Metsien kokonaisvaltainen hyödyntäminen

Johdanto: voimavarat ja vauraus

Aina Alavetelin kappalaisen Antti Chydeniuksen ajoista (1760-luvulta) lähtien maassamme on pohdittu, mitä ovat ne voi­ma­varat, mistä kansakunnan vauraus syn­tyy. Ennen Chydeniuksen aikaa, kun yhteiskunnat oli­vat lähes suljettuja ja ulkomaan kaup­pa olematonta, suomalaisia voimavaroja olivat pellon perus­tuo­tanto ja sen maa­ta­lousyli­jää­mä. Vilje­lijä ja hänen mukanaan koko yh­teis­kun­ta vau­rastui, kun leipävil­jan sato ylitti viljeli­jäper­heen tarpeen, ja viljaa riitti myy­täväk­si.

Antti Chydenius esitti, kuinka kansakun­nalle olisi hy­väk­si vapauttaa ulkomaan kauppa. Kun hänen neuvo­aan seurat­tiin, Suomelle rupesi syntymään vaurautta muus­takin voimava­rasta kuin maatalousylijäämästä. Eng­lan­tiin viety Poh­jan­maan ter­va oli maamme hyvinvoinnin perus­ta 1700-luvulla ja vielä 1800-luvun alussa. Sahatavara ohitti vien­titi­lastossa ter­van vasta 1830-luvulla, paperi taas sahata­varan 1930-luvul­la.

Kahdensa­dan vuoden ajan vaurautemme kasvun takasi met­sän perus­tuotanto. Vielä 1950-luvun alussa metsät olivat Suomen voima­va­roja niin, että vientimme oli yli 90-pro­sent­ti­sesti puu­ta ja sen jalosteita.

1960-luvulla länsi­maissa yleistyi kasvu­talouden oppi. Kasvu­taloudessa tuo­tannon, kansan­tuotteen, kulutuksen, lähes kaiken mitä voi rahal­la mitata, tuli kasvaa mää­räprosentti vuo­sittain. Vuotuisen kas­vun voimavarat otettiin uu­siutumat­to­mi­sta ener­giavaroista. Kasvutaloudessa myös energian kulutuksen tuli kasvaa vuosit­tain. Maasta kaivettujen ja pumpattujen polt­toai­neiden, nimenomaan öljyn ja kivi­hiilen runsas käyttö oli kasvu­talou­den tunnuksia.

Mutta oliko kasvutalou­dessa kestäviä voimavaroja? Miksi kasvutalous ei vienyt meitä kestävään vaurauteen vaan käsittä­mättömään lamaan? Työttö­myys on noussut ennätyslu­kemaan: marras­kuussa 1992 jo 403’000:een. Kasvutalouden viennistä piti saata­man tuloja paljon enemmän kuin mitä tuonnista aiheutuu menoja. Miksi kui­tenkin velkaan­nuimme ulko­maille enemmän kuin koskaan ennen? Ulkomaista velkaa on pian 200 miljardia markkaa. Silloin ulkomaan velkaa on suomalaista nelihen­kistä perhettä kohti 160’000 mark­kaa; velka on jo samaa luokkaa kuin kaikkien Suomen metsi­en puustojen pystymyyn­tiarvo.

Harhauduimmeko kuluneen 40 vuoden, halvan öljyn ja ki­vi­hiilen, ja kasvutalouden aikana eroon siitä voimavarasta, sii­tä vaurau­den perus­tasta – uusiutuvas­ta luonnonva­rasta, metsän kasvusta – mikä meille on ominta­kei­sinta ja luon­nol­lisin­ta? Joen­suussa kesäkuussa 1992 pidetyssä Suomi-75 metsäsemi­naarissa jo todet­tiin, että Suomi ei enää elä metsästä. Mutta mistä muus­ta me voisimme jatkossa elää?

Metsätalous on aurinkovoiman taloutta

Aurinkovoimaa lankeaa vuoden aikana jokaiselle Suomen hehtaa­rille keskimäärin 1000 kilowatin teholla. Kun meitä on 5 miljoonaa kansalaista, ja maapintaamme on pyöreästi 30 miljoonaa heh­taaria, jokaisella suomalaisella on käytössään 6000 kilowatin aurinkote­ho. Tai toisin laskien: vuoden aikana aurin­koenergiaa kertyy kullekin suomalaiselle 50 miljoonaa kilowatti­tuntia.

Voisimme kenties muun­taa aurinkoenergian 30 prosentin hyötysuh­teella sähköksi, jos sai­simme käyttöömme parhaat saksa­laiset monikalvoiset aurinkokennot. Voisimme kenties myydä säh­kön eteenpäin hin­taan 20 penniä ki­lo­wat­titun­ti, vaikkapa Imatran Voiman verk­koon tai uuteen Euro­verkkoon. Näin laski­en kukin meis­tä saisi aurinkosähköstä myynti­tuloa kolme miljoonaa markkaa vuodessa. Turhaan ei ole sanottu, että syntyä suomalaiseksi on kuin lotto­voiton saisi. Aurinkosähkö eroaa vain arpa­jaisista sii­nä, että saisimme mil­joonavoiton säännöllisesti, joka vuosi.

Emme kuitenkaan osaa vangita aurinkoenergi­aa vielä suoraan sähkönä, sillä 1900-luvun tekniikka pettää. On vaikea kuvi­tella, että miljoonia heh­taa­reja maan pin­taa peitettäisiin jat­kuvalla valokennolevyllä, esimerkiksi metsän latvuston tasol­la. Siksi otam­me avuk­si luonnon kei­not. Annamme metsän aurinko­ken­non peittää maan, ja va­rastoida au­rinkovoiman kemialli­seksi voi­mak­si, puuksi.

Metsätalous on suomalaista aurinkotaloutta. Metsän kasvu on pe­räisin uusiutuvasta voimavarasta, auringosta. Aurin­kotalouden tärkeintä raaka-ainetta, säteilyä, on paljon eikä se ehdy. Auringon säteily on ilmaista, se kasvattaa metsän puut il­man ihmisen suurta ponnistusta – ellei väkisin. Aurinkotalou­den – metsätalouden – tähden meidän ei tarvitse velkaantua ulko­mail­le. Metsän hoitaminen ja puun korjuu vaativat vain koti­maista työtä, kotimai­sia työka­lu­ja ja kotimaisia koneita. Korjatun puun jalostuksen osaamme kotimaisin menetelmin.

2000-luvun kestävä talous perustuu uusiutuviin luonnon­varoihin. Niistä saamme ehtymättömästi raaka-aineita, niistä saamme ehtymätöntä energiaa. Edellytyksiä tarvitaan kolme: au­rin­kovoimaa, riittävästi vettä ja riittävästi maata. Edellytyk­set täyttyvät Suomen maaseudulla, maamme metsissä. Metsä on se voima­vara, johon meidän on entistä enemmän turvat­tava kasvuta­louden jälkeisellä ylivelkaantumisen vuosikym­menel­lä.

Metsänkasvu uusiin lukemiin

Suomen metsät ovat 1990-luvun alussa kestävän metsäta­louden Plusmetsiä: ne kasvavat enemmän kuin mitä niitä hakataan. Runkopuuta kasvaa 79 miljoonaa kuutiota vuodessa. Kun puustoa hakataan noin 50 ja puita kuolee luontaisesti 5 mil­joonaa kuu­tiota vuodessa, vuotuinen poistuma on yhteensä 55 miljoonaa kuutiota. Vuotuinen kasvu on siten 44 prosenttia suurempi kuin poistu­ma.

Metsä­bio­massan vuotuinen kokonaiskasvu (rungot, oksat, latvukset, kannot, viheraines) on 126 miljoonaa kiin­to­kuu­tio­ta eli 51 miljoonaa tonnia kuiva-ainetta. Se vastaa energiasisäl­löltään 24 miljoonaa öljytonnia. Vertailuna todetta­koon, että vuonna 1991 maamme raakaenergian kulutus vastasi 30,3 miljoonaa öljytonnia.

Ensimmäistä kertaa metsätaloutemme historiassa tunnemme metsävaramme ja niiden vuo­tuisen kas­vun nyt hyvin tarkkaan, sa­tel­liittikuviin ja tietokoneisiin pe­rustu­vien mene­telmien avulla lähes puu puulta. Ensimmäistä ker­taa taloushisto­riassa kaikki metsistä kiinnostuneet osapuolet myös myöntä­vät, että metsissämme on puuta, sitä on paljon ja se kasvaa ker­ta­luok­kaa enemmän kuin mitä sitä hakataan.

Toki kaikkea puuta ei voi eikä kannata korjata. Osa kas­vusta on jätettävä luonnon­poistumaksi: pökke­löiksi, keloiksi ja tuulen­kaadoiksi aarnialu­eisiin, kansal­lis­puistoihin ja suoje­lumetsiin. Pienikokoisuut­taan ei taas kanna­ta korjata osaa ener­giapuusta.

Metsäntutki­muslaitos arvioi syksyllä 1992, että jo met­si­en hoidon ja tulevai­suuden laatu­puun (sahapuun) vuoksi ener­giapuuta tulisi korjata 10 miljoonaa lisäkuutiota vuodessa. Pi­temmän päälle harven­nusten laiminlyönti lisää puiden saastetuho­ja, kuollei­suutta ja kor­juu­kustannuksia.

Suomen talousmetsät pysyvät kunnossa puun energiakäyt­töä lisäämällä. Ja on syytä edelleen ko­ros­taa, että lisä­hakkuut kos­kisivat vain talousmetsän korkoon, ei pää­omaan. Runsaskaan puun käyttö ei ole välttämättä ristiriidassa luonnonsuojelun kanssa. Met­sää on vara jättää entistä mittavam­paan suoje­luun, esi­mer­kiksi uuteen aarnimetsäohjelmaan.

Metsä on merkittävä energian lähde

Puuvoiman osuus Suomen energian kulutuksesta oli 14 % vuonna 1991. Suomi on biopolttoaineiden käyt­tä­jänä johtava länsimaa. Puuvoimasta tulee 55 % selluteollisuuden ligniinipi­toi­sista jäteliemistä, 23 % puun kuoresta, sahanpurusta ja muusta teollisuuden puujätteestä. 22 % puuvoimasta on peräisin perin­teisestä polttopuusta.

Metsäteollisuuden tarkka energian käyttö oli kan­salli­sen energi­an säästöohjelman huomattavin saavutus ener­giak­riisien (1973 ja 1979) jälkeen. Erityisen mer­kittä­västi ovat nousseet kuoren ja selluteollisuuden lig­niinijät­teen (sel­lun jäteliemen) poltto. Sekä saha- että selluteollisuus ovat jätteidensä pol­tolla ylittäneet ener­giaoma­varaisuuden, ne ovat muut­tu­neet ulkomaisen öljyn kuluttajista kotimaisen säh­kön tuottajik­si.

Metsäteollisuuden onnistuneessa energian säästössä ja tarkassa puun käytössä piilee kotimaisen energiarat­kaisun avain. Koti­maista metsä- ja voimataloutta, ja niiden tulevia mahdolli­suuk­sia tulisi nyt kehittää yhdessä.

Kansallinen tavoite vuoteen 2000 mennessä

Otettakoon kansantaloutemme tämän vuosikymmenen pää­haasteeksi ta­lousmet­sien hakkuiden lisääminen – Metsä 2000 ohjelmaa myötäil­len – 20 miljoonalla kuu­tiolla vuodessa. Miten tavoite palvelisi par­haiten sekä puun kasvattajia, pientä ja keskisuurta teolli­suut­ta (PKT), varsinaista metsäteol­lisuutta että voimataloutta?

Puolet hakkuista, 10 miljoo­naa kuutiota voisi olla sa­hatuk­kia. Toiset 10 miljoo­naa kuu­tiota hakattaisiin kuitu- ja ener­giapuu­na, metsänhoidol­li­sin perus­tein, Metsäntut­kimuslaitok­sen syksyn 1992 suosituksen mukaisesti. Metsien lisähakkuu (40 pro­sentin nousu) jakaantuu puun kasvattajille tasaisesti läpi Suomen, sekä yksi­tyis­metsiin että yhtiöiden ja valti­on metsiin, siinä suhteessa kuin puuvaramme ovat lisääntyneet.

Ensimmäinen tavoite on keskeisin. 10 miljoonasta kuu­tiosta korjattua tukki­puuta sahataan vuodessa lautaa ja lank­kua yhteensä 5 miljoonaa sahakuu­tiota. Vaikka määrä voi tuntua suu­relta, li­säys ei ole metsä­taloudelle ylivoi­mai­nen. Sahatava­ran tuo­tanto nousee vain takai­sin vuoden 1980 tasol­le.

Tuo­tannon li­säyksen päätavoi­te on sahapuun jalostus maakuntien PKT-yrityk­sissä niiden lupaavien kokemusten mukaan, mitä Puu-Suomi hankkeessa on jo saatu. Puun mekaaninen jalostus on maaseudun terveintä työllistämistä. Jo vanhastaan tiedetään, että kaikista metsä­teollisuuden lohkoista rahapanos sahapuuhun poikii työpaikkoina eniten. Raaka-aine saadaan paikan päällä il­maisen aurinkoenergian kasvattamana. Sahaus ja höyläys eivät vaadi ulkomaista velkaa. Sahausja­losteet voi nyt viedä ulko­mail­le entistä helpommin, kun mar­kkaa on kellutettu ja dollarin arvo on noussut. Samalla sahatukin ostohinta on laskenut.

Sahauksesta jää poltettavaksi 2 miljoonaa kiintokuutio­ta kuori- ja purujätettä. Sahauksesta jää myös pinta­haketta, yh­teensä 3 miljoonaa kiintokuutiota. Koska pintahake on sellunkei­ton parasta raaka-ainetta, se kannattaa ohjata sellu­tehtaa­seen.

Toinen tavoite on varautua rakentamaan 3 uutta sellu­tehdasta jo 1990-luvulla. Ne tarvitsevat raaka-ainetta yhteensä 8 miljoo­naa kuutiota vuodessa. Se saa­daan saho­jen pintahakkeena (3 miljoonaa kuutiota vuodessa) ja ensiharven­nusoh­jelman kuitupuu­na (5 miljoonaa kuutiota vuodessa).

Vaikka sellun maailmanmarkkinahinta on nyt huono, sel­lun ja siitä valmistettavan puuvapaan hienopa­perin kysynnän voi arvioida paranevan ainakin keskipitkällä (10-20 vuotta) tähtäi­mellä. Paperinkulutus maailmassa nousee, ja kysytyimmiksi laa­duiksi voivat tulla kierrätystä parhaiten kestävät sellu­pohjai­set paperit.

Uudet sellutehtaat olisivat maamme voimataloudel­le edul­li­sia. Ne rakennettaisiin sähkön tuotannoltaan yli­omava­raisiksi.

Kolmas tavoite on rakentaa ja uusia biopolttoaineella käyviä voimaloita maahamme. Niiden raaka-ainetta ovat mm. sa­hoilta tuleva jäte (2 miljoo­naa) ja toinen puoli ensi­harven­nusohjel­maa (5 miljoonaa kuu­tiota). Biovoima­lat tuottavat leiju­petiteknii­kalla sekä sähköä että lämpöä. Niissä on monipoltto­kat­tilat, joihin käyvät kaikki kiinteät polttoaineet: kuori, pu­ru, hake, metsä­tähde ja turve.

Biovoima­loita on kahta kokoa. Pienemmän, Kuhmon mallin lämmön tuotto ohjataan kaukolämpöverk­koon. Suurem­mat bio­voima­lat ovat joko kaupunkien yh­teydessä, metsä­te­olli­suuden osa­na tai lauhde­voi­maloina maaseudul­la si­ten, että nykyisissä ja uusissa turve­voimaloissa voisi polt­taa sekä turvetta että haketta.

Yhdistämällä metsä- ja voimatalous sekä käyttämällä uu­sinta kotimaista tekniikkaa, 20 miljoonan kuution lisä­hakkuulla voi tuottaa sekä metsäteollisuuden jalos­teita vientiin että sähköä kotimaahan yli 1000 megawattia. Metsäte­olli­suus käyttää itse osan sähkös­tä. Myyn­tisähköä tulee silti noin 800 MW.

Puuvoiman hinta

Puuvoiman hinta kestää kilpailun, kun voima­talous, met­sätalous ja metsäteollisuus toimivat yhdessä. Halvin­ metsä­ener­­­­gia, 20 markkaa megawattitunti (MWh), tulee juuri metsäteolli­suudesta, sahapuun ja sellunkeiton jätteinä.

Pienten ja kes­kisuu­rten sahojen jäte maksaa aluevoima­loille hieman enemmän, saman verran kuin turve, 45-50 mk/MWh. Päätehakkuun tähde maksaa voima­lan portilla 50-60 mk/MWh. Hie­man kalliimpaa hakepuuta korjataan metsänhoi­dolli­sista koh­teis­ta, esimerkiksi Kiteellä hintataso on 68 mk/MWh. Kitee­läiset laske­vat energiapuun eduksi metsänhoidon, metsien lisään­tyvän hakkuu­mahdon ja tulevaisuudes­sa kertyvät metsäverot.

Euroopan yhteisön mukai­nen ympäristöverotus pudot­taa ki­vi­hiilen ja raskasöl­jyn kilpai­lukyvyn. Näin tapahtui jo Ruot­sissa. Aluevoimaloissa puuvoi­man tuleva kilpailija on turve. Mut­ta jos puu- ja turve­voima yhdiste­tään sekä polttoai­neen han­kinnassa että voimaloissa, ko­ti­maisen vaih­toehdon taloudelli­suus on hyvä.

Metsien kokonaisvaltaisen hyödyntämisen etuja

Ratkaisu on ympäristölle ystävällinen: ei ikuisia jät­teitä, ei lisähiilidioksidia ilmakehään, ei rikkiä, ty­pen oksi­dit minimoidaan uudella tekniikalla. Rakeis­tettu puun tuhka palaute­taan metsään.

Kestävän, Plusmetsätalouden tavoitteissa pysytään edel­leen. Metsävaramme lisääntyvät ainakin vuoteen 2030 as­ti. Metsää on vara jättää täysimääräisenä suun­nitel­tui­hin suoje­luva­rauk­siin.

Lin­jaus kotimaisiin uusiutu­viin ener­giava­roihin, Suo­mes­sa puu­voi­maan, piirtää maastamme kuvaa kestä­vän kehi­tyksen ja moniar­voisen met­sä­talou­den tyyssijana. Sen arvoa vientimme ja kansan­ta­loutemme tule­vai­suudelle ei ole vielä oivallettu.

Puujäte- ja hakevoimalat sekä kuorta ja jäteliemiä polt­tavat kattilat ovat etevän teknologian, suomalais­ten hy­vin hallitsemaa tieto­taitoa. Kotimai­nen voima­la­teolli­suus, esi­merk­kinä Ahlström ja Tampel­la, edustaa alan uu­sin­ta kansainvälistä osaa­mista. Ala on ilmeinen kan­san­ta­loutem­me kasvun lohko ja tu­le­vaisuu­den vienti­valt­ti.

Yhdistämällä sahateollisuus ja voimatalous toteu­tuu yh­teisetuja. Saha hyötyy saa­dessaan vaikeasti mark­ki­noi­tavan sa­hausjätteensä myydyk­si voimalaan­. Rimoista ja losois­ta valmis­tetun hakkeen voi joko polttaa tai myydä lähim­mälle selluteh­taalle.

Voimala hyötyy siitä, että sillä on varma polttoaineen toimit­ta­ja, polttoaineen voi hinnoitella halvimman vaih­toehdon eli jyrsinturpeen tasolle (40-50 mk/Mwh). Saha­puussa korjattava metsäenergia on halvinta ja hel­poimmin korjattavaa metsäenergi­aa.

Puun tuottaja hyötyy siitä, että hänen leimikollaan on entistä useampi mahdollinen ostaja. Saha ja voimala yhdessä voivat periaatteessa ostaa koko leimikon. Tuk­ki­puusta valmiste­taan sahatavaraa, kuitupuu ja pintaha­ke myydään edelleen sellu­teol­lisuudelle, sahausjäte jalos­tetaan sähköksi ja kaukolämmök­si. Markkinoiden niin päättäessä myös kuitupuu (erityisesti ensiharven­nuspuu) ja pintaha­ke voidaan ohjata voimalaan.

Ensihar­vennus- ja pienpuun energiakäytöllä on lisäksi metsänhoidon perus­te: ellei nuo­ria metsiä harvenneta ajal­laan, tule­vien sukupolvi­en metsäperin­tö on vaaras­sa. Talousmet­sän puun tuot­on tuleva ­arvo laskee, jos sitä ei harvenneta aika­naan. Myös metsi­en kestävyys ilman­saas­teita vastaan voi vähentyä.

Rion kokous puolsi puuta

Kansantaloutemme 2000-luvun suuri linja on vedettävä Rio de Ja­neiron ympäristö­ko­kouksen hen­gessä. Kokous jätti osan­otta­jil­leen vaativan haasteen. Kavahta­kaa öljyn, kivi­hiilen, malmien ja muiden uusiutumattomien luon­nonva­ro­jen lisä­käyttöä. Ra­kenta­kaa niiden asemesta ih­mis­kun­nan tule­vaisuus kestävän talouden ja kestä­vän kehi­tyksen pe­rus­talle. Kestävän talouden voimavarat uu­siutu­via, aurin­koperäisiä luonnon­va­roja.

Suomelle Rion haaste sopii. Voimme vastata siihen runsaimmalla luonnonvarallamme, metsällä. Kansakunnan uuden vaurau­den perus­tana ovat laaja, metsän peittämä pinta-alamme ja sille lankeava ilmainen aurin­gonsä­teily, jonka puumme vangitse­vat ja varastoi­vat kestävällä tavalla. Ehkäpä mei­dän ei tarvit­se­kaan kadeh­tia niitä öl­jy- ja malmimai­ta, joil­la ehtymisen kau­den lo­pulla ei ole enää muu­ta luonnon­varaa kuin pöly­ävää hiekkaa ja tyhjänä ku­misevia kaivos­kuilu­ja.

Kuopio 25.11.1992

Metsäinnovaatio-projekti

Kuopion lääninhallitus

PUU-SUOMI -projekti

METSÄT LÄÄNIN VOIMAVARANA -seminaari

Veli Pohjonen