Johdanto: voimavarat ja vauraus
Aina Alavetelin kappalaisen Antti Chydeniuksen ajoista (1760-luvulta) lähtien maassamme on pohdittu, mitä ovat ne voimavarat, mistä kansakunnan vauraus syntyy. Ennen Chydeniuksen aikaa, kun yhteiskunnat olivat lähes suljettuja ja ulkomaan kauppa olematonta, suomalaisia voimavaroja olivat pellon perustuotanto ja sen maatalousylijäämä. Viljelijä ja hänen mukanaan koko yhteiskunta vaurastui, kun leipäviljan sato ylitti viljelijäperheen tarpeen, ja viljaa riitti myytäväksi.
Antti Chydenius esitti, kuinka kansakunnalle olisi hyväksi vapauttaa ulkomaan kauppa. Kun hänen neuvoaan seurattiin, Suomelle rupesi syntymään vaurautta muustakin voimavarasta kuin maatalousylijäämästä. Englantiin viety Pohjanmaan terva oli maamme hyvinvoinnin perusta 1700-luvulla ja vielä 1800-luvun alussa. Sahatavara ohitti vientitilastossa tervan vasta 1830-luvulla, paperi taas sahatavaran 1930-luvulla.
Kahdensadan vuoden ajan vaurautemme kasvun takasi metsän perustuotanto. Vielä 1950-luvun alussa metsät olivat Suomen voimavaroja niin, että vientimme oli yli 90-prosenttisesti puuta ja sen jalosteita.
1960-luvulla länsimaissa yleistyi kasvutalouden oppi. Kasvutaloudessa tuotannon, kansantuotteen, kulutuksen, lähes kaiken mitä voi rahalla mitata, tuli kasvaa määräprosentti vuosittain. Vuotuisen kasvun voimavarat otettiin uusiutumattomista energiavaroista. Kasvutaloudessa myös energian kulutuksen tuli kasvaa vuosittain. Maasta kaivettujen ja pumpattujen polttoaineiden, nimenomaan öljyn ja kivihiilen runsas käyttö oli kasvutalouden tunnuksia.
Mutta oliko kasvutaloudessa kestäviä voimavaroja? Miksi kasvutalous ei vienyt meitä kestävään vaurauteen vaan käsittämättömään lamaan? Työttömyys on noussut ennätyslukemaan: marraskuussa 1992 jo 403’000:een. Kasvutalouden viennistä piti saataman tuloja paljon enemmän kuin mitä tuonnista aiheutuu menoja. Miksi kuitenkin velkaannuimme ulkomaille enemmän kuin koskaan ennen? Ulkomaista velkaa on pian 200 miljardia markkaa. Silloin ulkomaan velkaa on suomalaista nelihenkistä perhettä kohti 160’000 markkaa; velka on jo samaa luokkaa kuin kaikkien Suomen metsien puustojen pystymyyntiarvo.
Harhauduimmeko kuluneen 40 vuoden, halvan öljyn ja kivihiilen, ja kasvutalouden aikana eroon siitä voimavarasta, siitä vaurauden perustasta – uusiutuvasta luonnonvarasta, metsän kasvusta – mikä meille on omintakeisinta ja luonnollisinta? Joensuussa kesäkuussa 1992 pidetyssä Suomi-75 metsäseminaarissa jo todettiin, että Suomi ei enää elä metsästä. Mutta mistä muusta me voisimme jatkossa elää?
Metsätalous on aurinkovoiman taloutta
Aurinkovoimaa lankeaa vuoden aikana jokaiselle Suomen hehtaarille keskimäärin 1000 kilowatin teholla. Kun meitä on 5 miljoonaa kansalaista, ja maapintaamme on pyöreästi 30 miljoonaa hehtaaria, jokaisella suomalaisella on käytössään 6000 kilowatin aurinkoteho. Tai toisin laskien: vuoden aikana aurinkoenergiaa kertyy kullekin suomalaiselle 50 miljoonaa kilowattituntia.
Voisimme kenties muuntaa aurinkoenergian 30 prosentin hyötysuhteella sähköksi, jos saisimme käyttöömme parhaat saksalaiset monikalvoiset aurinkokennot. Voisimme kenties myydä sähkön eteenpäin hintaan 20 penniä kilowattitunti, vaikkapa Imatran Voiman verkkoon tai uuteen Euroverkkoon. Näin laskien kukin meistä saisi aurinkosähköstä myyntituloa kolme miljoonaa markkaa vuodessa. Turhaan ei ole sanottu, että syntyä suomalaiseksi on kuin lottovoiton saisi. Aurinkosähkö eroaa vain arpajaisista siinä, että saisimme miljoonavoiton säännöllisesti, joka vuosi.
Emme kuitenkaan osaa vangita aurinkoenergiaa vielä suoraan sähkönä, sillä 1900-luvun tekniikka pettää. On vaikea kuvitella, että miljoonia hehtaareja maan pintaa peitettäisiin jatkuvalla valokennolevyllä, esimerkiksi metsän latvuston tasolla. Siksi otamme avuksi luonnon keinot. Annamme metsän aurinkokennon peittää maan, ja varastoida aurinkovoiman kemialliseksi voimaksi, puuksi.
Metsätalous on suomalaista aurinkotaloutta. Metsän kasvu on peräisin uusiutuvasta voimavarasta, auringosta. Aurinkotalouden tärkeintä raaka-ainetta, säteilyä, on paljon eikä se ehdy. Auringon säteily on ilmaista, se kasvattaa metsän puut ilman ihmisen suurta ponnistusta – ellei väkisin. Aurinkotalouden – metsätalouden – tähden meidän ei tarvitse velkaantua ulkomaille. Metsän hoitaminen ja puun korjuu vaativat vain kotimaista työtä, kotimaisia työkaluja ja kotimaisia koneita. Korjatun puun jalostuksen osaamme kotimaisin menetelmin.
2000-luvun kestävä talous perustuu uusiutuviin luonnonvaroihin. Niistä saamme ehtymättömästi raaka-aineita, niistä saamme ehtymätöntä energiaa. Edellytyksiä tarvitaan kolme: aurinkovoimaa, riittävästi vettä ja riittävästi maata. Edellytykset täyttyvät Suomen maaseudulla, maamme metsissä. Metsä on se voimavara, johon meidän on entistä enemmän turvattava kasvutalouden jälkeisellä ylivelkaantumisen vuosikymmenellä.
Metsänkasvu uusiin lukemiin
Suomen metsät ovat 1990-luvun alussa kestävän metsätalouden Plusmetsiä: ne kasvavat enemmän kuin mitä niitä hakataan. Runkopuuta kasvaa 79 miljoonaa kuutiota vuodessa. Kun puustoa hakataan noin 50 ja puita kuolee luontaisesti 5 miljoonaa kuutiota vuodessa, vuotuinen poistuma on yhteensä 55 miljoonaa kuutiota. Vuotuinen kasvu on siten 44 prosenttia suurempi kuin poistuma.
Metsäbiomassan vuotuinen kokonaiskasvu (rungot, oksat, latvukset, kannot, viheraines) on 126 miljoonaa kiintokuutiota eli 51 miljoonaa tonnia kuiva-ainetta. Se vastaa energiasisällöltään 24 miljoonaa öljytonnia. Vertailuna todettakoon, että vuonna 1991 maamme raakaenergian kulutus vastasi 30,3 miljoonaa öljytonnia.
Ensimmäistä kertaa metsätaloutemme historiassa tunnemme metsävaramme ja niiden vuotuisen kasvun nyt hyvin tarkkaan, satelliittikuviin ja tietokoneisiin perustuvien menetelmien avulla lähes puu puulta. Ensimmäistä kertaa taloushistoriassa kaikki metsistä kiinnostuneet osapuolet myös myöntävät, että metsissämme on puuta, sitä on paljon ja se kasvaa kertaluokkaa enemmän kuin mitä sitä hakataan.
Toki kaikkea puuta ei voi eikä kannata korjata. Osa kasvusta on jätettävä luonnonpoistumaksi: pökkelöiksi, keloiksi ja tuulenkaadoiksi aarnialueisiin, kansallispuistoihin ja suojelumetsiin. Pienikokoisuuttaan ei taas kannata korjata osaa energiapuusta.
Metsäntutkimuslaitos arvioi syksyllä 1992, että jo metsien hoidon ja tulevaisuuden laatupuun (sahapuun) vuoksi energiapuuta tulisi korjata 10 miljoonaa lisäkuutiota vuodessa. Pitemmän päälle harvennusten laiminlyönti lisää puiden saastetuhoja, kuolleisuutta ja korjuukustannuksia.
Suomen talousmetsät pysyvät kunnossa puun energiakäyttöä lisäämällä. Ja on syytä edelleen korostaa, että lisähakkuut koskisivat vain talousmetsän korkoon, ei pääomaan. Runsaskaan puun käyttö ei ole välttämättä ristiriidassa luonnonsuojelun kanssa. Metsää on vara jättää entistä mittavampaan suojeluun, esimerkiksi uuteen aarnimetsäohjelmaan.
Metsä on merkittävä energian lähde
Puuvoiman osuus Suomen energian kulutuksesta oli 14 % vuonna 1991. Suomi on biopolttoaineiden käyttäjänä johtava länsimaa. Puuvoimasta tulee 55 % selluteollisuuden ligniinipitoisista jäteliemistä, 23 % puun kuoresta, sahanpurusta ja muusta teollisuuden puujätteestä. 22 % puuvoimasta on peräisin perinteisestä polttopuusta.
Metsäteollisuuden tarkka energian käyttö oli kansallisen energian säästöohjelman huomattavin saavutus energiakriisien (1973 ja 1979) jälkeen. Erityisen merkittävästi ovat nousseet kuoren ja selluteollisuuden ligniinijätteen (sellun jäteliemen) poltto. Sekä saha- että selluteollisuus ovat jätteidensä poltolla ylittäneet energiaomavaraisuuden, ne ovat muuttuneet ulkomaisen öljyn kuluttajista kotimaisen sähkön tuottajiksi.
Metsäteollisuuden onnistuneessa energian säästössä ja tarkassa puun käytössä piilee kotimaisen energiaratkaisun avain. Kotimaista metsä- ja voimataloutta, ja niiden tulevia mahdollisuuksia tulisi nyt kehittää yhdessä.
Kansallinen tavoite vuoteen 2000 mennessä
Otettakoon kansantaloutemme tämän vuosikymmenen päähaasteeksi talousmetsien hakkuiden lisääminen – Metsä 2000 ohjelmaa myötäillen – 20 miljoonalla kuutiolla vuodessa. Miten tavoite palvelisi parhaiten sekä puun kasvattajia, pientä ja keskisuurta teollisuutta (PKT), varsinaista metsäteollisuutta että voimataloutta?
Puolet hakkuista, 10 miljoonaa kuutiota voisi olla sahatukkia. Toiset 10 miljoonaa kuutiota hakattaisiin kuitu- ja energiapuuna, metsänhoidollisin perustein, Metsäntutkimuslaitoksen syksyn 1992 suosituksen mukaisesti. Metsien lisähakkuu (40 prosentin nousu) jakaantuu puun kasvattajille tasaisesti läpi Suomen, sekä yksityismetsiin että yhtiöiden ja valtion metsiin, siinä suhteessa kuin puuvaramme ovat lisääntyneet.
Ensimmäinen tavoite on keskeisin. 10 miljoonasta kuutiosta korjattua tukkipuuta sahataan vuodessa lautaa ja lankkua yhteensä 5 miljoonaa sahakuutiota. Vaikka määrä voi tuntua suurelta, lisäys ei ole metsätaloudelle ylivoimainen. Sahatavaran tuotanto nousee vain takaisin vuoden 1980 tasolle.
Tuotannon lisäyksen päätavoite on sahapuun jalostus maakuntien PKT-yrityksissä niiden lupaavien kokemusten mukaan, mitä Puu-Suomi hankkeessa on jo saatu. Puun mekaaninen jalostus on maaseudun terveintä työllistämistä. Jo vanhastaan tiedetään, että kaikista metsäteollisuuden lohkoista rahapanos sahapuuhun poikii työpaikkoina eniten. Raaka-aine saadaan paikan päällä ilmaisen aurinkoenergian kasvattamana. Sahaus ja höyläys eivät vaadi ulkomaista velkaa. Sahausjalosteet voi nyt viedä ulkomaille entistä helpommin, kun markkaa on kellutettu ja dollarin arvo on noussut. Samalla sahatukin ostohinta on laskenut.
Sahauksesta jää poltettavaksi 2 miljoonaa kiintokuutiota kuori- ja purujätettä. Sahauksesta jää myös pintahaketta, yhteensä 3 miljoonaa kiintokuutiota. Koska pintahake on sellunkeiton parasta raaka-ainetta, se kannattaa ohjata sellutehtaaseen.
Toinen tavoite on varautua rakentamaan 3 uutta sellutehdasta jo 1990-luvulla. Ne tarvitsevat raaka-ainetta yhteensä 8 miljoonaa kuutiota vuodessa. Se saadaan sahojen pintahakkeena (3 miljoonaa kuutiota vuodessa) ja ensiharvennusohjelman kuitupuuna (5 miljoonaa kuutiota vuodessa).
Vaikka sellun maailmanmarkkinahinta on nyt huono, sellun ja siitä valmistettavan puuvapaan hienopaperin kysynnän voi arvioida paranevan ainakin keskipitkällä (10-20 vuotta) tähtäimellä. Paperinkulutus maailmassa nousee, ja kysytyimmiksi laaduiksi voivat tulla kierrätystä parhaiten kestävät sellupohjaiset paperit.
Uudet sellutehtaat olisivat maamme voimataloudelle edullisia. Ne rakennettaisiin sähkön tuotannoltaan yliomavaraisiksi.
Kolmas tavoite on rakentaa ja uusia biopolttoaineella käyviä voimaloita maahamme. Niiden raaka-ainetta ovat mm. sahoilta tuleva jäte (2 miljoonaa) ja toinen puoli ensiharvennusohjelmaa (5 miljoonaa kuutiota). Biovoimalat tuottavat leijupetitekniikalla sekä sähköä että lämpöä. Niissä on monipolttokattilat, joihin käyvät kaikki kiinteät polttoaineet: kuori, puru, hake, metsätähde ja turve.
Biovoimaloita on kahta kokoa. Pienemmän, Kuhmon mallin lämmön tuotto ohjataan kaukolämpöverkkoon. Suuremmat biovoimalat ovat joko kaupunkien yhteydessä, metsäteollisuuden osana tai lauhdevoimaloina maaseudulla siten, että nykyisissä ja uusissa turvevoimaloissa voisi polttaa sekä turvetta että haketta.
Yhdistämällä metsä- ja voimatalous sekä käyttämällä uusinta kotimaista tekniikkaa, 20 miljoonan kuution lisähakkuulla voi tuottaa sekä metsäteollisuuden jalosteita vientiin että sähköä kotimaahan yli 1000 megawattia. Metsäteollisuus käyttää itse osan sähköstä. Myyntisähköä tulee silti noin 800 MW.
Puuvoiman hinta
Puuvoiman hinta kestää kilpailun, kun voimatalous, metsätalous ja metsäteollisuus toimivat yhdessä. Halvin metsäenergia, 20 markkaa megawattitunti (MWh), tulee juuri metsäteollisuudesta, sahapuun ja sellunkeiton jätteinä.
Pienten ja keskisuurten sahojen jäte maksaa aluevoimaloille hieman enemmän, saman verran kuin turve, 45-50 mk/MWh. Päätehakkuun tähde maksaa voimalan portilla 50-60 mk/MWh. Hieman kalliimpaa hakepuuta korjataan metsänhoidollisista kohteista, esimerkiksi Kiteellä hintataso on 68 mk/MWh. Kiteeläiset laskevat energiapuun eduksi metsänhoidon, metsien lisääntyvän hakkuumahdon ja tulevaisuudessa kertyvät metsäverot.
Euroopan yhteisön mukainen ympäristöverotus pudottaa kivihiilen ja raskasöljyn kilpailukyvyn. Näin tapahtui jo Ruotsissa. Aluevoimaloissa puuvoiman tuleva kilpailija on turve. Mutta jos puu- ja turvevoima yhdistetään sekä polttoaineen hankinnassa että voimaloissa, kotimaisen vaihtoehdon taloudellisuus on hyvä.
Metsien kokonaisvaltaisen hyödyntämisen etuja
Ratkaisu on ympäristölle ystävällinen: ei ikuisia jätteitä, ei lisähiilidioksidia ilmakehään, ei rikkiä, typen oksidit minimoidaan uudella tekniikalla. Rakeistettu puun tuhka palautetaan metsään.
Kestävän, Plusmetsätalouden tavoitteissa pysytään edelleen. Metsävaramme lisääntyvät ainakin vuoteen 2030 asti. Metsää on vara jättää täysimääräisenä suunniteltuihin suojeluvarauksiin.
Linjaus kotimaisiin uusiutuviin energiavaroihin, Suomessa puuvoimaan, piirtää maastamme kuvaa kestävän kehityksen ja moniarvoisen metsätalouden tyyssijana. Sen arvoa vientimme ja kansantaloutemme tulevaisuudelle ei ole vielä oivallettu.
Puujäte- ja hakevoimalat sekä kuorta ja jäteliemiä polttavat kattilat ovat etevän teknologian, suomalaisten hyvin hallitsemaa tietotaitoa. Kotimainen voimalateollisuus, esimerkkinä Ahlström ja Tampella, edustaa alan uusinta kansainvälistä osaamista. Ala on ilmeinen kansantaloutemme kasvun lohko ja tulevaisuuden vientivaltti.
Yhdistämällä sahateollisuus ja voimatalous toteutuu yhteisetuja. Saha hyötyy saadessaan vaikeasti markkinoitavan sahausjätteensä myydyksi voimalaan. Rimoista ja losoista valmistetun hakkeen voi joko polttaa tai myydä lähimmälle sellutehtaalle.
Voimala hyötyy siitä, että sillä on varma polttoaineen toimittaja, polttoaineen voi hinnoitella halvimman vaihtoehdon eli jyrsinturpeen tasolle (40-50 mk/Mwh). Sahapuussa korjattava metsäenergia on halvinta ja helpoimmin korjattavaa metsäenergiaa.
Puun tuottaja hyötyy siitä, että hänen leimikollaan on entistä useampi mahdollinen ostaja. Saha ja voimala yhdessä voivat periaatteessa ostaa koko leimikon. Tukkipuusta valmistetaan sahatavaraa, kuitupuu ja pintahake myydään edelleen selluteollisuudelle, sahausjäte jalostetaan sähköksi ja kaukolämmöksi. Markkinoiden niin päättäessä myös kuitupuu (erityisesti ensiharvennuspuu) ja pintahake voidaan ohjata voimalaan.
Ensiharvennus- ja pienpuun energiakäytöllä on lisäksi metsänhoidon peruste: ellei nuoria metsiä harvenneta ajallaan, tulevien sukupolvien metsäperintö on vaarassa. Talousmetsän puun tuoton tuleva arvo laskee, jos sitä ei harvenneta aikanaan. Myös metsien kestävyys ilmansaasteita vastaan voi vähentyä.
Rion kokous puolsi puuta
Kansantaloutemme 2000-luvun suuri linja on vedettävä Rio de Janeiron ympäristökokouksen hengessä. Kokous jätti osanottajilleen vaativan haasteen. Kavahtakaa öljyn, kivihiilen, malmien ja muiden uusiutumattomien luonnonvarojen lisäkäyttöä. Rakentakaa niiden asemesta ihmiskunnan tulevaisuus kestävän talouden ja kestävän kehityksen perustalle. Kestävän talouden voimavarat uusiutuvia, aurinkoperäisiä luonnonvaroja.
Suomelle Rion haaste sopii. Voimme vastata siihen runsaimmalla luonnonvarallamme, metsällä. Kansakunnan uuden vaurauden perustana ovat laaja, metsän peittämä pinta-alamme ja sille lankeava ilmainen auringonsäteily, jonka puumme vangitsevat ja varastoivat kestävällä tavalla. Ehkäpä meidän ei tarvitsekaan kadehtia niitä öljy- ja malmimaita, joilla ehtymisen kauden lopulla ei ole enää muuta luonnonvaraa kuin pölyävää hiekkaa ja tyhjänä kumisevia kaivoskuiluja.
Kuopio 25.11.1992
Metsäinnovaatio-projekti
Kuopion lääninhallitus
PUU-SUOMI -projekti
METSÄT LÄÄNIN VOIMAVARANA -seminaari
Veli Pohjonen