Ympäristö painaa Suomen tulevassa energiataloudessa paljon, enemmän kuin jauhettavan sähkön turpiinihinta. 2000-luvun tulevaisuuteen ei enää soisi kuuluvan ikuisia ydinjätteitä. Loppuvaksi haluaisimme myös hiilidioksidin päästöt, ja niiden myötä ilmakehän hallitsemattoman lämpenemisen. Emme ylipäänsä haluaisi enää aiheuttaa ympäristölle ylisukupolvisia mullistuksia, näinhän meitä evästi Rio de Janeiron ympäristökokous kesäkuussa 1992.
Puuvoimalla on puolellaan kestävän talouden ympäristöedut. Puun palaminen ei ole luonnolle ongelma, koska se on osa luonnon kiertokulkua. Puuvoima on ilmakehälle ystävällinen: se ei lisää hiilidioksidia, eikä siitä koidu happosateita. Puuvoiman ongelmallisin jäte on tuhka. Sen hävitys ei ole kuitenkaan ongelma, sillä puun tuhkalla voi, ja sillä kuuluu lannoittaa metsää.
Ympäristön eduksi voi laskea myös metsävarojemme riittävyyden. Ensimmäistä kertaa metsätaloutemme historiassa tunnemme metsämme ja niiden vuotuisen kasvun nyt hyvin tarkkaan, satelliittien ja tietokoneiden avulla lähes puu puulta. Ensimmäistä kertaa taloushistoriassa kaikki metsistä kiinnostuneet osapuolet myös myöntävät, että metsissämme on puuta, sitä on paljon ja se kasvaa kertaluokkaa enemmän kuin mitä sitä hakataan.
Hakkuut, mukaan lukien puiden luontainen kuolleisuus, poistavat Suomen metsistä vuosittain noin 55 miljoonaa kiintokuutiota. Runkopuun kasvu, 79 milj. m3/v, on 44 prosenttia suurempi, ja metsäbiomassan kokonaiskasvu, 129 milj. m3/v, vastaavasti 135 prosenttia suurempi kuin talousmetsien hakkuu.
Hakkuita on nyt vara lisätä. On syytä edelleen korostaa, että lisähakkuu koskisi vain talousmetsiä ja niistäkin vain osaa vuotuisesta kasvusta. Talousmetsien lisähakkuu ja luonnon suojelu eivät ole ristiriidassa keskenään. 1990-luvulla metsää on vara jättää suojeluun, esimerkiksi uuteen aarnimetsäohjelmaan.
Puuvoimalla työllistää parhaiten
Rakennettiinpa perusvoimaa ydinenergialla, maakaasulla tai puulla, työllisyys elpyy ainakin voimaloiden rakennustöiden verran. Ydinvoimalassa on eniten erikoistekniikkaa, joka on ostettava ulkomailta. Ydinvoiman työllistävin vaikutus on kolmesta vaihtoehdosta heikoin.
Maakaasun eduksi voi laskea kotimaassa taottavat kaasuputket. Ne työllistäisivät Rautaruukin. Vaihtoehdoista kotimaisin on kuitenkin puuvoima, sillä vain muutamia voimalanosia, kuten turpiinin siipiä, joudutaan ostamaan ulkomailta. Sitä paitsi puuvoima menee maakaasun edelle, koska polttoaine hankitaan aina kotimaasta, kotimaisella työllä ja kotimaisin konein. Puuta tuotettaisiin ja korjattaisiin 1000 megawatin perusvoimaan noin 10 miljoonaa lisäkuutiota vuodessa.
Puun hankinnan osalta työllistävä vaikutus on Metsäntutkimuslaitoksen mukaan 15’000 – 20’000, jos puun käytön lisäys on tuo 10 miljoonaa kuutiota vuodessa. Työpaikat jakaantuvat luonnollisesti ja tasaisesti läpi Suomen: maatiloille, metsätiloille, metsureille, urakoitsijoille, konepajateollisuuteen, tuotekehittelyyn ja koko kerrannaistyöpaikkojen ketjuun.
Puuvoiman luoma työllisyys on kestävää. Puuvoima ei petä, kun voimalan rakennustyöt ovat päättyneet. Puulla voi pitää suomalaisen maaseudun jatkuvasti sekä asuttuna että tuottavana.
Talous ja ulkomaan velka
Nykylaman syvin olemus liittyy ulkomaan velkaan. Vuoden 1992 lopussa ulkomaan velkaa on noin 150’000 markkaa suomalaista nelihenkistä perhettä kohti.
Mikä nykyvelkaantumisessa poikkeaa aikaisemmista ulkomaan lainoista, onhan valtio velkaa ottanut ulkomailta iät ja ajat? Ulkomaan pankinjohtajan näkökulmasta Suomen metsät ovat annetun velan vakuus. Metsissämme kasvaa puuta 1900 miljoonaa kuutiota. Jos saisimme myydyksi kaiken puun Euro-ostajalle pystyyn, keskihintaan 100 markkaa kiintokuutio, hän tilittäisi metsärahaa 190 miljardia. Suomella on nyt ulkomaista velkaa metsävakuuden verran, vajaat 200 miljardia markkaa. Ylitämmekö vakuutemme ensi vuonna?
Kaikkia talouden valintoja tulisi nyt tarkastella ulkomaan velan valossa: lisääntyykö velka edelleen, vai väheneekö se? Valitsemmeko siis perusvoimaksi ydinvoiman, jonka rakentaminen vaatii lisävelkaa yli 10 miljardia markkaa, ja jonka polttoaine, uraania on ostettava noin puoli miljardin lisävelalla vuodessa. Tuommeko maahan edelleen ja entistä enemmän ulkomaisia fossiilipolttoaineita? Tuontienergian lasku oli vuonna 1991 yhteensä 11,1 miljardia markkaa.
Entäpä jos päädymme kotimaiseen energiavaraan, puuhun ja turpeeseen? Raaka-aine kasvaa ilmaisella auringon voimalla, ja se korjataan kotimaisella työllä. Puu- ja turve jalostetaan sähköksi ja lämmöksi kotimaisen teollisuuden takomissa voimaloissa? Kotimainen energia on perusvoiman vaihtoehdoista ainut, millä emme velkaannu lisää.
Energian kotimaisuus unohtui
Kymmenen vuotta sitten, 1982, maamme energiapolitiikalla oli kaksi tavoitetta: energian säästäminen ja energian kotimaisuuden (erityisesti puun ja turpeen osuuden) lisääminen. Ensimmäisen tavoitteen lienemme saavuttaneet. Kyllä suomalaista energian säästämistä ja esimerkiksi rakennus- ja lämmönsäätötekniikkaa voi esitellä kelle vieraalle tahansa.
Toista tavoitetta emme sen sijaan saavuttaneet. Energian kotimaisuus on päinvastoin laskenut viimeiset 10 vuotta, ja itse asiassa koko sen ajan, kun sitä on seurattu kauppa- ja teollisuusministeriön energiatilastossa. Kun energiasta oli kotimaista 35 prosenttia vuonna 1970, kahdenkymmenen vuoden kuluttua kotimaisuus oli alentunut jo 26 prosenttiin. Kahden energiakriisin (1973 ja 1979) jälkeen öljyn osuus kyllä väheni, mutta se korvautui 1980-luvulla ydinvoimalla, eikä kotimaisin energiavaroin, kuten useat komiteamietinnöt 1980-luvun alussa esittivät.
Vuonna 1992 energian säästäminen on energiapolitiikassamme edelleen ajankohtainen. Etevä teknologia (high tech) tuo säästämiseen jatkuvasti uutta.
Energian kotimaisuusasteen parantamista ei sen sijaan enää mainita kansalliseksi tavoitteeksi. Kuitenkin se on 1990-luvulla verrattomasti tärkeämpää kuin 1980-luvulla. Energia oli silloin osa vastaostokauppaa Neuvostoliiton kanssa. Vaihdoimme kotimaista työtä ulkomaiseen öljyyn.
Kolmen tason ratkaisu
Puuvoima, jonka osuus maamme energiatarpeesta on 14 prosenttia, on kytkeytynyt verkkomaisesti metsätalouteen ja metsäteollisuuteen. Metsäteollisuus tuli energiaverkkoon voimalla, kun se toteutti kansallisesti tärkeimmän energian säästöohjelman 1970- ja 1980-luvuilla. Kun sahat ja selluteollisuus kehittivät puujätteiden tarkan polton, metsäteollisuutemme muuntui keskeisimmillä alueillaan ulkomaisen fossiilienergian ostajasta kotimaisen energian myyjäksi. Tämä yhteys on perusvoiman kotimaisen ratkaisun avain.
Otettakoon kansantaloutemme tämän vuosikymmenen päätavoitteeksi talousmetsien hakkuiden lisääminen – Metsä 2000 ohjelmaa myötäillen – 20 miljoonalla kuutiolla vuodessa. Puolet hakkuista, 10 miljoonaa kuutiota voisi olla sahatukkia. Toiset 10 miljoonaa kuutiota hakattaisiin kuitu- ja energiapuuna, metsänhoidollisin perustein, Metsäntutkimuslaitoksen syksyn 1992 suosituksen mukaisesti. Metsien lisähakkuu (40 prosentin nousu) jakaantuu puun kasvattajille tasaisesti läpi Suomen, sekä yksityismetsiin että yhtiöiden ja valtion metsiin, siinä suhteessa kuin puuvaramme ovat lisääntyneet.
Ensimmäinen tavoite on keskeisin. 10 miljoonasta kuutiosta korjattua tukkipuuta sahataan vuodessa lautaa ja lankkua yhteensä 5 miljoonaa sahakuutiota. Vaikka määrä voi tuntua suurelta, lisäys ei ole metsätaloudelle ylivoimainen. Sahatavaran tuotanto nousee vain takaisin vuoden 1980 tasolle.
Tuotannon lisäyksen päätavoite on sahapuun jalostus maakuntien PKT-yrityksissä. Puun mekaaninen jalostus on maaseudun terveintä työllistämistä, sillä jo vanhastaan tiedetään, että kaikista metsäteollisuuden lohkoista rahapanos sahapuuhun poikii työpaikkoina eniten. Sahaus ja höyläys eivät vaadi ulkomaista velkaa. Sahausjalosteet voi nyt viedä ulkomaille entistä helpommin, kun markkaa on kellutettu ja dollarin arvo on noussut. Samalla sahatukin ostohinta on laskenut.
Sahauksesta jää poltettavaksi 2 miljoonaa kiintokuutiota kuori- ja purujätettä. Sahauksesta jää myös pintahaketta, yhteensä 3 miljoonaa kiintokuutiota. Koska pintahake on sellunkeiton parasta raaka-ainetta, se kannattaa ohjata sellutehtaaseen.
Toinen tavoite on varautua rakentamaan 3 uutta sellutehdasta jo 1990-luvulla. Ne tarvitsevat raaka-ainetta yhteensä 8 miljoonaa kuutiota vuodessa. Se saadaan sahojen pintahakkeena (3 miljoonaa) ja ensiharvennusten kuitupuuna (5 miljoonaa kuutiota vuodessa).
Uuden sukupolven sellutehtaat ovat voima- ja ympäristötaloudelle edullisia. Ne rakennetaan sähkön tuotannoltaan yliomavaraisiksi. Veden osalta tavoitteena on jätteetön, suljettu kierto.
Kolmas tavoite on rakentaa ja uusia biopolttoaineella käyviä voimaloita maahamme. Niiden raaka-ainetta ovat sahoilta tuleva jäte (2 miljoonaa kuutiota) ja ensiharvennusten energiapuu (5 miljoonaa kuutiota). Biovoimalat tuottavat leijupetitekniikalla sekä sähköä että lämpöä. Niissä on monipolttokattilat, joihin käyvät kaikki kiinteät polttoaineet: kuori, puru, hake, metsätähde ja turve.
Biovoimaloita on kahta kokoa. Pienemmän, Kuhmon mallin lämmön tuotto ohjataan sahapaikkakunnan kaukolämpöverkkoon. Suuremmat biovoimalat ovat joko kaupunkien yhteydessä, metsäteollisuuden osana tai lauhdevoimaloina maaseudulla siten, että nykyisissä ja uusissa turvevoimaloissa voisi polttaa sekä turvetta että haketta.
Yhdistämällä metsä- ja voimatalous sekä käyttämällä uusinta kotimaista tekniikkaa, 20 miljoonan kuution lisähakkuulla voi tuottaa sekä metsäteollisuuden jalosteita vientiin että sähköä kotimaahan yli 1000 megawattia. Metsäteollisuus käyttää itse osan sähköstä. Myyntisähköä tulee silti noin 800 MW.
Kotimaisen metsä- ja energiatalouden kehittäminen yhdessä, koko maata työllistävällä ja ympäristön kestävästi säilyttävällä tavalla, on nopein ja varmin tie, millä Suomen kansantalous ohjataan nykyisestä lamasta. Kotimaisen vaihtoehdon merkitys on suurin Maakuntien Suomessa, siellä missä talouden vaihtoehdot ovat nyt muuten vähissä.
Länsi-Savo 3.1.1993 käsikirjoitus 17.12.1992
(käsikirjoituksen alkuperäinen otsikko: PUUVOIMAN ETUINA YMPÄRISTÖ, TYÖLLISYYS JA TALOUS)