Puuvoima säästää energiaa

Kymme­nen vuotta sitten, 1983, maamme energiapolitii­kal­la oli kaksi tavoi­tetta: energian säästäminen ja energian koti­mai­suuden lisäämi­nen. Energian säästö onnistui vähintään kohtuullisesti. Kyl­lä suoma­laista uutta raken­nus- ja lämmön­säätö­tekniikkaa voi nyt esi­tellä mille maalle tahan­sa.

Parhaiten energian säästössä onnistui metsäteolli­suus. Ennen 1970-luvun energiakriisejä sahoilta jäi haaskioon kuorta ja purua, ja sellutehtailta mustalipeää sekä muuta puu­jä­tettä. Nyt ne poltetaan tarkoin sähköksi ja lämmöksi. Metsä­te­ollisuus kas­voi kes­kei­sil­lä lohkoil­laan öljyn ja kivi­hiilen kuluttajas­ta puupe­räisen säh­kön ja lämmön tuotta­jaksi.

Itse kotimaisuu­den tavoi­tetta ei kuitenkaan viime vuosikymmenellä saavutet­tu. Koti­maisen ener­gian osuus päinvas­toin pieneni. Vuoden 1991 ener­giasta ulko­maista oli jo 72 pro­sent­tia. Lasku teki Suomelle 11,1 mil­jar­dia markkaa.

Voimme kyllä vaihtaa ulkomaista energiaa omiin vien­tituot­teisiim­me, vaikkapa saha­tavaraan. Loppuvuonna 1992 saha­ta­va­ran vien­ti­hinta on noin 1000 markkaa kuutio. Viime vuo­den energia­las­kuun sahata­varaa olisi tarvittu 11,1 miljoo­naa kuu­tiota. Kakkosnelosena sillä pinoaa metrin levyisen, 10 metriä korkean taapelin, joka ulottuu Utsjoel­ta Hangon sata­maan. Sa­ham­me tuottavat vain puolet tästä.

Vielä 1980-luvulla ulkomaan energialaskusta ei tar­vinnut kantaa syvää huol­ta. Energia oli osa vasta­ostokauppaa Neuvostoliiton kanssa. Vaihdoimme kotimaista työtä ja suoma­laisia koneita sekä tekstiilejä itäiseen öl­jyyn, kaasuun ja sähköön. Energia-alan piireissä itä­energiaa kutsuttiin häpei­lemättä toisek­si koti­mai­seksi.

1990-luvulla energian kotimaisuus on ver­rat­tomasti tärkeämpää kuin bilateraalikaupan aikana. Tuontienergiaa ei voi enää vaih­taa työhön, eikä muu­hunkaan kotimai­seen. Tarvit­semme energia­laskuun kovaa va­luuttaa – tai kovaa velkaa.

Kansakunnan talouden valintoja tulisi nyt tarkastel­la entistä huolellisemmin ulkomaan velan valossa: lisäämmekö vel­kaa edel­leen, vai vä­hennämmekö sitä? Valitsemmeko ydin­voi­man, jonka ra­ken­ta­minen vaa­tii lisävelkaa 5-10 miljar­dia mark­kaa? Vai valitsemmeko kotimaisen energian, millä emme velkaan­nu lisää?

Syksyn 1992 energiapelissä ydinvoimaa yritettiin tar­jota kotimaisena. Tarjous on hylättävä. Ydinvoi­man koti­mai­suus on samaa luok­kaa kuin ba­naa­nin. Tuo­te vain kypsy­tetään Suomes­sa, mutta sen raaka-aine on ostet­tava ulko­mail­ta. Tu­lisimme tarvitsemaan uraa­nia yhteensä noin puo­lella miljar­dilla joka vuosi.

Ydinvoi­man toiseksi valtiksi esitettiin energiapelin loppuvaiheissa työl­lisyys. Valtiksi ei sekään riitä. Perus­voi­man kaikki vaih­toehdot lisäävät kyllä metal­li- ja rakennus­te­olli­suut­ta. Mut­ta voima­loiden rakentami­sen työllis­tä­vä vaiku­tus on sama, raken­net­tiinpa sitten ydin-, kaasu-, kivi­hiili- tai ko­ti­maista voimaa. Puuvoiman vaih­toeh­to työllis­tää eni­ten, sillä voima­loihin ei juuri tar­vi­ta ulko­mai­sia osia. Sitä pait­si kotimainen työl­listää jatku­vasti, koska polttoaine hanki­taan Suomesta.

Metsäntutkimuslaitoksen tuoreen (1992) selvityksen mu­kaan energiapuu työllistää pysyvästi 15’000 – 20’000 henkeä, jos puun käytön lisäys on 10 miljoonaa kuutiota vuodessa, eli saman verran mitä nykytekniikalla tarvitaan 1000 megawatin säh­köntuotantoon. Työpaikat ja­kaan­tuvat luon­nolli­ses­ti ja ta­sai­sesti läpi Suo­men: maatiloil­le, metsäti­loille, metsu­reille, urakoitsi­joille, konepajoille, tuotekehittelyyn, ja koko ker­ran­nais­työpaik­kojen ket­juun.

Nykyhakkuissa puusta jää hakkuu­alalle mätänemään yli 40 pro­sent­tia. Hukkaosuus kasvoi koko 1980-luvun, ja se kasvaa edelleen, koska kelvollisen ostopuun minimiläpimitta nousee, ja puun vikaisuusehdot kiristyvät. Ensihar­vennusten puuta­kaan ei enää korjata siinä määrin kuin ennen. Metsäntut­kimus­lai­tos totesi, että met­sissämme on vuo­sittain puuta varmuudella tar­jol­la energiakäyttöön ainakin tuo 10 miljoo­naa kuutiota.

Puu­voi­man hinta kestää kilpailun, kun voima­talous, met­sätalous ja metsäteolli­suus toimivat yhdessä. Kaup­pa- ja teolli­suusministeriön puun energiakäytön toi­mikunnan tuoreen mietinnön (1992) mukaan hal­vin­ta polttoainetta, 2 penniä kilo­wattitunti, tulee ­juuri metsä­teol­li­suudesta, sahaus- ja sellu­jät­teenä. Parhaimmillaan metsäenergian hinta on vain puolet ki­vi­hiilen hinnas­ta ja kol­mannes maakaasun hinnas­ta.

Pienten ja kes­kisuu­rten sahojen jäte maksaa aluevoi­ma­loille hieman enemmän, saman verran kuin turve, 4,5-5 p/kWh. Avohakkuun korjuutähteet, sellaisena kuin moni­toimikone ne ka­saa, maksavat 5-6 p/kWh hakkeena voima­lan portilla. Metsänhoi­dollinen hakepuu on aina kal­liim­paa. Esi­mer­kiksi Kiteellä sen hintataso on 6,8 p/kWh. Kitee­läi­set las­ke­vat kuitenkin ener­giapuun eduksi metsän­hoi­don, metsien li­sään­tyvän hakkuumah­don ja tulevaisuudes­sa kertyvät metsäverot.

Suomen luonnon­suojeluliiton energiavaihtoehto to­teut­taa jo 1980-luvulla vedetty­ä lin­jaa: paranna energian sääs­töä ja lisää sen kotimai­suutta. Linja on sitä tärkeäm­pi, mitä enem­män velkaannumme ulkomaille, mitä syvemmäl­le vaivum­me la­mas­sa, ja mitä kehnommaksi työllisyys käy.

Puuvoima kasvaa ilmaisella auringon ener­gial­la, se korja­taan kotimai­sella työllä, ja se jalostuu sähköksi sekä kaukoläm­möksi koti­maisen teollisuuden ta­komissa voimalois­sa. Hukkapuun hyö­ty­käyt­tö, mä­tänemään jättämisen asemes­ta, on merkit­tävin energian sääs­tön haaste.

Energiavalinnan suuri linja liittyy kotimaisuuteen. Päin­vastoin kuin perusvoimapelissä väite­tään, ulko­maisin luonnonvaroja ja valuuttaa tuhlaavin voimin emme la­mas­ta nouse.

Veli Pohjonen

Ilta-Sanomat, Vapaa sana 16.12.1992

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s