Mistä metsäpuiden lyhytkiertoviljelyssä on kysymys?

     1960-luvun puolivälissä joukko metsänviljelyn tutkijoita pallotteli ajatuksella lyhentää metsäpuiden kasvattamiseen kuluvaa aikaa perinteisistä lähes 100 vuodesta roimasti, alle 20 vuoteen.  Ajatus metsäpuiden lyhytkiertoviljelystä lähti itämään.      Ensimmäiset uutta kasvatusmenetelmää enteilevät koetulokset julkaistiin 1960-luvun lopulla, mutta varsinaisesti metsäpuiden lyhytkiertoviljelyn periaatteet kiteytti metsätutkija E.J. Schreiner vuonna 1971 Yhdysvalloissa.  Käsite juurtui nopeasti tutkimukseen eri puolilla maapalloa.  Suomessakin …

Advertisement

Tropiikin metsät ja kasvihuoneilmiö

  Maapallon ilmakehässä on hiilidioksidia verraten vähän, vain 348 miljoonasosaa (ppm), vain promillen kolmannes.  Mutta vähäisyyttäänkin hiilidioksidi on ilmakehän tärkeimpiä kaasuja.  Hiilidioksidia tarvitsevat kasvuunsa kaikki vihreät kasvit.  Hiilidioksidia hengittävät, ulospäin, kaikki eläimet.      Hiilidioksidin lisääntynyt pitoisuus saa ilmamassan käyttäytymään lämpöä säästävän kasvihuonelasin tavoin; puhutaan kasvihuoneilmiöstä.  Hiilidioksidi on merkittävin kasvihuonekaasu.  Yhdessä eräiden muiden hivenkaasujen kuten metaanin, …

Sudan – Finland Forestry Programme – Review 11 Jan 1990

Background      The White Nile Province in the Central Region of Sudan is one of the important Gum arabic production areas in the country.  It belongs to the 300-600 mm rainfall zone in which the gum source: Acacia senegal thrives naturally, especially in the vast savannah areas west of the White Nile river.      Gum …