaasu­voi­malasta vapautuu vain 55 grammaa hiilioksi­dia, kun kivihii­li­voimalasta vapautuu 93.  Kivihiili­voimalan korvaaminen saman­ tehoisella maakaasuvoimalalla vähen­tää hiilidioksidin päästöjä 41 prosen­tilla.

Maakaasun jäteongelma on kuitenkin kiistaton.  Muiden fossiilisten polttoaineiden tavoin sille lankeaa parin vuoden sisällä EY-maiden yhteinen hiilidioksidin päästömaksu.  Suo­messa hiilidioksidivero nostaa maakaasun hintaa 40 prosenttia.

Puuvoimalla on kaikkiin muihin energialähteisiin verrattuna ylivoimainen ympäristöetu; uusiutuvana luonnonvara­na se hoitaa omat hiilidioksidin päästönsä.  Minkä puu palaes­saan taivaalle päästää, sen uusi kasvu imee takaisin puiden lehvästöön.

Energiapuun tuotanto itse asiassa sitoo ilmakehän hiilidioksidia enemmän kuin mitä puun poltto vapauttaa.  Energiapuuta kasvavassa metsässä on nimittäin hiilen nielu.  Se seuraa kahta ilmiötä.  Kun aukea tai vajaan puuston maa metsi­tetään, hoidetun metsäalueen keskikuutio nousee väistä­mättä.  Keskikuution nousuvai­heessa hiiltä sitou­tuu puustoon, hiilen nieluun.  Näin parhaillaan tapahtuu Suomen metsissä, kun puuvaramme vuosi vuodelta lisääntyvät.

Toinen osa hiilen nielua on maan alla.  1980-luvun kasvifysiologit paikallistivat sen puun hienojuuriin.  Saadak­seen maasta riittävästi ravinteita puun hienojuuristo vaihtuu kesän aikana 2-5 kertaan.  Kasva­essaan hie­nojuuret sitovat kesän mittaan hiiltä parhaimmillaan puolet siitä mitä puun runko ja lehvästö maan päällä.  Jos maata ei muo­ka­ta, lakastu­neiden hienojuurten hiili säilyy maassa hajoamatta pitkään, vuosikausia.  Erityisen merkittävää tämä on silloin kun vil­jeltävä energia­puulaji on vesovaa, esimerkiksi biomassapajua tai -koivua.

Hiilidioksidin päästöjen osalta puuvoima on paras.  Hyvänä kakkosena on ydinvoima.

Kevyimmän luokan, tilapäisiksi päästöiksi on lasket­tava rikin ja typen oksidit sekä noki.  Niitä syntyy vaihtele­vassa määrin aina kun kiinteä, nestemäinen tai kaasu­mainen aine palaa.  Maakaasu ja puu ovat rikittömiä, mutta niitä poltettaessa syntyy typen oksideja.  Nokista savua syntyy taas vain kehnoissa, pienissä tulisijoissa.

Ydinjätteestä ja hiilidioksidista poiketen rikin ja typen oksidit ovat insinööritietein ratkais­tavia ongelmia.  Ne on lähes ratkaistu leijupetikattilois­sa, jotka ovat jo sarja­tuotannossa.  Vielä puhtaampia savu­kaasuja saadaan pai­neiste­tusta poltosta.  Voimakkaalla kehi­tyspanoksella sekin voi kaupallis­tua 1990-luvun lopulla.

Rikin, typen ja noen poisto hallitaan ja sen hinta tiedetään.  Kauko­lämmön ja sähkön nykyiset energiaverot katta­vat hinnasta jo osan.

Nykyhinnoin energiapuu ei kilpaile sellupuun kanssa jos sen kiintokuutio maksaa tehtaan portilla vähemmän kuin 180 mk, energia-arvoltaan 90 mk/MWh.  MTK:n edustaja on taannut (Maaseudun Tulevaisuus 7.3.) hinnan jäävän 100 markkaan kiin­tokuutiolta käyttöpaikalla, jos metsäverotukseen voisi sisäl­lyttää energiapuuvähennyksen.  Sillä energian hinnalla (50 mk/MWh) puuvoima olisi jo nyt samassa sarjassa kuin maakaasu (52 mk/MWh).  Puuvoima saa EY-veron myötä hintaetua, kun maa­kaasun hinta nousee (73 mk/MWh).

Jos maakaasuvoimalla jauhettavan sähkön hintaa merki­tään tänään suhdeluvulla 100, Nesteen (HS 15.3.) ja englanti­laisen markkinalaskelman yhdistäväksi ydinsähkön hinnaksi tulee 222 yksikköä.  Sellutehtaan yhteydessä toimiva, sellu­puuta (ensihar­vennuspuuta) sähköksi polttava vastapainevoimala tekisi sähköä arviohintaan 173 yksikköä.

Muutaman vuoden päästä toteutuvassa EY-ympäristössä asetelma muuttuu.  Ydinvoiman hinta säilyy entisellään, 222 yksik­össä.  Maakaasuvoima nousisi lukemaan 140 yksikköä.  Jos ener­giapuun voimalahinta olisi 140 mk/m³ (70 mk/MWh), eli puolivä­lissä MTK:n arviota ja nykyistä sellupuun hintaa, puuvoiman luke­maksi tulisi 136 hintayksikköä.

Tiurin laskelmasta poiketen länsimainen ydinvoima on kolmesta päävaihtoehdosta kaikkein kalleinta energiaa.  Puu­voima kilpailee hinnallaan tasavertaisesti maakaasun kanssa.  Energiapuuta on nyt metsissämme enemmän kuin koskaan ennen sinä aikana, kun metsiä on osattu mitata; metsäteollisuuskaan ei enää kilpaile energiapuusta raaka-aineena.  Puuvoiman ympäristö- ja työllisyysedut ovat ylivoimaiset.  Eikä puuvoi­man tähden tarvitse ottaa lisää ulkomaista velkaa.

Veli Pohjonen

***

Kommentti 18.10.2020

Käsikirjoitus lähetettiin Helsingin Sanomiin (pdf-file) 16.3.1992. Se julkaistiin mielipidenpalstalla 24.3.1992 lyhennettynä versiona otsikolla ”Ympäristöetu puuvoiman valtti)