Energiataloutemme kääntyy ilmastokriisin myötä kiertotalouden suuntaan. Lämpövoimalat luopuvat kertakäyttöisestä kivihiilestä, korvaamalla sen jatkuvasti kasvavalla hakkeella. Metsähakkeen ohella kivihiilen korvaajaksi lämmön tuotantoon on ehdotettu taajamien pienydinvoimaloita. Ne alkaisivat tuottaa alueensa väestölle kaukolämpöä. Aihe on parhaillaan eduskunnan käsittelyssä. Pienydinreaktorit tuntuvat teknisen lupaavalta. Ne ovat kuitenkin vielä kiusallisen etäällä kiertotalouden perusajattelusta. Ihmiskunta ei osaa kierrättää radioaktiivisia jätteitä tai …
Jatka lukemista Pienydinreaktorit ovat kaukana kiertotaloudesta